Pitääkö olla huolissaan?

Hei me siivotaan!

Eilen oli maailman siivouspäivä, joka kannustaa keräämään roskia ja jätteitä lähiympäristöstä.

Pitääkö olla huolissaan, kun köyhät työttömät ja eläkeläiset luokitellaan roskaksi/jätteeksi. He eivät mahdu roskikseen, joten mitä heille sitten pitäisi tehdä? Heiltä itseltään ei tietysti kysytä mitään.

Ongelmaa pahentaa vielä se, etteivät he ymmärrä edes hävetä. Ja ihminen, joka ei osaa hävetä – no kaikkihan sen tietävät – hän on psykopaatti.

MUTTA!

Mutta roskapa tietää paremmin ja kulkee pää pystyssä.

Hän kysyy poliitikoilta ja virkamiehiltä, että

WHO IS BAD?

Ristiriitaisuus on pelin nimi

Maailma on ristiriitainen paikka.

Mitään “hyvää” et voi tehdä ilman, etteikö siitä aiheutuisi jotain haittaa tai surua jollekulle toiselle ja vice versa.

Me kaikki olemme sitä mieltä, ettei lasten tulisi valmistaa vaatteitamme huonoissa olosuhteissa 50 euron kuukausipalkalla (tai vähemmälläkin).

Silti ostamme edullisia vaatteita, elintarvikkeita ja elektroniikkaa. Nokian puhelimetkin olivat ylikalliita niin kauan kuin komponentit tuotiin Euroopasta. Kaikki muuttui kun tuonti vaihtui Aasiaan. Ja pienet hyväksikäytetyt ihmiset ovat iloisia, koska saavat olla elossa.

Kautta aikojen rikkaudet on kerätty hyväkuntoisten turvattomien ihmisten avulla. Pysyäkseen elossa ihminen on valmis miltei mihin tahansa. Sellaisia me olemme.
Siksi onkin kätevää pitää osa ihmiskunnasta hädässä, auttaa heitä vähän ja vastaanottaa vastalahjana heidän ikuisen kiitollisuutensa.

Tämän ymmärsin jo nuorena ja kokemus on kristallisoinut tietoni.

Saksassa asuessani minulla oli neljä kummilasta Pakistanissa. Kampanja oli presidentin suojelema ja kaikki toimi hyvin. Oli ihanaa saada itsetehtyjä lahjoja ja piirustuksia. Oli mukavaa olla hyvä ihminen.
Myöhemmin minusta tuli köyhä yksinhuoltaja, eikä minulla ollut enää varaa maksaa heidän avustuksestaan. En tiedä, miten he menestyivät elämässään. Koulutetuilla tytöillä Pakistanissa ei varmasti ole helppoa. Toivottavasti heidän voimansa riittivät.
Tätä monet kummit eivät tule ajatelleeksi. Autetuksi tuleminen ei ole pelkkä lottovoitto. Sinusta tulee erikoinen silmätikku, etkä ole itse osaasi valinnut. Tosin, niinhän meille muillekin käytännössä tapahtuu.

Tasa-arvoa ei ole koskaan ollut, eikä sitä nykyisellä yhteiskuntarakenteella tulla koskaan saavuttamaankaan. Tasa-arvon puute ilmenee vihana ja syrjintänä.
Bonnierin journalistipalkinnon voittanut Ylen viha-projekti Me tiedämme missä asut on internetsivusto, jossa julkisuuden henkilöt kertovat kohtaamastaan uhkailusta ja vihapuheesta. Se oli erittäin taidokkaasti ja rohkeasti toteutettu sivusto, joka oli palkintonsa ansainnut.

Ongelma on vain siinä, että taviksen on turha mennä itkemään poliisille, että häntä vainotaan ja vihataan. Poliisilla on muutakin tekemistä, kuin suojella matti ja maija meikäläisen olematonta kunniaa. Laki ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa. Se tulee monelle yllätyksenä.

Tappouhkauksia ei tarvitse sietää, mutta tietynlainen kritiikin sieto kuuluu demokratiaan.

Katsoin ja kuuntelin Obaman puheen Brysselissä. Hän puhui mm. siitä, kuinka läntiseen kulttuuriin kuuluu ei vain kritiikin sietokyky vaan myös se, että erilaiset mielipiteet ovat jopa tervetulleita, koska ne pitävät yhteiskunnan vireänä ja elossa. Erilaisuus on se juttu.

http://yle.fi/uutiset/me_tiedamme_missa_asut/6590408

Muista elää unelmaasi … virheestä virheeseen …

Hyvä ihminen

Hyvä ihminen tekee hyvää.

Koska hyvä ihminen on myös PAREMPI ihminen, hän osallistuu (tietysti) hyväntekeväisyyteen. Hän ei välitä siitä, että autettava saattaa tuntea alemmuutta ja alkaakin lopulta vihata auttajaansa. Ei.

Usein auttaja on ollut ensin tarkoituksellisesti edesauttamassa autettavan ahdinkoon joutumista ja näin apu onkin vain taitavasti peiteltyä vallankäyttöä. Minä auttaja, sinä autettava. Vallanjako on selvä.

Mielenkiintoista on, että esim. Suomessa työttömältä on kielletty osallistuminen jopa hyväntekeväisyyteen. Sillä välin, kun auttajat tekevät tosi paljon hyvää paremman taivaspaikan tai seuraavan elämän toivossa tai peräti päästäkseen lööppeihin ja televisioon, työttömän on toki tiedettävä paikkansa, joku roti sentään.

Autettava, oletko jo riittävän kyykyssä? Muista, että jos nouset kyykystä usein ja tahdikkaasti, muodostuu siitä terveyttä edistävä liikuntamuoto. Liikuntahan on terveellistä, tosin työttömän matkustuskielto taitaa olla edelleen voimassa. Joku roti siis liikkumisessakin.

Niinpä.

Miten sitten tullaan hyväksi ihmiseksi ja hyväntekijäksi? Rahalla tietysti! Aika ironista, koska perinteisesti kristinuskossa hyvien ihmisten tuli halveksia kaikkea rahaan liittyvää. Kirkko itse ei sitä tosin tehnyt, eivätkä jumalan valitsemat kuninkaat ja ruhtinaat.

Minä rakastan rahaa, jota minulla ei kuitenkaan ole. Rakastan kaikkea turhaa estetiikkaa, mitä rahalla saa. Minulle taseet ja tuloslaskelmat ovat äärimmäisen mielenkiintoisia, rakastan myös niitä. Ymmärrän hyvin erään kuuluisan muotigurun vaimon toteamusta, jonka mukaan hän itkee mieluummin limusiinin takapenkillä kuin polkupyörän selässä (pyöräily on kivaa).

Mutta kun alkaa miettiä, mistä ne numerot sinne tiliotteeseen oikein tulevat ja alkaa jäljittää rikkauden alkuperää, törmää ennemmin tai myöhemmin todellisuuteen: rikkaudet ovat maksaneet aina verta ja kyyneleitä. Voiko siitä rakentaa onnea? Voiko tulla onnelliseksi aiheuttamalla kärsimystä toisille? Voi toki terapoida itseään: älä ajattele, keskity hetkeen.

Mutta mutta. On naurettavaa kuvitella, että rahan alkuperä voisi unohtua vain teeskentelemällä tehneensä niin. Voi yrittää oikeuttaa tekojaan uskottelemalla itselleen, että on jotenkin parempi ja arvokkaampi kuin ne, joita riistää. Voi uskotella itselleen, että onkin todellisuudessa auttamassa noita idiootteja, jotka eivät tiedä kuinka elää oikein.

On pakko tehdä niin, muuten ei kestä ja säily “selväjärkisenä”. 90 % + risat ihmiskunnasta ei pysty tähän. Siksi meillä on vielä toivoa. Ja paljon.

Istumme kaikki samassa veneessä. Hyvä niin.