Vaalit tulossa

ja pahoinvointiyhteiskunnassa kiehuu.

Jälleen kerran köyhät ja vanhukset (ehkä myös lapset) ovat keskiössä, kun kaikki ovat heistä niin kovasti huolissaan.

Vaalien jälkeen kaikki tämä unohtuu nopeasti ja meno jatkuu as usual. Se tarkoittaa, että vanhusten hoitolaitoksissa ei anneta riittävästi ravitsevaa ruokaa ja että heidät pumpataan täyteen lääkkeitä, joita LÄÄKÄRI EI OLE HEILLE MÄÄRÄNNYT. Näin saadaan heidät pysymään heikkona sängyn pohjalla eivätkä he näin ollen jaksa pyytää  virikkeitä tai suihkuun pääsyä. (Tietoni perustuvat tiedotusvälineisiin, eivätkä ole keksitty omasta päästäni). NÄMÄ ongelmat eivät todellakaan johdu hoitajien vähäisyydestä vaan ihmisoikeuksien tietoisesta loukkaamisesta. Siitä, että ihminen on peto.

Joskus mietityttää, mihin poliitikkoja enää tarvitaan. He laativat lakeja, mutta ainakin länsimaissa lait ovat niin hyvällä mallilla, että HALUTESSA ihmisoikeudet toteutuvat. Näin ei kuitenkaan käy, koska niin ei haluta käyvän.

Ihmismieltä ei laeilla muuteta.

Kun vaalit ovat ohi, hallitus, saman tekevää minkä värinen, jatkaa leikkauksiaan ihmisiltä, jotka eivät kykene itseään puolustamaan.

Tämä on maailma, jossa elämme.

Suomi 100

Sata vuotta on aika, jonka yksittäinen ihminen kykenee hahmottamaan, koska perhe.

Perheeni historiaan liittyy koko itsenäisen Suomen historia.
http://www.simplesite.com/sirkkahalmetoja

 Ja itsenäisen Suomen historia kertoo taasen ihmisyydestä sen kaikkine sävyineen: ihmisen luovuus, äly, rakkaus, kestävyys, sisu ja sitkeys ja toisaalla käsittämätön julmuus ja suorastaan sadismia muistuttava epäoikeudenmukaisuus.

Tätä kaikkea Suomi on.

Joillakin on juhlaan aihetta. Toisilla taas ei.

SuomiAreenalla Porissa 10.-14.7.2017 tapasivat ihmiset, joilla on aihetta juhlaan omissa kuplissaan. Heillähän oli oikein hauskaa yhdessä ja suon heille sen.

Luuserit ja ex-onnelliset kansalaiset seisoskelevat leipäjonoissa tai makaavat sairaalassa/haudassa.

Valitettavasti tämäkin kuvastaa vain ihmisyyttä yleisesti.

Näin on aina ollut ihmiskunnan historiassa eikä mikään näytä muuttuvan.

Koko planeetan stoori on kuin kohtaus Päiväni murmelina -elokuvasta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Groundhog_Day_(film)

If we don´t change direction soon, we’ll end up where we’re going.

Tukipilarit sortuvat

Nyt on jännää seurata kuinka kaikki tukipilarit, joihin ihmiskunta on tukeutunut, murtuvat ja sortuvat.

Yksi, eikä vähäisin niistä, on miehen valta naisesta. Mies päättää, miltä nainen saa näyttää ja miten hän saa käyttäytyä. Loppupeleissä hän päättää myös siitä, saako nainen yleensä olla elossa.

Jollen olisi niin katkera, tuntisin nyt miehiä kohtaan empatiaa. Sillä nyt, kun tuohon ylivaltaan yritetään puuttua, ylilyönneiltä ei voida välttyä. Isähän ei uskalla kulkea käsikädessä tyttärensä kanssa saati halata häntä ilman että joku epäilee häntä pedofiliasta. Ja jollekin jo miehen hymy työpaikalla on seksuaalista häirintää. Se olisi huvittavaa, jos se olisi sitä, mutta kun ei ole.

Tähän on tultu, mutta siihen on syynsä.

Muistan, kuinka komea isäni kiusoitteli äitiäni ruokapöydässä, kuinka hän oli valinnut sisarusparvesta sen, joka söi vähiten, koska se tuli halvemmaksi. Tuo oli tietysti leikkiä, mutta äitini pysyi hoikkana (sairastellen) ja piti komean miehensä.

Lapsena ruoka maistui, koska äitini oli hyvä kokki. Vaikka talous sodan jälkeen oli tiukoilla, hän osasi loihtia maukasta ja terveellistä ruokaa pöytään. Silti en ollut ylipainoinen lapsi, koska urheilin ja koulumatkat olivat pitkiä. Niin, ja siihen aikaan lapset tekivät myös töitä kotona, lapsityövoimaa nääs.

Myöhemmin olin alaikäisenä paperikaupanmyyjänä stadissa. Sain palkkaa 180 mk, josta maksoin 40 mk asunnosta. Lopuilla piti ostaa vaatteet, meikit, ruoka ja elokuvat. Niinhän siinä sitten kävi, että ruokaan ei riittänyt rahaa kuin kerran viikossa. Mutta läskiä ei ollut ja pojat tykkäsivät. Kun meni tanssimaan, ei tarvinnut seinäruusuna seisoskella ja töissäkin oli kivaa.

Tuli omaksuttua naisen osa ja se, mitä siitä seuraa: Koulutiellä raiskaus 16-vuotiaana, seksuaalinen häirintä työpaikoilla ja raiskaus työpaikkahaastattelussa Saksassa (mies ei ollut saksalainen).

Aviovaimona taasen laitoin herkkuja perheelle ja sitten katselin heidän syömistään samalla itse tyytyen salaatinlehteen ja jogurttiin.

Kunnes valaistuin, että mitä vittua, kuka tämän kidutuksen on oikein keksinyt. Tämä ikuinen naisten keskinäinen taistelu miesten hyväksynnästä. Nuorena aineenvaihdunta toimii eikä sitä vielä täysin ymmärrä, että vain erittäin nuoret naiset soveltuvat kaiken ikäisten  miesten seuraan – monestakin syystä. Siksi ymmärrän kyllä nuoria kauniita naisia, jotka väittävät, ettei feminismiin ole aihetta. Mutta siperia opettaa vielä heitäkin.

Minä en osannut käsitellä mielessäni kokemaani seksuaalista häirintää, vaan hankin tahallani lisäkiloja suojellakseni itseäni miehiltä. Se toimi, liiankin hyvin. Mutta tein kohtalokkaan arviointivirheen. En päässytkään eroon miehistä. Nyt he huutelivat kadulla Kuole Läski ja Tapan Sinut Läski. Kerran pyörällä ajaessani tuntematon mies hyökkäsi kimppuuni ja huusi Tapan Sinut Läski.

Miesten ylivaltaa ei voi välttää missään. Ymmärsin sen, että olin epäonnistunut. Mutta laihduttaminen ei vanhempana enää olekaan niin yksinkertaista.

Koko elämäni olen ihmetellyt, että miksi miehet kohtelevat naisia tällä tavoin. Naisia, jotka ovat lahjoittaneet elämän heille. Huonompikin äiti on hoitanut hommansa aika hyvin, ovathan he säilyneet hengissä. Se ei ole itsestäänselvyys.

Joo joo tiedetään. Miehillä on vaikeaa. Maailma kaipaa muutosta monessa mielessä ja hyvä, että ihmiset alkavat tiedostaa sen. Niin naiset, miehet, nuoret, lapset kuin vanhuksetkin.

Tiedostavat ihmiset voivat rakentaa paremman maailman meille kaikille. Siksi toivoa on.

Kulttuurisokki

Viime päivien uutinen on ollut  joidenkin pakolaisten kriittisyys vallitsevia olosuhteita kohtaan.

Monet ovat kysyneet, missä kiitollisuus. Kuinka joku, jonka henki on juuri pelastettu, kehtaa valittaa olosuhteista. Jotkut ovat siitä päätelleet, että nämä eivät voi olla oikeita pakolaisia, vaan he ovat tulleet Suomeen elintasopakolaisina utopistisine toiveineen.

Ei välttämättä.

60-luvulla olin työssä Sveitsissä, kun Prahasta suorastaan tulvi pakolaisia Sveitsiin. Heitä oli todella paljon ja monet hyvin koulutetut saivat heti työpaikan. Minulla oli työtovereinani mm. dipl.insinööri ja opettaja.

He olivat kuvitelleet, että kaikki Sveitsissä ovat varakkaita ja elintaso on ruhtinaallinen. Vaikka heille oli annettu työpaikka ja he saivat samaa palkkaa kuin sveitsiläiset, he olivat pettyneitä ja valittivat koko ajan kaikesta.

Silti he olivat oikeita pakolaisia. Mutta kulttuurisokki oli suuri.

Eivätkä kaikki sveitsiläiset heistä pitäneet. Osastopäällikkö sanoi suoraan ja rehellisesti, että jos hän saisi valita, hän ottaisi mieluusti alemman elintason ilman ulkomaalaisia.

Sellaisia me ihmiset vaan olemme. Meitä on moneksi ja yhdessä vaan pitäisi elää jotenkin.

Diagnoosi: ruma

Transhumanismin voittokulku jatkuu.

Niinpä MUIDEN MIELESTÄ ruma ihminen on myös paha ja vaarallinen.

Koska diagnoosi on suhteellisen uusi (eikä ehkä ihan virallinenkaan – vielä), ei siihen ole saatavilla pysyvää parannuskeinoa.

Toistaiseksi käytetään  – hyväksi koettua –  henkilön täydellistä lannistamista perinteisen median ja sosiaalisen median keinoin kunnes ruma ihminen itsekin ymmärtää olevansa häiriöksi ympäristössään ja pysyy poissa niin paljon kuin mahdollista.

Oireita tälle uudelle sairaudelle ovat esim.:

– ei käytä ripsien pidennystä (eikä tekokynsiä)
– ei käy salilla
– ei ole käynyt kauneusleikkauksessa
– on tehnyt kaikki nuo yllä mainitut arveluttavin seurauksin
– ajattelee vääriä ajatuksia
– ei ajattele lainkaan
– kuuntelee vääränlaista musiikkia
– huono elokuvamaku
– kieltäytyy ostamasta/lukemasta oikeanlaisia kirjoja
– vääränlainen huumorintaju
– jakaa söpöjä kissavideoita tai vaihtoehtoisesti dokumentteja eläinten teurastuksesta facebookissa
– vääränlaisia ystäviä tai ei ystäviä lainkaan
– on usein lihava

Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta olkoon nyt.

Ruma ihminenhän on oikea energiavampyyri, joka imee oikeanlaisten ihmisten energiat tyhjiin. Siksi heitä ei pitäisi palkata yhteiskunnallisesti merkittäviin tehtäviin ja muukin tuki olisi pidettävä minimissä.

Tosin itse olen huomannut väsyväni ihmisten seurassa, joista en erityisemmin pidä. Olisi lähinnä huvittavaa, jos alkaisin syyttää heitä energiavampyyreiksi subjektiivisen mielipiteeni vuoksi.

Mutta minähän olenkin vain omituinen friikki.

Kannattaisikohan harkita hyväntekeväisyyskonserttia rumien ihmisten puolesta?

Vuosi paketissa, taas

Ja yhä elossa, vieläpä ihan siedettävässä kunnossa.

Hämmentävän ristiriitainen vuosi päättyi onnellisissa merkeissä, kun pääsin vihdoin silmäleikkaukseen, joka sitten onnistuikin paremmin kuin hyvin. Ihailuni (anteeksi, ihailu on sopimatonta) kirurgeja kohtaan vain laajeni. 2 vuotta sitten mursin käteni todella pahasti kaaduttuani juuri huonon näköni vuoksi. Kirurgit leikkasivat sen niin mallikkaasti, ettei siihen jäänyt metallista huolimatta minkäänlaista vauriota. Ei hermosärkyä, ei mitään. Minulle on täysin käsittämätöntä, kuinka tuollainen on ylipäätään mahdollista.

Mahdollisesti olin onnekas, mutta silti.

Näiden herrojen varoja en todellakaan kadehdi, he ovat palkkansa ansainneet. Kiitos heille.

Katsoin televisiosta jouluyön messun Roomasta. Olen käynyt Roomassa, mutta en ainoassakaan kirkossa siellä. Sen sijaan olen ollut muutaman kerran seuraamassa jouluyön messua Ranskassa.

Onhan se kaikki juhlavaa ja käsittämättömän hulppeat puitteet paavilla tosiaan on ympärillään.

Olisi kuitenkin tyhmää olla arvostamatta menneisyyden ihmisten aikaansaannoksia ja kulttuuria. Se pimeä puoli löytyy kaikesta toiminnasta, missä ihminen on osallisena. Näin on aina ollut ja näin on nyt.

Ihmisyyden pimeä puoli kristallisoituu varmasti alkavanakin vuonna. Siihen ei paljon ennustajan lahjoja tarvita.

Länsimaiden “vapaus” on paradoksi, sillä mitä vapaampia ihmiset ovat, sitä enemmän heitä pitää kontrolloida. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä se vapaa ihminen saa päähänsä. Ja turvallisuus ennen kaikkea! Kenen?

Esko Valtaoja sanoo, että “Emme voi todistaa olevamme olemassa”. Jos ja kun tämä on tosi, niin eikö peli, jota pelaamme, ole siten epätosi?