Hajotetaanko perhe?

Juuri nyt on Suomessa kauhisteltu virkamiesten yritystä hajottaa irakilaisperhe. Isä ja vauva saavat jäädä Suomeen, mutta äiti pienen tyttären kanssa karkotetaan Irakiin.

Tuo kuulostaa tavallisesta ja empaattisesta ihmisestä julmalta ja väärältä (ja sitähän se tietysti onkin), mutta noin vain toimitaan miltei kaikkialla, myös Pohjoismaissa.  Normimeininkiä.

Ulkomaalainen ei ole viranomaiselle varsinaisesti ihminen vaan objekti, johon kohdistetaan lakipykäliä mahdollisimman tiukasti. Varaton ihminen on aina uhka valtiolle. Näin on aina ollut. Ja nainen on kaksinkertainen uhka, koska hän saattaa äityä tekemään lisää lapsia.

Kun menin naimisiin Sveitsissä itävaltalaisen kanssa, minulle kerrottiin, että pysyäksemme yhdessä olisi tärkeää olla samaa kansallisuutta.  Omalta osaltani moka oli siinä, etten ottanut asioista riittävästi selvää (ei ollut nettiä ei) ja samalla menetin tietämättäni Suomen kansalaisuuden. Toki tavallaan päätös oli kuitenkin oikea, koska asuimme senkin jälkeen vielä useassa eri maassa.

Mieheni matkustellessa ympäri maailmaa, minulle ja lapsille jäi vain oikeus, mahdollisuus ja velvollisuus opiskella juuri sitä kieltä, mikä milloinkin oli ajankohtaista. Näin lapsista kasvoi kansainvälisiä ihmisiä, jotka kykenivät käymään koulua, saamaan ystäviä ja töitä missä vain. Tämä vittuiluksi kaikille  niille suomalaisille “asiantuntijoille”, jotka väittävät, että äidin on AINA puhuttava äidinkieltä lapsilleen. Tilanteet kun vaihtelevat eri ihmisten elämässä asiantuntijoilta kysymättä.

Myöhemmin avioeron tultua voimaan tyttären yksinhuoltajana minua ei sitten halunnut yksikään valtio. Minulla ei ollut rikosrekisteriä, enkä ollut käyttänyt yhteiskunnan varoja missään muodossa missään, mutta yksinhuoltajana olin potentiaalinen sosiaalietujen käyttäjä. Töitä olisin saanut, mutta maassaololupaa ei herunut mistään maasta.

Pelottavaa, eikö? Suomi oli kuitenkin armollinen ja pelasti meidät. Presidentti Mauno Koivisto antoi meille ystävällisesti Suomen kansalaisuuden, sain töitä kuukauden kuluessa siitä, kun olin saapunut maahan, enkä ollut kertaakaan työtön (tai sairas) seuraavien 15 vuoden aikana.

Mutta sitten.

Lopulta en ollut enää uhkaava yksinhuoltaja vaan vanha akka, joka oli pantava syrjään hinnalla millä hyvänsä. Suuriin ikäluokkiin kuuluvana olen jälleen kerran enemmän uhka kuin mahdollisuus.

Ugh. Olen puhunut.

Sori siitä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Blog at WordPress.com.
%d bloggers like this: