Uusi vuosi ja uudet kujeet?

Tämä vuosi alkoi Dublinista:

Rakastan Dublinin jouluvaloja  ja näyttää toimivan. Ihmismassat kaduilla tekevät varmasti myös ostoksia.

Vietin jälleen kerran jumalaisen kauniin päivän Howth’ssa. Olen käynyt siellä myös kesällä, mutta nyt satama oli täynnä kalastajien aluksia. Kalastajat olivat nähtävästi viettämässä joulua kotonaan. Hauska näky.

http://aqua.ie/

Vuosi sitten kävin katsomassa Star Wars’in ja tykkäsin kovasti. Stoori oli hyvä ja näyttelijät loistavia.
Odottavin mielin kävin nyt katsomassa uuden version. Tuli mieleen, että edellisen elokuvan jämät oli koottu yhteen rahastustarkoituksessa. Mutta kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä ja hyvä niin. Nuori mies oikealla puolellani oli aivan innoisssaan ja hörähteli nauruun tämän tästä. Ja pojat vasemmalla puolellani olivat jo kolmatta kertaa katsomassa elokuvaa. Ja heillehän se oli varmasti tehtykin. Mutta minulle riitti.

Vuoden alun tärkein kysymys on ehdottomasti: Mitä ovat fake news ja kuka määrittelee sen, mikä on totuus?

Historia on opettanut meille, että voittaja määrittelee totuuden. Näin on aina ollut ja näin on varmasti edelleen. Maailma on vain muuttunut niin sekavaksi, että selkeää voittajaa on vaikeaa tunnistaa. Niinpä sananvapaustaistelut jatkuvat ja ajatuspoliisit mellastavat myös muka vapaassa lännessä.

On totta, että toiminta saa alkunsa ajatuksesta. Mutta jokainen ajatus ei johda toimintaan. Siksi kannatan enemmän meditaatiota kuin ajatuspoliisitoimintaa. Ja puhuakin (ja kirjoittaa) saa. Ainakin joskus.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Blog at WordPress.com.
%d bloggers like this: