Ilmastonmuutos

Taas kerran. Maailmassa kiehuu, koska ilmastonmuutos.
Minulle koko tilanne on lähinnä huvittava. Olenhan 70-luvulta asti ollut tietoinen ongelmasta, kuten kaikki muutkin. Jonkin aikaa olin erittäin huolestunut kunnes totesin, etteivät tekopyhät ihmiset, niin eliitti kuin tavalliset kansalaisetkin, välitä.
Ymmärrän nuorten huolen tulevaisuudestaan, mutta valitettavasti sen huolen on mielestäni hyvin kiteyttänyt brittikirjailija Douglas Adams, Life, the Universe and Everything:

“Pisimmät ja tuhoisimmat koskaan pidetyt juhlat ovat nyt edenneet neljänteen sukupolveensa, eikä kukaan osoita vieläkään lähtemisen merkkejä. Sekamelska on tavaton ja se on nähtävä jotta siihen voisi uskoa. Ilmeisesti yhä paheneva ongelma on, että kaikki juhliin osallistuvat ihmiset ovat joko alussa mukana olleiden lapsia, lastenlapsia tai lastenlastenlapsia, mikä – jos otetaan huomioon valikoiva lisääntyminen, hallitsevat geenit jne.-  merkitsee, että juhlissa nyt mukana olevat ovat joko kertakaikkiaan fanaattisia juhlijoita, pälpättäviä idiootteja tai, yhä useammin, molempia. Molemmissa tapauksissa se merkitsee, että geneettisesti katsoen jokainen seuraava sukupolvi lähtee juhlista vähemmän todennäköisesti kuin edellinen. Niinpä asiaan alkavat vaikuttaa muut seikat, esim. se milloin juomat loppuvat.
PLANEETTA, JOLLA JUHLIJAT KELLUVAT, EI OLE ENÄÄ SAMA PLANEETTA, JOLLA HE ALUNPERIN ALKOIVAT KELLUA. SE ON SURKEASSA TILASSA.”

One Reply to “Ilmastonmuutos”

  1. J. Jörgensen says:

    Muistanet, että vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen, on 42. Vaan väittäisinpä, että 'Elimäen tarkoitus' -teoksesta (Meaning of Liff) löytäisit paremman lainauksen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Blog at WordPress.com.
%d bloggers like this: