Jokaisella on maahanmuuttajista jokin mielipide.

Yleensä ihmisellä on kaiketi joku henkilökohtainen syy siirtymisessään maasta toiseen. Eräs syy taatusti on toive paremmasta elämän laadusta joko nyt heti tai sitten tulevaisuudessa. En käsitä, mitä pahaa tai väärää siinä on.

Itse olin maahanmuuttaja jo syntymässä. Olinhan evakkojen lapsi. 19-vuotiaana muutin Sveitsiin parantaakseni kielitaitoani ja nähdäkseni maailmaa. Tarkoitus oli viettää muutama vuosi siellä ja palata kotimaahan jatkamaan opiskelua. Toisin kävi.

Raha ei todellakaan ollut motiivini, vaikka ansaitsinkin paremmin kuin ensimmäisessä työpaikassani Helsingin Lauttasaaressa. Siksi olikin kummallista, kun työtoveri, ostettuani uuden puseron, huomautti ystävällisesti: “Eikö olekin hienoa? Tuota et olisi voinutkaan tehdä kotona!” Häh?

Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja sainkin täysin väärän käsityksen heistä. Ns. sivistyneissä maissa, joihin Suomi ei mielestäni valitettavasti kuulu, kohdellaan ulkomaalaisia ystävällisesti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että heistä pidettäisiin. Tiimissäni oli sveitsiläinen dipl.insinööri ja kaksi maahanmuuttajaa: hollantilainen ja tsekkiläinen insinööri. Viimeksi mainittu oli paennut elokuun 1968 miehitystä ja jättänyt perheensä Prahaan. Ja sitten olin minä, sihteeri Suomesta.

Johtajani ei missään tapauksessa ollut rasisti. Silti hän avoimesti sanoi, että jos häneltä ja muilta sveitsiläisiltä kysyttäisiin, he ottaisivat suosiolla alemman elintason ja vähemmän maahanmuuttajia. Noh, elintaso taisi loppupeleissä painaa enemmän vaa’assa ja se, ettei tarvinnut niitä “paskaduuneja” itse tehdä. Mene ja tiedä.

Oli kylmän sodan aika ja sain suomalaisena erikoisen ystävällisen kohtelun. Vasta vuosia myöhemmin, kun aloin haikailla takaisin kotimaahani, minuun suhtauduttiin suorastaan vihamielisesti. Silloin ymmärsin, että minua oli pidetty poliittisesti valveutuneena henkilönä, joka oli valinnut tietoisesti heidät ystävikseen. He joutuivat pahasti pettymään. Olinkin ihan tavallinen tyhmä blondi, joka halusi vain elää.

Yleisesti kävi aina niin, että ystävät olivat muita ulkomaalaisia. Siihen eivät maahanmuuttajat tietoisesti pyri, vaan asiat vain menevät omalla painollaan niin.

Heidän kanssaan on enemmän yhteistä ja ehkä kotoaan lähteneet ovat hieman “samaa maata”. En tiedä.

Jokatapauksessa huolia riitti heillä, jotka olivat joutuneet jättämään kotimaansa mielipiteidensä vuoksi. Ei kansalaisuutta, ei perhettä, ei mitään. Tuntemani henkilöt olivat korkeasti koulutettuja ja mielenkiintoisia ihmisiä, mm. Kroatiasta ja Kiinasta. He avasivat maailmankuvaani paljon.

Sitten olivat nämä tummaihoiset.

Käydessäni työssä Saksassa, lapsiani hoiti jonkin aikaa suomalainen tyttö. Hän alkoi seurustella kenialaisen lääketieteen opiskelijan kanssa. Poika puhui sujuvasti englantia ja saksaa, oli äärimmäisen miellyttävä ja komeakin. Tytön palattua kotiin, tämä nuori mies halusi pitää vielä yhteyttä minuun. Hän sanoi, että “olin ainoa hänen tapaamistaan ihmisistä, joka oli kohdellut häntä “tavallisesti”, kuin ihmistä”. Olin vielä nuori itsekin ja tuo kuulosti kummalliselta, jopa pelottavalta. Myöhemmin opin kyllä ymmärtämään, mitä hän tarkoitti. Valitettavasti.

Viranomaiset ovat luku sinänsä maahanmuuttajan elämässä.

Vaikka paperisi olisivat kunnossa ja vaikka et olisi koskaan aiheuttanut vaikeuksia ympäristöllesi, vaan tehnyt kiltisti alipalkatun työsi ja maksanut verosi ja vuokrasi, olet silti aina ongelma viranomaisille ja sinua myös kohdellaan sen mukaisesti. Varmuuden vuoksi.

Toisaalta se on täysin ymmärrettävää, mutta on todella väsyttävää jatkuvasti todistella ettei ole rikollinen. Lopulta sitä väsyy siihen niin, että päätyy ajattelemaan: IHAN SAMA. Mutta samalla kadottaa mielenkiintonsa kanssaihmisiin ja vääjäämättä erakoituu. Ja sitten joutuukin jo ihmettelyn kohteeksi ja silmätikuksi, että onpa outo tyyppi. Vastaan: So what? IHAN SAMA.

Jos kuvittelit, että koti-ikäväsi paranee palaamalla vuosien jälkeen kotimaahan, olet TÄYSIN väärässä.

Aivan oikein. Se, joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään. Siksikö näkö vasemmassa silmässäni on heikentynyt?

Sinä et ole se sama ihminen, joka lähti eikä ole kotimaasikaan. Kulttuurisokki on pahempi kuin jos muuttaisit uuteen maahan. Odotuksesi eivät täyty, etkä itse ole sellainen kuin ihmiset kotimaassasi odottavat sinun olevan. Ennakkoluulot ovat valtavat puolin ja toisin. En suosittele kenellekään. Teoriassa uusi alku on kuitenkin aina mahdollinen.

Mutta mutta

On yksi tärkeä asia, jonka maahanmuuttaja oppii: TO GO WITH THE FLOW.

Onko minulla sitten ratkaisu tähän kaikkeen? No ei ole. Onko sinulla?