Valeuutinen – uhka vai mahdollisuus?

Katsoin viikonloppuna aika vanhan elokuvan, joka oli jäänyt minulta näkemättä:
Valehtelemisen sietämätön keveys (The Invention of Lying) USA 2009 Ricky Gervais
 https://en.wikipedia.org/wiki/The_Invention_of_Lying

Se kertoo maailmasta, jossa kukaan ei valehtele. Mark keksii valehtelun ja johan rupee pelittämään.

Perustuukohan elokuva tositapahtumiin? Siltä vaikuttaa, koska mielestäni se on erittäin ajankohtainen.

Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että valehtelu kuuluu älykkyyteen. Vain tyhmät puhuvat aina totta.

Miksi samat asiantuntijat huolestuvat sitten valeuutisista?  Älykkäät ihmiset ovat siis uhka yhteiskunnalle? Niinhän monet historian poliitikot ovat ajatelleet. Lampaita on helpompi hallita kuin susia.

Kaikkien uskontojen oppeihin kuuluu pyrkimys totuuteen ja valehtelu on kiellettyä.

Silti koko yhteiskunta ja erikoisesti diplomatia perustuu valkoisiin valheisiin. Väitetään, että jos näin ei olisi, koko yhteiskunnan valtaisi väkivalta ja anarkia.

Tuo mainitsemani elokuva kertoi juuri maailmasta, jossa jokainen kertoi oikeat rehelliset ajatuksensa. Tosin ihmiset eivät olleet väkivaltaisia, he olivat kai tottuneet kuulemaan totuuden.

AHAA!

Tavallaan some on vienyt meidät lähemmäksi totuuden yhteiskuntaa. Kaikki tiesivät, että ihmiset usein inhoavat toisiaan. Mutta että noin rujoa – siihen ei oltu varauduttu. Nyt muiden epämiellyttävät mielipiteet ilmestyvät ruudulle aina uudestaan ja niihin on vain totuttava.

Valkoisten valheiden maailma on ainakin päättäjien mielestä heille edullisempaa. Siksi sananvapauden rajoittaminen on tullut ajankohtaiseksi.

Jos valheet (jotkut kutsuvat niitä mielikuvitukseksi) kuuluvat älykkääseen yhteiskuntaan, niin tekeekö totuuden vaatimus meistä tyhmiä?

On harkinnan paikka.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.