Breaking news!

Oletteko kuulleet, että eduskuntavaalit ovat ihan pian Suomessa? Kerrotaan, että nykyisin poliitikot häiriköivät kaduilla ja toreilla poliisin puuttumatta asiaan, joten pysyn kotona.

Katsastin eräänä iltana koko sarjan Vaaleihin Tommolan kanssa -ohjelman, joka oli kertakaikkiaan erinomaisesti tehty juttu. Puolueitten puheenjohtajat juttelivat kaikesta muusta kuin poliitikasta. Hyvällä tavalla ohjelma muistutti siitä, että parjaamamme poliitikot ovat lopulta kivoja ja fiksuja ihmisiä. Kiitos Tommola! Well done!

Mutta ei tässä vielä kaikki. Kuusi puoluejohtajista on naisia (oletettuja). He kaikki ovat avautuneet elämästään aiemminkin. He kaikki ovat korostaneet Tarja Halosen tavoin yksinkertaista, jopa köyhää lapsuuttaan ja kuinka heistä sisukkaina naisina tuli mitä tuli. Ja ainakin Sanna Marin on useasti kertonut rakastavansa valtaa. Mikäs siinä. On todella vähän valtioita maailmassa, jossa tuo eliittiin kohoaminen köyhälle tytölle on mahdollinen. Olemme tottuneet olemaan ylpeitä siitä ja onhan se hieno asia.

Kuitenkin: Melkein kaikki puoluejohtajat ovat globalisteja ja globalistisessa maailmassa tullaan valtaan oikeista yliopistoista, oikeista sukulinjoista ja paljolla rahalla. Ei muuten. Kun naivit kiltit tytöt (oletetut) lähetetään “neuvottelemaan” näiden vuosisatoja hallinneiden sukujen perillisten kanssa voi vain kuvitella kuka saa sen parhaan diilin. Suomen nykytila on todiste siitä. Valitettavasti. Eikä tarvitse olla kummoinen ennustaja sanoessaan että lisää huonoja diilejä on luvassa.

Silti kannattaa katsoa se Tommolan ohjelma. Hyvä se oli. Toivottovasti suomalaiset ymmärtävät missä mennään ja valitsevat oikein.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.