Opin tuntemaan sinut noin kuusi vuotta sitten. Aiemmin en tiennyt sinusta mitään. Lapsena olin joskus kitkenyt äitini porkkanapenkkejä, mutta niissä kasvoi vesiheinää. Sen tunnistan missä vain. Suuren osan elämästäni vietin kiireisenä suurkaupungeissa ilman ainuttakaan viherkasvia.
Mutta sitten.
Hankin viljelypalstan ja sinä olit siellä. Kasviossani lukee, että rönsyleinikki on hankala rikkakasvi.
Siis olemalla vain oma itsesi olet paha ja sinut on tuhottava. Sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa. Päinvastoin. Olet kaunis ja voimakas. Tarvitset todella paljon itseluottamusta noustaksesi aina uudestaan ja kahta voimakkaampana, vaikka kuinka repisin juuriasi.
Olen hiljaa sisimmässäni alkanut ihailla sinua. Sinä vahvistat minua. Sinussa on munaa. Miksi juuri voimakkaimmat yksilöt ovat vihatuimmat?
Tarkemmin ajateltuna: Sinä olit siellä ennen minua. Vähän kuin intiaanit Amerikassa.
Noh, vaikka kuinka turpiin tulee, me nousemme aina. Sinä ja minä. Sielunveljet.
SirkkaHalmetoja 