Viime vuosikymmenen tärkein kirja oli itselleni Naomi Kleinin The Shock Doctrine: Rise of Disaster Capitalism, Tuhokapitalismin nousu, 2007 ja sitä ennen No Logo.

Koska olen saanut kaupallisen koulutuksen ja elänyt liike-elämässä ansaituilla tuloilla, kirjojen raadollisuus oli sokki – joka ei kuitenkaan tullut täysin yllätyksenä.

“Vain kriisi, joko todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin. Kriisin puhjetessa riippuu vallalla olevista aatteista, millaisiin toimiin ryhdytään.” Milton Friedman, kahleettoman kapitalismin kummisetä

Siitä on nyt melkein kymmenen vuotta. Mikä on muuttunut? Katastrofeja on kyllä riittänyt ja haavoittuneet ihmiset ovat valmiimpia muutokseen. (?)

Jollei ihmiset olisi niin raadollisia, olisin ehdottomasti kaiken yksityistämisen puolella. Vapaa kauppa, vapaa yrittäminen ja ihmisten vapaus tehdä mitä tahtovat kunhan eivät vahingoita toisia kuulostaa hyvältä. Mutta kun se ei aina mene niin tässä maailmassa.

Saksassa työskentelin jonkin aikaa insinööritoimistossa. Ihmiset olivat mukavia ja erittäin oikeistolaisia. Eräs nuori insinööri sai potkut, koska oli liittynyt ammattiliittoon. Liike-elämässä oli täysin mahdoton ajatus ajatella vasemmistolaisesti.

Todennäköisesti asiat ovat noista ajoista muuttuneet ja ennen oli myös helpompaa sulkea silmänsä epäoikeudenmukaisuudelta. Tietoa ei tavalliselle ihmiselle ollut tarjolla kuten nyt.

Saksalainen sanonta “Was ich nicht weiss macht mich nicht heiss” tarkoittaa juuri sitä: On helpompaa elää kun ei tiedä. Jotkut valitsevat kuitenkin sen vaikeamman tien: alkavat ottaa asioista selvää. Ja he joutuvat vääjäämättä vaikeuksiin. Dilemma on vain siinä, että mitä enemmän tietää asioista, sitä vaikeampaa on ratkaista, mikä on oikein ja mikä väärin.

Kun ostan edullisen kesävaatteen voin maksaa sen tuntien häpeää itsestäni. TAI voin ajatella, että noiden tehtaan ihmisten todelliset ystävät ovat juuri nuo suuret kansainväliset yritykset. Koska ilman niitä nuo ihmiset kuolisivat nälkään tai joutuisivat esim. prostituutioon.

Kun joku köyhä tarvitsee kipeästi rahaa, on hänen turha mennä pankkiin sitä anomaan. Sitä vastoin  joku tuhokapitalismin edustaja sikamaisine korkoineen saattaa sen tehdä ja näin köyhän jokin elintärkeä asia saadaan hoitoon. Tuhokapitalismin edustajalle köyhä kelpaa kunhan on terve ja myy itsensä halvalla. Hän ei moralisoi kuten etujärjestöt tekevät.

Tieto auttaa ymmärtämään harmaita sävyjä mustan ja valkoisen lisäksi.

Ja tästähän elämässä on lopulta kysymys. Se ei ole täydellistä, ehkä sen ei pidäkään olla.

EU-vaalit ovat edessä. Ei ole helppoa vastata viisaasti vaalikoneessa.

Vaikka EU on perseestä, on kai parasta katsoa tämä ihmiskoe loppuun asti.  Olenhan eurooppalainen, joka asuu Euroopassa.

Yhteistyö on ainoa oikea tie, ilman harmaan sävyjä.