Paska maa(t)?

http://www.theguardian.com/world/2014/jan/27/scandinavian-miracle-brutal-truth-denmark-norway-sweden
The Guardian brittitoimittaja Michael Booth kirjoitti kolumnin Skandinaviasta ja samalla myös Suomesta.

Se oli virhe. Siitä syntyi aikamoinen älämölö. Tätä eivät suomalaiset niele.

Sillä:

Me emme ole perjantaijuoppoja eikä alkoholi tapa Suomessa.

Me emme ole aggressiivisia eikä täällä lyödä ketään.

Me olemme säkenöiviä keskustelijoita, emmekä seisoskele nurkissa tuijottelemassa kengännauhoja (vatsakin on vähän edessä).

Meillä ei ole hyttysiä. Ja jos onkin, eivät ne meitä piinaa. Verta meillä kyllä riittää jopa verenluovutuksiinkin.

Meillä ei ole äärimmäisen kylmää talvella eikä meillä liioin ole liikaa käsiaseita, perheväkivaltaa tms. Itsemurhiakin teemme vain silloin, kun muuta ratkaisua ei ongelmaan löydy.

Ja kyllä, lapset ovat tyhmentyneet, mutta heillä on todellakin varaa siihen.

Mutta hei!

Vähän lohduttaa, että tanskalainen televisiotuotanto on hanurista ja että tanskalaisilla on maailman neljänneksi suurin ekologinen jalanjälki. Hopeaa he voittavat maailman onnellisimpana kansana myös masennuslääkkeiden käytössä ja yksittäisten ihmisten velallisuustasossa. Ja syöpääkin he sairastavat eniten maailmassa.

Mutta junat kulkevat ajallaan.

Se, että neutraali Ruotsi on yksi maailman suurimmista aseiden viejistä ja että sitä kutsutaan pohjolan Kiinaksi, lämmittää myös.

Ja norjalainen Thomas Hylland Eriksen sanoo Norjasta:

“Me norjalaiset totuimme ajattelemaan itsestämme osana ratkaisua, mutta nyt öljymme kanssa olemme yhtäkkiä tulleet osaksi ongelmaa. Suurin osa ihmisistä kieltää tämän täydellisesti.”

Niinpä. Tämäkö on se ihanuus ja utopia, johon koko maailman pitäisi pyrkiä?

Silti Suomi on varmasti paras maa suomalaiselle, Ruotsi ruotsalaiselle, Tanska tanskalaiselle ja Norja norjalaiselle. Ainakin useimmiten.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Blog at WordPress.com.
%d bloggers like this: