Laatikossa. Nyt.

Milloin sinulla on ollut viimeksi omaperäinen ajatus? Hyvä kysymys, vai mitä.

Kenen ajatuksia ajattelet? Jotkut sanovat, että ihminen syntyy ainutlaatuisena yksilönä ja kuolee kopiona.

Oletko hyvin koulutettu ja sinut on nimenomaan KOULUTETTU ajattelemaan kriittisesti ja itsenäisesti? Tai oletko saanut vain vähän julkista koulutusta ja näin ollen olet mielestäsi vapaa viranomaisten aivopesusta + kykenet itsenäiseen ajatteluun. Vai oletko niitä, jotka eivät edes halua ajatella itsenäisesti, vaan jättävät ajattelun viisaammille asiantuntijoille?
Itse tunnen olevani yhdistelmä noista kolmesta, kuten moni muukin tuntemani ihminen.

Haluaisin niin kovasti olla originelli ja itsenäisesti ajatteleva yksilö. Totuus on kuitenkin se, että tähänkin kirjoitukseen sain ajatuksen Eldon Taylorin haastattelusta. http://www.eldontaylor.com/

Mutta kuinka ihmeessä on mahdollista ajatella itsenäisesti?

Kaiken sen vähän omaisuuteni on joku myynyt minulle. Television ohjelmat, lehdet, elokuvat ja kirjat, joista muodostan mielipiteeni, ovat tarjottu minulle. Tietojen todenperäisyyttä on minun miltei mahdoton itse tarkistaa. Loppujen lopuksi minulla on erittäin vähän valinnanvaraa. Kaikki on valmiina laatikossa/häkissä, jossa elän. Ja jos vastustan jotain, siirryn vain toiseen nurkkaan laatikossa, en ulos siitä. Out of the box, you know.

Minulle on kerrottu ja olen omaksunut tiedon, että maailmassa vallitsee oikeudenmukaisuus. Elämä ympärillä ei missään nimessä näytä siltä, mutta kaikki johtuu vain siitä, etten ymmärrä. Oikeudenmukaisuus on taustalla ja jokainen saa lopulta ansionsa mukaan. Tämä tieto oikeuttaa hyväosaisen kääntämään selkänsä huono-osaiselle ja vaikka potkaista häntä ohikulkiessaan. Koska hän on sen ansainnut, ei hän muuten tuossa tilanteessa olisi. Maailmassa vallitsee oikeudenmukaisuus, me haluamme uskoa siihen.
Mitä sanot, jos tuo kaikki onkin vain keksitty oikeutus riistoon ja sadistisen ihmisen käytökseen? Natur of beast?
Rutiinit:
Jos olet hyvä jossain, se tarkoittaa vain sitä, että olet toistanut jotain toimintaa niin monta kertää, että se on siirtynyt alitajuntaasi eikä sinun enää tarvitse ajatella koko asiaa. Kun teet jotain juttua riittävästi, se muuttuu rutiiniksi.
Nykyisin työelämässä vaaditaan korkeatasoista osaamista. Tämä tarkoittaa sitä, että rutiinit hallitsevia ihmisiä on paljon. Silloin käy helposti niin, että juuttuu rutiineihin sinne laatikkoon.
Elämän oikeudenmukaisuutta perustellaan usein sillä, että ihmisellä on vapaa valinta.
Kuulin tässä väitteen, että vapaa valintaa ei yksinkertaisesti ole. Koska ajatuksemme muodostuvat nanosekunnissa alitajunnassamme, emmekä siten ehdi vaikuttaa ajatuksiimme. Siitä on kuulemma ihan tutkimuksia ja kaikki.
Mikä siis avuksi? On muutettava ohjelma. Minun tulee ottaa käyttöön uusia tapoja ja tietoja, jotka aikanaan siirtyvät alitajuntaan. Yksi henkilö kerrallaan muutumme ja näin lopulta muuttuu maailma.
Minun tulee oppia tuntemaan itseni ja se on niitä harvoja asioita, jotka ovat mahdollisia.  Olen energiaa ja kokemuksieni summa. Siinä suhteessa olen originelli, että kenelläkään toisella ei ole samaa kokemusjanaa kuin minulla.
Kuten kaikki tiedämme, meitä manipuloidaan kaiken aikaa. Voimme uskotella itsellemme, etteivät nuo yritykset MEIHIN onnistu.
Aavistan pahaa.
Jos työpäivän jälkeen lysähdän vähän väsyneenä esim. television eteen, kehoni kemikaalit ja hormoonit auttavat minut helposti puolihypnoottiseen tilaan, jossa sanoma voi mennä hyvinkin perille. On naivia uskoa, ettei niin voi käydä.
Mutta onko sillä väliä? Kun salaliittoja ei ole ja kaikki haluavat vain parastani, niin eihän minulla ole hätää, vai? Olen turvassa ja sitäpaitsi, on kivaa kuulua joukkoon. Yksin vapaana ja originellina on niin tylsää, vai?

Anteeksi

Ensin tuli tämä Tero Kartastenpää ja hänen kolumninsa Trendi -lehdessä. Huomaan, että saan aiheeni blogiini usein heitellessäni vanhoja lehtiä roskiin. Näin nytkin.

Tämä Tero K kirjoitti tammikuun kolumnissaan elämänsä kymmenestä käskystä, jotka hän oli ihan itse laatinut selvitäkseen elämästään.

Entisenä työnarkomaanina tykkäsin kovasti käskystä 8: Tee töitä maanisesti ja 9: Muista pyhittää laiskotteluhetki.

Mutta sitten jysähti.

10. käsky: Älä osta kukkia.

Sitä seurasi pitkä selostus, jonka voisin kiteyttää : “En halua osallistua sellaiseen maailmaan, jossa yksinkertainen nainen tykkää värikkäistä asioista ja yksinkertainen mies antaa tälle värikkäitä asioita, joista nainen siis tykkää.”

Okei Tero K, olet tavallaan oikeassa.

Mutta.

On  olemassa myös naisia, jotka eivät halua saada kukkia. Jopa minä-toinen-jalka-jo-haudassa-vanhus en halunnut saada leikkokukkia ollessani nuori. Puolustin kantaani sillä, että Bernard Shaw oli vastannut kyselyihin, miksi hänen talossaan ei ole kukkia ja että eikö hän pidä niistä: “Rakastan myös lapsia, mutta en katko heidän päitään ja laita niitä maljakkoon.”

En tiedä, miten tuo edellinen nyt liittyy mihinkään. Tero K:han ei voi sietää kukkia eikä hän pidä sitaattikokoelmistakaan. Hän sanoi niin.

Minä asuin nuorena suurkaupungeissa ja muutin usein, kukista olisi ollut vain haittaa. Niinpä unohdin ne täysin. Vasta yhteiskunnasta poispotkittuna huomasin lopulta niiden kauneuden ja tärkeyden.

http://www.simplesite.com/sirkkahalmetoja/12889305

Kirous muuttui siunaukseksi.

Tero K:n kohtaloksi muodostui rakkaus Sannaan, joka taasen rakastaa kukkia. Nyt Tero K onkin muuttanut 10. käskyn sanamuotoa: Älä pelkää muuttua. Hyvä Tero Kartastenpää!

Tästäpä oiva aasinsilta skandaaliin, jonka aiheutti Bonnier kustantamon toimitusjohtaja Jonas Bonnier puhumalla journalistipalkinnon jakotilaisuudessa ENGLANTIA!  “Paskamaista sivistymättömyyttä” sanoi Jörn Donner ja pahoitti mielensä.

Nythän on tunnettu tosiasia, etteivät ruotsalaiset mitenkään mielellään kuuntele tai edes ymmärrä “muumiruotsia”. Tämä ei ole loukkaus.

Olen kokenut kansainvälisissä yhteyksissä, kuinka ruotsalaiset ja norjalaiset sekä ruotsalaiset ja tanskalaiset puhuvat keskenään englantia, koska se on yksinkertaisempaa. Englanti on myös kansainvälisten yritysten virallinen kieli – myös Suomessa.

Suomenruotsalaiset ovat muuten enimmäkseen kivoja ihmisiä ja hyviä työtovereita (kokemusta on).

He ovat myös sivistyneitä ja kohteliaita. Niin kohteliaita, että jos joku joukossa on suomenkielinen, he vaihtavat kielen alta aikayksikön suomeksi. Näin pakkoruotsia opiskelleet suomalaisrassukat eivät pääse koskaan harjottamaan kielitaitoaan. Ainoa tapa oppia suomenruotsia on mennä naimisiin suomenruotsalaisen kanssa. Ja niinhän monet ovat tehneetkin.

Anteeksi, loukkasinko jotakuta?

Ihmisten odotetaan usein pyytelevän anteeksi milloin sivistymättömyyttään, milloin sanojaan ja omia mielipiteitään, milloin ulkonäköään, koulutustaan ja jopa olemassaoloaan.

Anteeksi on small talk’ia.  Jos astun tungoksessa vahingossa jonkun varpaille tai liikennevälineessä tuuppaan toista vahingossa, on “anteeksi” paikallaan. Sen sijaan jos joku tuohtuneena sanoo toiselle jotain loukkaavaa, niin hänhän tarkoittaa sitä. Ehkä kahden tunnin päästä hän ajattelee toisin. Hänen tulisi kertoa se, mutta anteeksipyyntö on aika turhaa. Vahingonteoissa ja rikoksissa anteeksipyyntö ei vaan riitä.

Maailmassa on tärkeämpiäkin ongelmia. Mitäpä sanotte esim. tästä:

Minua paaaaaljon viisaammat ihmiset väittävät, että prosessoimme 400 miljardia bittiä informaatiota sekunnissa, josta olemme tietoisia vain 2000 bitin verran kerrallaan. Kun kyseenalaistamme uutta tietoa ja toisten “maailmoja”, niin kuinka uskottavaa väittelymme lopulta on?

Kuinka voimme tietää kaiken kaikesta, mitä emme tiedä?

Siinäpä pähkinää purtavaksi.

PS. Ihminen on suuremmoinen luomus.

Homo, homompi, homoin

TV2:n homoilta sai sitten tuhannet eroamaan kirkosta. Eikä ihme.

Jotenkin on kummallista, että maailman parhaan maan valtionkirkko kajoaa ihmisten yksityisyyteen tällä tavoin.

Raamattu sanoo yhtä sun toista, mutta silti ei tarvitse ylireagoida. Enää. Se on menneisyyttä. En käsitä, keneltä se on pois, jos kaksi ihmistä pitää vilpittömästi toisistaan.

Minussa on virhe.

Johtuneeko se sitten siitä, että olen harrastanut hävettävän vähän seksiä elämäni aikana, vaiko siitä, että olen tehnyt paljon töitä miesten kanssa. Joka tapauksessa olen tottunut näkemään ihmiset kokonaisuutena, josta sukupuoli on vain yksi (aika pieni) osa.

Uskon vakaasti, että miehet (kuten naisetkin) kykenevät ajattelemaan muutakin kuin seksiä. Siitä todisteena ovat vanhat kunnioitusta herättävät kulttuurit ja keksinnöt.

Tosin uskon myös, että sukupuolisuus on voimakas taustalla vaikuttava voima, jonka kieltämisellä on saatu ja saadaan paljon kärsimystä aikaan.

Elämänkokemukseni perusteella minusta tuntuu, etteivät mies ja nainen kykene koskaan täysin ymmärtämään toisiaan. Se kai juuri toisessa kiehtookin.

Sensijaan voin hyvin kuvitella, että miehissä on paljon niitä, joita vain toinen mies kykenee täysin ymmärtämään. Ja ymmärryksestä voi syntyä syvä rakkaus. Oikea rakkaus. Sama pätee myös naisiin, mutta naisten erilaisen seksuaalisuuden vuoksi (ja yhteiskunnan painostuksen) he jättävät sen usein ystävyyden asteelle.

Raamattu voi kieltää heidän rakkautensa, Jumala ja älyllinen maailmankaikkeus ei sitä taatusti tee. Eiköhän olisi jo aika jättää takapajuiset mielipiteet ja uskomukset omaan arvoonsa. Olipa sitten kyse homoista tai naisten kivityksistä jumalan nimeen.

Pervo, pervompi, pervoin.

Pervo on se, joka ei usko rakkauteen.

Pervompi on vain se, joka ei hyväksy sitä, että jotkut toiset rakastavat toisiaan.

Mutta pervoin kaikista on se, joka yllyttää väkivaltaan ja vihaan rauhaarakastavia ihmisiä vastaan.

Silti, onko tämä kuitenkaan Suomen valtion vaikein ongelma maahanmuuttajien ohella? Nämäkö ovat tärkeimmät vaaliteemat juuri nyt? Maahanmuuttajia on Suomessa vähiten Euroopassa, samoin kerjäläisiä.

Pitääkö aina keksiä näitä “vaarattomia” ongelmia, jotta voitaisiin välttää oikeiden ongelmien käsittely ja niistä keskustelu. Kysyn minä.

Minulla oli oikeus siihen, koska…


Me ihmiset olemme erittäin auttavaisia ja sosiaalisia olentoja.

Me tahdomme vain hyvää toisillemme. Tietysti.

Jos joskus joku hyväntahtoinen toimenpiteemme tai sanamme aiheuttaa surua, ahdistusta tai masennusta toiselle tai jopa maineen tai kunnian lopullista menetystä hänelle, ei se haittaa. Koska TARKOITUKSEMME oli hyvä. Se nyt vaan oli hänen omaksi parhaakseen.

Usein käytettyjä oikeutuksia ovat esim.:

1. Se en ollut minä. En tiedä, mikä minuun meni.

2. Hänhän suorastaan kerjäsi sitä. Kaivoi aiheetta verta nenästään. Provosoi.

3. Ihan samoja asioita hänkin on tehnyt minulle.

4. Hän nyt vain on huonompi ihminen kuin minä.

5. Noh, hän nyt vain aina leikkii uhria.

6. Tarkoitukseni oli hyvä.

7. Minä olen rehellinen ihminen. Sanon ja teen kuten oikeaksi katson.

8. Se oli hänen huono karmansa. Hänen on täytynyt tehdä jotain ansaitakseen sen.

9. Hän tarvitsi opetuksen.

10. Se ei ollut MINUN moraalini vastaista.

11. En käsitä, miksi juuri minun pitäisi ottaa vastuu siitä.

12. Enhän minä voi sille mitään, että hän reagoi tuolla tavoin.

13. Hän on liian kriittinen.

14. Hän on liian huumorintajuton.

15. Hän on niin pihalla, ettei huomaa tai tajua mitään.

16. Hän oli jo sen luokan uhri ja valittaja, ettei yksi juttu enemmän merkkaa mitään.

17. Noh, minua vain suututti silloin.

18. Velvollisuuteni oli kertoa hänelle totuus.

Voit keksiä itse lisää, se on helppoa. Seli seli seli loputtomiin.

Me kaikki teemme tätä helpottaaksemme elämäämme. Silti uskon, että asioiden lähempi tarkastelu silloin tällöin (ei liian usein!!!) voi olla varsin valaisevaa. Ja valoahan me kaikki kaipaamme, vai mitä?

Avoin kirje rönsyleinikille

Opin tuntemaan sinut noin kuusi vuotta sitten. Aiemmin en tiennyt sinusta mitään. Lapsena olin joskus kitkenyt äitini porkkanapenkkejä, mutta niissä kasvoi vesiheinää. Sen tunnistan missä vain. Suuren osan elämästäni vietin kiireisenä suurkaupungeissa ilman ainuttakaan viherkasvia.

Mutta sitten.

Hankin viljelypalstan ja sinä olit siellä. Kasviossani lukee, että rönsyleinikki on hankala rikkakasvi.

Siis olemalla vain oma itsesi olet paha ja sinut on tuhottava. Sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa. Päinvastoin. Olet kaunis ja voimakas. Tarvitset todella paljon itseluottamusta noustaksesi aina uudestaan ja kahta voimakkaampana, vaikka kuinka repisin juuriasi.

Olen hiljaa sisimmässäni alkanut ihailla sinua. Sinä vahvistat minua. Sinussa on munaa. Miksi juuri voimakkaimmat yksilöt ovat vihatuimmat?

Tarkemmin ajateltuna: Sinä olit siellä ennen minua. Vähän kuin intiaanit Amerikassa.

Noh, vaikka kuinka turpiin tulee, me nousemme aina. Sinä ja minä. Sielunveljet.

Marklund, Meriläinen ja minä


Tämä kirjoitus perustuu osittain Lisa Marklundin ja Lotta Snickaren kirjaan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan, Otava 2006

Jokin aika sitten luin Rosa Meriläisen kolumnin Hesarissa. Hän kirjoitti kipuilevista itseruoskintaa harrastavista naisista. Hän mainitsi Marklundin kirjan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. Tämän kuolemattoman lauseen on nimittäin sanonut USA:n entinen ulkoministeri Madeleine Albright ja lause kuuluu alkuperäisversiossaan “There’s a special place in hell for women who don’t help each other”. Hän väitti, että Hilary Clintonin ansiosta hänestä tuli ulkoministeri.

Meille, jotka emme usko helvettiin, löytyy kyseinen paikka planeetalta Maa ja sen jokaisesta valtiosta.

Koska mainittu kirja löytyi kirjahyllystäni, ryhdyin selailemaan sitä tarkemmin.

Kirja on siinä mielessä kiintoisa, että se kertoo Ruotsin naisten tasa-arvottomuudesta. Sillä kuuluisalla keisarilla ei ole vaatteita sielläkään. Kirjan tekijät sanovat, että jokainen, joka väittää naisilla olevan tasa-arvoiset mahdollisuudet menestykseen, valehtelee.

Suurin emävale on väite, että on meistä itsestämme kiinni, miten onnistumme elämässä. Tiedotusvälineet kutsuvat mielellään nuoria naisia ja vanhoja setiä esittämään näitä tietämättömiä väitteitä.

Yhteiskunta perustuu perinteisiin, ennakkoluuloihin ja poliittisiin päätöksiin.

Ruotsalainen yhteiskunta on Suomen tavoin jakautunut lähinnä hoivatyötä tekeviin naisiin ja yksityissektorilla uraa tekeviin miehiin. Näin jo lähtökohta tasa-arvoon on mahdoton.

Vaikka naiset ovat päässeet vuosien varrella uusiin ammatteihin, ei sukupuolijakauma ole muuttunut. Yleensä miehet häipyvät alalta, jolle tulee paljon naisia. Naisvaltaisiin töihin miehet eivät taasen suostu. Työajat, palkka ja muut etuudet eivät kiinnosta. Ja siinä he ovat oikeassa. Osa-aikatyöt, pätkätyöt ja yksitoikkoiset työt on varattu naisille, koska he ovat niin hyviä niissä (xD).

Asian voi kohdata eri tavoin.

Jotkut naiset sulkevat silmänsä tosiasioille ja kieltäytyvät näkemästä rakenteita. Yes, we can! Tästä asenteesta miehet ja työnantajat pitävät. Alussa se toimiikin edullisesti naisen hyväksi. Selkään taputtelijoita löytyy nuorelle naiselle.

Kun ikää karttuu, mahdollisuudet vähenevät. Silloin nainen myöntää, että epätasa-arvo on tosiasia, koska naiset OVAT huonompia kuin miehet. Yrityksissähän on niin paljon miesjohtajia, koska he yksinkertaisesti OVAT parempia. Nainen syyllistää itsensä ja itseruoskinta voi alkaa.

Jotkut valitsevat strategian, että heitä sorretaan ja syrjitään. He ovat alempiarvoisia. “Woman is the nigger of the world” kuten Lennon sen niin kauniisti sanoi.

Nyt menee vaikeaksi. Naista pidetään rasittavana ihmisenä, ongelmien aiheuttajana eikä niiden ratkaisijana. Nainen itsekin ymmärtää, että hänestä on harmia.

Nyt tulee ymmärtää, että nämä kaikki asenteet ovat naisen eloonjäämisstrategioita tai keinoja päästä eteenpäin miesten hallitsemassa todellisuudessa. Ei ole helppoa, ei.

Sitten on se kieli. Vallassa ollessa henkilön tulee käyttää vallan kieltä = ei puhua alisteisesti.

Jos nainen käyttäytyy naisellisen alisteisesti, hän ei ole riittävän kova ja häntä rangaistaan esim. alemmalla palkalla.

Jos hän taasen on kova, hän käyttäytyy kuin mies, eikä sekään ole hyvä. Siitä häntä rangaistaan esim. pienemmällä palkankorotuksella.

Tämä kaksoisrangaistus on käytössä, jos osaa nähdä sen.

Ainoa mahdollisuus naiselle on se, että vuorottelee näitä kahta niin taitavasti kuin osaa.

Mutta valtaa on monenlaista.

Jotkut ovat hyvin idearikkaita, jotkut ovat vain päteviä työssään, joidenkin on taasen helppoa luoda kontakteja ihmisiin ja saada näin vaikutusvaltaisia suhteita.

Vaikka asema itsessään tuo valtaa, ei se yksin riitä. Tarvitset palautetta, jonkun hyvän mentorin (mielellään tunnetun) ja verkostoja.

Miehet saavat nämä automaattisesti astuessaan työpaikan ovesta sisälle, mutta naisten on hankittava kaikki itse.

Rosa Meriläinen kertoi olleensa onneton eduskunnassa. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun huomaa naisten viihtyvän kovin vähän aikaa vallan huipulla. Luulen, että jokaisella heistä olisi oma tarinansa kerrottavana, mutta he eivät tee sitä, koska heidän eloonjäämisstrategiansa estää sen.

Olemme niin metkoja, että me kaikki haluamme pysyä elossa. Hinnalla millä hyvänsä.

Pikaisiin itseruoskimisiin ja valittamisiin! Jokin harrastushan pitää ihmisellä olla.

Utopia on tässä ja nyt!


Heittäessäni lehtiä roskiin, silmiini osui ihqun koulukiusattu taikurinpoika filosofi Timo Airaksisen haastattelu. (Taisi olla Gloria).

Airaksisen mielestä onnentavoittelu on tyhmää.

Onnen sijaan tulisi tavoitella mielenrauhaa ja elämänhallintaa, sillä elämä on absurdia.

Elämä on ristiriitoja, rajoituksia, vaatimuksia, häpeää, syyllisyyttä, kilpailua, kieroutta, kärsimystä, nöyryytystä, ahdistusta, surua ja masennusta. RIPAUS ONNEA.

Kun ihminen kuoritaan sipulin tavoin kaikesta omaisuudesta, muistoista, haaveista, pyrkimyksistä ja sosiaalisuudesta, jää jäljelle tyhjyys – ja se olisi ihmisen hyvä tunnistaa.

Airaksinen kertoo nuorena naureskelleensa äitinsä ihastukselle, joka oli Krishnamurti (1895-1986). Nyt hän on fani itsekin.

Tässä joitain Krishnamurtin ajatuksia vuodelta 1968 (Elämän syvä haaste, 2004 http://www.basambooks.com)

“Meillä on kovin monia ongelmia.”
“Asiantuntijat, intellektuellit, gurut, teologit ja papit tarjoavat selityksiä kukin oman erityisen sidonnaisuutensa, uskonsa mukaisesti.”
“Varmuuden ja selkeyden tarjoajia kyllä ilmaantuu ja nähdäkseni on viisasta oppia, millä tavoin on kuunneltava, mitä he tarjoavat, oppia kuuntelemaan myös mitä tämä puhuja sanoo.”
“Todellisuus on päivittäistä elämistä, jolla ei ole mitään yhteyttä käsitteisiin.”
“Elämä on vuorovaikutusta. Ette voi olla yhteydessä toiseen ihmiseen kaavan mukaisesti. Teidän on elettävä, teidän on mentävä toimistoon tai tehtaaseen ja tehtävä työtä, kamppailtava.”
“Kasvatus on tehnyt meidät eteviksi; meistä on tullut eteviä, koska liikakansoitus pakottaa meidät kamppailemaan lujasti voidaksemme elää – meidän on kilpailtava, ajettava muut pois etevyydellämme, suoritettava tutkintoja ja hankittava itsellemme työtä. Meistä on tullut eteviä pelkän selviytymisen vuoksi – tarkkailkaa itseänne.”
“Miksi teissä ei ole rakkautta? Se on peruskysymys – ei se, onko Jumala olemassa vai eikö ole, eikä se mitä teille tapahtuu, kun kuolette. “
“Lienettekö milloinkaan vakavasti kysynyt itseltänne, miksi sydämenne on tyhjä.”
“Rakkaus ei ole sentimentaalista eikä tunteellista, sillä ei ole mitään tekemistä omistautumisen tai uskollisuuden kanssa. Meidän on selvitettävä, miksi meissä ei ole rakkautta. “
“Mitä päivittäinen elämänne on, sitä on myös yhteiskuntanne.”
“Yhteiskunnassa vallitsee epäjärjestys, koska epäjärjestys vallitsee omassa elämässänne.”
“Ymmärtäminen on rakastamista.”
“Oivaltaaksenne teidän on oltava vapaita ja pelottomia. Aiomme selvittää syyn, mutta syyn selvittäminen ei auta teitä vapautumaan siitä. Saatatte kyllä tietää, että huonovointisuutenne johtuu sairastamastanne syövästä, mutta tuo tieto yksin ei vapauta teitä sairaudestanne, saatatte tarvita leikkauksen. Samoin voitte löytää syyn suruunne, mutta se ei vapauta teitä sen seurauksista. Vain syyn välitön ymmärtäminen ja sen kertakaikkinen poistaminen vapauttaa teidät.”
“Useimmat pelkäävät vapautta, ja kuitenkin vain sellainen mieli, joka on vapaa, innokas ja täysin hereillä voi todella oivaltaa, miksi tämä onnettomuus, tämä valtava suru on kohdannut ihmiset.”

Ja sitten jälleen Airaksiseen:

“Täysin vapaa ihminen on kevyt ja olematon.

Mutta tässä yhteiskunnassa poliisikoira on persuuksissa kiinni viidessä minuutissa, jos joku rupeaa vapaaksi. Me elämme syyllisyyskulttuurin masokismissa.”

Tyhjyyden tunnistaminen oli Krishnamurtin ajatus. Vastakohtana on äärimmäinen raskaus. Hän nimittää sitä jormaollila-syndroomaksi (tunnistan itseni siitä). Ihmetellään, että ihmiset uupuvat ja kuolevat nuorina. Ensin on karmeat vaatimukset ja kohtuuttomat terveysohjeet, niiden vaatimukset sairastuttavat. Nyt siihen lisätään vielä hiilijalanjälki.

Siis leikitkö liberaalia keskiluokan marttyyria?

Utopia on tässä ja nyt!

Ihmisiä, jotka elävät kangistuneessa arjessa, tulee sokata.

Kaikkihan me tiedämme, että perhosen siivenisku alussa voi saada aikaan suuren muutoksen lopussa. Suuret muutokset alkavat pienistä teoista.

Krishnamurtin kanssa olen samaa mieltä siitä, että ulkoisena olemuksena, vielä kuorimattomana sipulina, olemme tuskien ja nautintojen muisto. Todellisuus ei ole mikään turvapaikka, vaan utopia on tässä ja nyt.

Paholaisesta seuraava


Jokainen on kai kuullut puhuttavan henkilöstä, joka on jumalasta seuraava. Jolla on ylikorostunut itsetunto ja joka on maailman napa. Kaikkihan me hänet tunnemme.

Mutta entä sitten, kun kaikki kääntyy päälaelleen? Kuten minun elämässäni on tapahtunut. Kuinka siihen pitäisi suhtautua?

Synnyin pakolaisperheen (evakko?) viimeiseksi lapseksi. Muut olivat syntyneet Karjalassa, minä Savossa. Muiden lasten mielestä en kuulunut joukkoon. Äitini yritti puolustella minua sanoen, että jos kissa menee synnyttämään uuniin, eivät sen pennut ole pullia. Ei paljon auttanut.

Tykkäsin kovasti musiikista ja lauloin kaikissa kissanristiäisissa ja vähän muuallakin. Kirjoittelin laulujen sanoja muistiin vihkoon kuunnellessani radiosta lauantai-illan toivottuja. Siitä sitten lauleskelin aina kun se vain oli mahdollista.

Noh, koulussa oli opettaja, joka oli ollut lähetyssaarnaajana Ambomaalla (nykyisin Namibia). Kun kouluun tuli kiertävä elokuvien näyttäjä ja koko koulu katseli balettitanssia, tämä opettaja peitti kauhuissaan kasvonsa käsiinsä ja hoki: “on kuin pakanatanssia, on kuin pakanatanssia”.

Kerran hän löysi vihkoni, johon olin kirjoittanut niitä laulujen sanoja. Jäin heti jälki-istuntoon ja sain rukoilla polvillani tuntitolkulla jumalalta anteeksi syntisyyttäni. Ei se auttanut.

Muutin myöhemmin Sveitsiin töihin. Minulla oli paljon ystäviä eri maista ja joukossa oli muutama itävaltalainenkin. Aloin seurustella yhden sellaisen kanssa. Sveitsiläiset työtoverit olivat huolestuneita. Enkö tiedä, millaisia ihmisiä itävaltalaiset ovat? Vastasin, etten tiedä ja menin hölmöyksissäni naimisiin.

Siitäpä sitten jupakka nousi. Appivanhemmat olivat kauhuissaan, ehkä syystäkin. Anoppini kertoi, että hänen poikansa rakastaa häntä suuresti. “Katsotaan, kumpi meistä voittaa” hän sanoi. Höh. Voittaa?

Sitten sain lapsen ja pohjoismaalaisen aivopesun tuotteena halusin käydä työssä.
Sitäpaitsi olimme nuoria, eikä miehelläni ensimmäisessä työpaikassaan palkkakaan ollut kummoinen.

Olin muiden mielestä kävelevä hirviö. Sain kuulla siitä päivittäin. Jopa pomoni kysyi, että eikö paikkani olisi ennemminkin lapseni luona. Mutta naiset eivät kanssani puhuneet. Luopiolle. Olin kuitenkin nuori vailla kunnon työkokemusta ja ne työvuodet ja upeat työtodistukset olivat myöhemmin henkivakuutukseni yksinhuoltajana työelämässä.

Suomeen palattuani olin jälleen se epäilyttävä ulkomaalainen ja mahdollinen natsi. Jotain vikaahan ihmisessä täytyy olla, kun puhuu hyvin saksaa ja on ollut saksalaisen (tässä tapauksessa itävaltalaisen, mutta se on ihmisille yleensä sama asia) kanssa naimisissa. Se kertoo kaiken. Siinä eivät puolustelut auta.

Töitä kyllä riitti, kun suomalainen elektroniikkateollisuus oli nousussa ja komponentteja tuotiin maahan saksankielisistä maista niihin laatutuotteisiin. Mutta työtoverit eivät edes kiusanneet. He kiersivät kaukaa.

90-luvun laman aikana jäin sitten työttömäksi ja tein henkilökohtaisen konkurssin. Minusta tuli jälleen epäihminen. Kuinka ihminen voi ottaa velkaa, jota ei edes kykene maksamaan? Noh, paluumuuttajalla ja yksinhuoltajalla on kaikenlaisia menoja. Se on sitä kulutushysteriaa, you know.

Koulutin itseäni, päivitin tietojani ja koulutustani kiltisti ja sain jälleen töitä.

Noh, minut irtisanottiin laittomasti ja erittäin likaisin keinoin. Vein jutun oikeuteen ja voitin. Olin luullut, että näin voi tehdä. Mutta ei. Nyt olin suorastaan hirviö. Sain kuulla, että ketään ei syyttä irtisanota. Kyllä se vika oli minussa.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Sitä saa mitä tilaa.

Onko todella näin?

Muutos


Muista, että muutos on milloin tahansa mahdollinen.
Haluatko auttaa toisia ihmisiä? Haluatko muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi? Kaikkihan me haluamme. Mutta miten?

Et voi antaa pois sitä, mitä sinulla ei ole.
Tiedä ja tunne näkymätön maailmankaikkeuden viisaus ja energia, joka virtaa joka solussasi ja suonissasi.
Avaa ovi sisimpääsi, josta löydät rauhan ja hiljaisuuden tietoisuutesi korkeammalla tasolla. Kunnioita elämää sen kaikissa muodoissa ja opettele tietoista vuorovaikutusta sen kanssa.
Mitä tahansa tapahtuukin, arvosta kaikkea, mitä kohtaat. Jos et ymmärrä tapahtunutta, tiedät, mitä sinun tulisi oppia.
Opi huomaamaan elämän kauneus sen kaikissa muodoissa. Ole itse rauha ja hiljaisuus, niin löydät sisäisen rauhan.
Anna anteeksi itsellesi ja päätä olla vapaa. Sinulla on oikeus olla se mikä olet kaikkine mielipiteinesi ja elämäntapoinesi, jollet vahingoita toisia.
Virheistäsi olet oppinut ja jatkat elämääsi viisaampana ja kyvykkäämpänä.
Tiedä, että olemme kaikki yhteydessä toisiimme, emme ole erillisiä tai irrallisia.
Ole avoin ja vapauta itsesi kaikesta siitä, mitä vihaat. Miten ja millä? Lisäämällä tietoasi ja ymmärrystäsi!
Kommunikaatio vapauttaa energiaa. Anna energian virrata, äläkä kiinny omaisuuteesi liikaa. Anna pois se, mitä et tarvitse. Anna sen kiertää.
Muista, että ajatuksesi luovat tulevaisuuden. Olet elämäsi luoja ja valintojesi tuote. Anna anteeksi itsellesi huonot valintasi. Ilman niitä et olisi nyt tässä. Viisaampana, mankelin läpikäyneenä.
Anna aikaa itsellesi samoillaksesi luonnossa tai ihaillen veden voimaa ja kauneutta.
Rakasta naapuriasi. Ja jos et kykene ihan vielä rakastamaan, opettele edes vähäsen ymmärtämään häntä ja hänen elämäntilannettaan.
Tämä päivä on hyvä. Inspiroi itsesi NYT.
Anna muiden tehdä oma elämänsä. Sinun ei tarvitse puuttua siihen, vaikka tietäisitkin asiat paremmin. Suo heille se ilo tehdä omat virheensä ja oppia niistä.
Minun maailmassani mikään ei mene väärin. Kaikki on kunnossa. Opin tarkastelemaan elämääni paremmin.
En ole nimeni, työni, asuinpaikkani tai vaatteeni, joita kannan. Olen ikuinen henki, enkä kuole koskaan. Kuten sinä. Hyväksy siis näennäinen kuolema.
Jos jokin ei tuo rauhaa elämääsi, anna sen mennä. Sinä et tarvitse sitä.
Älä arvostele, lähetä rakkautta.
Älä epäile. Tiedä, että osaat ja kykenet.
Mennyt on mennyttä. Sinä et ole enää se sama ihminen, onneksi. Olet oppinut paljon. Onneksi. Onnittele itseäsi.
Harjoita enemmän antamista kuin ottamista.
Ole hiljaa ja tiedä.
Kysy itseltäsi, mikä on tarkoitukseni, tässä ja nyt.
Pyhä maailmankaikkeuden älykkyys – ole se.
Ota vastaan toisten ystävällisyys ja elä hetkessä.