Diagnoosi: ruma

Transhumanismin voittokulku jatkuu.

Niinpä MUIDEN MIELESTÄ ruma ihminen on myös paha ja vaarallinen.

Koska diagnoosi on suhteellisen uusi (eikä ehkä ihan virallinenkaan – vielä), ei siihen ole saatavilla pysyvää parannuskeinoa.

Toistaiseksi käytetään  – hyväksi koettua –  henkilön täydellistä lannistamista perinteisen median ja sosiaalisen median keinoin kunnes ruma ihminen itsekin ymmärtää olevansa häiriöksi ympäristössään ja pysyy poissa niin paljon kuin mahdollista.

Oireita tälle uudelle sairaudelle ovat esim.:

– ei käytä ripsien pidennystä (eikä tekokynsiä)
– ei käy salilla
– ei ole käynyt kauneusleikkauksessa
– on tehnyt kaikki nuo yllä mainitut arveluttavin seurauksin
– ajattelee vääriä ajatuksia
– ei ajattele lainkaan
– kuuntelee vääränlaista musiikkia
– huono elokuvamaku
– kieltäytyy ostamasta/lukemasta oikeanlaisia kirjoja
– vääränlainen huumorintaju
– jakaa söpöjä kissavideoita tai vaihtoehtoisesti dokumentteja eläinten teurastuksesta facebookissa
– vääränlaisia ystäviä tai ei ystäviä lainkaan
– on usein lihava

Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta olkoon nyt.

Ruma ihminenhän on oikea energiavampyyri, joka imee oikeanlaisten ihmisten energiat tyhjiin. Siksi heitä ei pitäisi palkata yhteiskunnallisesti merkittäviin tehtäviin ja muukin tuki olisi pidettävä minimissä.

Tosin itse olen huomannut väsyväni ihmisten seurassa, joista en erityisemmin pidä. Olisi lähinnä huvittavaa, jos alkaisin syyttää heitä energiavampyyreiksi subjektiivisen mielipiteeni vuoksi.

Mutta minähän olenkin vain omituinen friikki.

Kannattaisikohan harkita hyväntekeväisyyskonserttia rumien ihmisten puolesta?

Sairaana töihin

Tänään vietetään Kunnon työn päivää. Mitähän sekin taas tarkoittaa.

On esitetty uutta lakia, jossa ensimmäinen sairauspäivä olisi palkaton. Ruotsissa on tehty niin ja hyvin menee.

Kuten jo todettu, en ole enää työelämässä. Silti asia kiinnostaa, olenhan mieleltäni aivopesty työmuurahainen.

Ehkä vaikeaa uskoa, mutta koko työelämäni aikana minulla ei ollut ainuttakaan sairauspoissaolopäivää. Paitsi, että nuorena kerran leikattiin jalka ja muutaman kerran en irtisanomisaikana mennyt enää työhön. Diagnoosi: vitutus. Vitamiinidopingia olen käyttänyt, sen myönnän.

Terveet ja ennen kaikkea lapsettomat joutuvat tunnetusti kantamaan suurimman vastuun työelämässä. Kesälomatkin saa vasta silloin, kun muut ovat jo valintansa tehneet. Ja ylitöistä ei ole puutetta.

Vaikka oma taustani on tämä, en edusta mielipidettä, jonka mukaan sairaus on korvien välissä (vaikka joskus onkin) tai että krapula olisi yleisin “sairaus”.

Koska sairaus ei aina ole oma valinta, on aika julmaa rankaista mahdollisesti pienipalkkaista ihmistä vielä SIITÄKIN köyhyydestä kyykyttämisen lisäksi.

Kaikki eivät elele ankkalammikon rannalla.

Ugh, olen puhunut.