Diagnoosi: ruma

Transhumanismin voittokulku jatkuu.

Niinpä MUIDEN MIELESTÄ ruma ihminen on myös paha ja vaarallinen.

Koska diagnoosi on suhteellisen uusi (eikä ehkä ihan virallinenkaan – vielä), ei siihen ole saatavilla pysyvää parannuskeinoa.

Toistaiseksi käytetään  – hyväksi koettua –  henkilön täydellistä lannistamista perinteisen median ja sosiaalisen median keinoin kunnes ruma ihminen itsekin ymmärtää olevansa häiriöksi ympäristössään ja pysyy poissa niin paljon kuin mahdollista.

Oireita tälle uudelle sairaudelle ovat esim.:

– ei käytä ripsien pidennystä (eikä tekokynsiä)
– ei käy salilla
– ei ole käynyt kauneusleikkauksessa
– on tehnyt kaikki nuo yllä mainitut arveluttavin seurauksin
– ajattelee vääriä ajatuksia
– ei ajattele lainkaan
– kuuntelee vääränlaista musiikkia
– huono elokuvamaku
– kieltäytyy ostamasta/lukemasta oikeanlaisia kirjoja
– vääränlainen huumorintaju
– jakaa söpöjä kissavideoita tai vaihtoehtoisesti dokumentteja eläinten teurastuksesta facebookissa
– vääränlaisia ystäviä tai ei ystäviä lainkaan
– on usein lihava

Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta olkoon nyt.

Ruma ihminenhän on oikea energiavampyyri, joka imee oikeanlaisten ihmisten energiat tyhjiin. Siksi heitä ei pitäisi palkata yhteiskunnallisesti merkittäviin tehtäviin ja muukin tuki olisi pidettävä minimissä.

Tosin itse olen huomannut väsyväni ihmisten seurassa, joista en erityisemmin pidä. Olisi lähinnä huvittavaa, jos alkaisin syyttää heitä energiavampyyreiksi subjektiivisen mielipiteeni vuoksi.

Mutta minähän olenkin vain omituinen friikki.

Kannattaisikohan harkita hyväntekeväisyyskonserttia rumien ihmisten puolesta?

Minulla on elämä

Nyt on sanottava, että joskus aivopesu on hauskaa.

Nautin, kun huomiotani yritetään viedä toisaalle, pois eurokriisistä yms., etten vain saisi päähäni nousta barrikaadeille ja flashmoppaamaan tai jotain.

JuniorMasterChef -ohjelma on todella loistava. Mahtavia tyyppejä, joista heidän vanhempansa voivat olla ylpeitä. Ovatkohan nämä lapset noin taitavia, koska heidän äitinsä on uraputkiäiti. Haluaisin tietää.

NewYorkin pormestari Bloomberg ainakin pitäisi näistä lapsista, siitä olen varma. 

Ai että miksikö?

Hän kun on kovasti huolissaan amerikkalaisten nuorten lihomisesta roskaruokineen ja Coca-Cola -aamiaisineen.

Hän otti ja kielsi ylisuuret limonaadimukit ja siitäkö älämölö nousi

“Mitä arvoa on vapaudella, jollei siihen sisälly oikeus itsetuhoon?!”

Näin vastataan terveysintoilijoille. Se on hyvä kysymys myös Suomessa.

Nämä kilpailijat ansaitsisivat mielestäni kunnon korvauksen positiivisesta aivopesustaan suomalaisiin lapsiin.

Politiikkaradio on toinen suosikkini. Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen ovat harvinaisen taitavia ja asiantuntevia haastattelijoita ja he osaavat valita vieraansa. Harvinaista herkkua. Niin taitavaa ja monipuolista, etten tunnista aivopesua.

BigBrother on sitten oma lukunsa.

Ensimmäiset vuodet jäivät minulta väliin, koska minua inhotti jo pelkkä ajatus noista julkisuudenkipeistä taviksista.

Kunnes eräänä vuonna sain kylkiäisenä ohjelman ja aloin katsoa sitä. Huomasin sen psykologisen puolen. Sekä ohjelmaan osallistujat että katsojat saattavat tehdä niin lukemattomista eri syistä. Lokerointiin ei siis ole tarvetta.

Seksikäsääninen BigBrother auttaa aivopesussa kohti aina vain tiukempaa valvontayhteiskuntaa, jonne olemme menossa.

Luin internetistä jonkun taviksen kertomusta käynnistään Disneylandissa.

Hänelle tultiin kaupittelemaan hänen omaa kuvaansa, johon oli liitettty hänen KAIKKI henkilötietonsa. Tämä oli mahdollista tehdä kasvojentunnistusohjelmalla, joka oli yhdistettynä erilaisiin rekistereihin. Lupaa siihen ei häneltä kysytty.

Ai että.

Elämä on. Mutta millainen?