Tag: kiitos

Iivo ja muuta ihanaa

~ sirkkahalmetoja ~ Leave a comment

Tässä kuussa iloitsin ja jännitin urheilijoiden kanssa, koska OLYMPIALAISET.

Urheilijat ja taiteilijat ovat samaa ihmislajia, minulle myös urheilija on taiteilija.

Voisitko kuvitella elämää ilman taidetta? Minä en. Näitä ihmisiä saan kiittää siitä, että olen yleensä vielä elossa. Maailmassa ilman taidetta en todellakaan haluaisi elää.

Tuolla ammatinvalinnalla on tosin hintansa. Siitä kertoo monien jumalaisten muusikoiden ja joidenkin urheilijoiden itsemurhat.

Haluaisin kysyä Iivo Niskaselta, mitä hän pitää Antti Tuiskun hitistä “Mä hiihdän”. Se kertoo varmaan osittain myös Antin omasta elämästä, mutta ennen kaikkea huippurheilijan tunnemaailmasta – ainakin joskus. Ja mikä ettei, itse olen aikanaan ajatellut omasta elämästänikin samalla tavalla. Aikoina, jolloin vaativa työ ja opiskelu vei kaikki mehut eikä taiteelle todellakaan jäänyt aikaa.

https://www.youtube.com/watch?v=90kifV4_Fyc

Näin (muiden mielestä) vanhana ihmisenä katselen ihaillen nuoria kauniita ihmisiä.

Olympialaisten taitoluisteluosuus tarjoaa sitä nautintoa, suorastaan jumaloin näitä ihmisiä. Ovatko he ihmisiä ollenkaan? Ja entä lumilautailijat sitten? Minä rakastan heitä niin. Kukaan heistä ei todennäköisesti lue blogiani, mutta koska me kaikki (myös ateistit) olemme henkisiä olentoja, jollain tasolla he varmasti saavat rakkauteni.

Kiitos puolijumalat! Ja lopulta: Kaikkihan me olemme taiteilijoita, kun silmiin katsotaan.

Aikamiljonäärit hologrammissa?

~ sirkkahalmetoja ~ Leave a comment

Mitä enemmän informoin itseäni internetissä, sitä vähemmän sanomista minulla enää on.

Ollessani vielä aikamiljonääri uskoin niin monen muunkin tavoin voivani parantaa maailmaa.

Maailma kylässä -festivaaleilla 27.5.-28.5. kävi todennäköisesti lukuisia ihmisiä, jotka edelleen uskovat voivansa tehdä niin. Ja se on hyvä asia. Tietysti.

Presidentti Mauno Koiviston, 93-v., hautajaiset helatorstaina olivat ansaitusti juhlavat ja liikuttavat.

Minun elämääni hän vaikutti paljon. Omistan asiakirjan, jonka Mauno Koivisto on omakätisesti allekirjoittanut ja antanut näin minulle ja tyttärelleni Suomen kansalaisuuden 1983. Se helpotti elämäämme kovasti. Siitä kiitän vielä kerran sinne pilven reunalle. Kaikkea hyvää toivon sinne.

Hanami-juhla kirsikkapuistossa Helsingissä.
Paljon japanilaisia ja heidän ystäviään. Tai muuten vain piknikväkeä.

Kirsikkapuisto on jumalaisen kaunis vain lyhyen ajan. Joka vuosi puut muistavat kukkia samaan aikaan. Hyvin ohjelmoituja ovat.

Jos kirsikkapuut ovat hyvin ohjelmoituja, monet uskovat myös koko elämämme olevan vain hologrammi ja tietokonesimulaatio. Jos näin on eikä elämäntarkoitus olekaan 42 kuten minulle on opetettu, saattaa asioiden tärkeysjärjestys muuttua huomattavasti.

Normimeininki

~ sirkkahalmetoja ~ Leave a comment

Tässä kuussa ministeri Stubbin kotiin hyökättiin hänen kotona ollessaan ja hän kertoi sen pelottaneen, mutta pelolle ei saa antaa tilaa. Luonnollisesti tästä tuli mediatapahtuma ja jälleen oltiin huolissaan yhteiskunnan nykytilasta.

Tuo on inhottavaa, mutta valitettavasti ei mitään uutta.

Kun tulin Suomeen 80-luvun alussa, minut otti töihin kirjeenvaihtaja/kääntäjäksi saksalainen Hans-Theodor B, joka oli tullut perheineen Suomeen Saksasta edustamaan saksalaisia tuotteita Suomessa. Hän puhui täydellisesti saksan lisäksi myös suomea, ruotsia ja englantia. Hän oli pidetty ja hyvä johtaja, joka pääsi myöhemmin toimitusjohtajaksi Ruotsiin, hyvä hänelle. Hän kertoi, että joillekin oli tullut tavaksi räjäyttää heidän postilaatikkonsa. Onneksi se oli vähän kauempana talosta, joten suurempaa vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, hän naureskeli. Normimeininki Suomessa ulkomaalaiselle.

Itselläni oli alussa saksalainen nimi ja kotikielemme tyttäreni kanssa oli saksa. Kivillä heittely ja Heil-Hitler -huudot olivat arkipäivää. Kaikki rauhoittui vähän, kun otin takaisin suomalaisen tyttönimeni.
Tyttäreni oli saanut kokea kiusaamista saksalaisuudestaan (Itävalta) myös Ranskassa ja Tanskassa. Hän itse ei ollut siitä huolissaan, mutta ei se hauskaakaan ollut.

Helsingin ranskalais-suomalainen koulu oli kuitenkin toista maata. Kansainväliset opettajat ja oppilaat tekivät suotuisan ympäristön oppimiselle.

Olen ikuisesti kiitollinen ranskalaiselle koululle. He pelastivat elämämme. Kiitos.

Nyt kun ulkomaalaisia saapuu joukoittain Suomeen, se tietää toki vaikeuksia. Hyvä puoli on kuitenkin se, että heitä on sen jälkeen niin paljon, ettei yhtä ihmistä yksinkertaisesti ehditä kiusaamaan ja vainoamaan niin paljon kuin menneinä aikoina.

Ja lopuksi: I’m not going to censor myself to comfort your ignorance. Jon Stewart

Toivo

~ sirkkahalmetoja ~ Leave a comment

Lokakuu pääkaupunkiseudulla on siitä hieno kuukausi, että täällä on monia mielenkiintoisia messuja. Rakastan niitä.

Messuilla tapaa ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa. Nuorena minulle opetettiin, että älä ole yleisö vaan vaikuttaja. Aika monet tuntuvat saaneen saman neuvon. Kirjamessujen alennusmyyntiröykkiöt kertovat noista “vaikuttajista”.
Koko kiireisen elämäni minua harmitti, ettei aika riittänyt kirjan kirjoittamiseen. Olisi ollut niin paljon tärkeää asiaa. Nyt kun aikaa olisi ja kirjan julkaiseminen on tehty suhteellisen helpoksi, ei halua enää ole.
Tuntuu kuin kaikilla olisi niin paljon sanottavaa, mutta kuunteleeko kukaan?

Sitä paitsi:
Mitä pahaa on olla “vain” yleisö? Nämä “vaikuttajat” eivät olisi “vaikuttajia” ilman yleisöään. On tärkeää, että on joku, joka kuuntelee, lukee ja katselee (+ ostaa) ja joka edes yrittää ymmärtää, mitä ollaan sanomassa.

Nämä “vaikuttajat” ovat samalla usein tietämättään aikamoisia häiriköitä. Esim. Suomessa on erikoisen paljon yhteisöjä, jotka kilpailevat keskenään, kuka “vaikuttaa” eniten. Näiden aktivistien häiriköinti on tehokasta, koska jokaisella on omat ennakkoluulonsa (se kuuluu ihmisyyteen). Ja kun joukossa tyhmyys tiivistyy, on apinalauma valmis.

Poliittisesti on tietysti nerokasta antaa apinalauman kuvitella, että he voivat vaikuttaa johonkin. Todellisuudessahan päätökset tehdään muualla, eivätkä apinalauman mielipiteet siinä paljon paina.

Kaikesta tästä huolimatta uskon Suomen ja maailman hyvään tulevaisuuteen. Kusipäitten määrä tuntuu olevan vakio, mutta todella fiksuja, valppaita ja älykkäitä nuoria on pilvin pimein. He näkevät kaiken pelottelun ja manipuloinnin lävitse vieden yhteiskuntaa parempaan suuntaan. Tähän en ainoastaan usko, vaan ihan oikeasti tiedän sen.

Kiitos nuoret jo näin etukäteen.

Kiitos elämä

~ sirkkahalmetoja ~ Leave a comment

Heinäkuussa en ollut huolestunut Suomen luottoluokituksesta enkä ihmiskunnan degeneroitumisesta (Julkkis BB:tä odotellessa).

Heinäkuussa aurinko paistoi ja minä nautin näkökykyni palautumisesta.

Koska muiden rakennusprojektit veivät rakkaan viljelypalstani, kävin ihailemassa muiden hoitamia kasveja ja niitähän löytyy mm.

Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa:

 
 
sekä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa:
 

 
Seurasaari on historiallisesti opettavainen paikka – ainakin suomalaisille itselleen – muistutuksena opportunisteille, mistä sitä oikein on tultu, eikä kovinkaan kauan sitten. Se on kuin isku suoraan vasten kasvoja.

 
Porvoo on kaunis ja historiallinen kaupunki, jota sai heinäkuussa kierrellä ilmaiseksi sähköbussilla.
 
 
Porvoo on kauniisti entisöity kaupunki, jonka rantabulevardi ja keskus kuitenkin ihmetytti likaisuudellaan.
 
 
Korkeasaari oli lapsuudessani jännä ja kiinnostava paikka. Se, että se ei sitä enää ole, on tällaiselle eläinten oikeuksien puolustajalle hyvä uutinen. Mitä vähemmän kahlittuja eläimiä sen parempi.
 

 
 
Pian on syksy ja sitten alkaa taas vaahtoaminen maailman epäkohdista. On ollut vapauttavaa keskittyä välillä vain aurinkoon (jota on riittänyt) ja mansikoihin, vadelmiin, mustikoihin, lakkoihin jne. Niitä ei ainakaan vielä ole geenimanipuloitu.
 
Kiitos elämä.
 
 

 
 



Kiitos Maria ja Katariina!

~ sirkkahalmetoja ~ Leave a comment

Ja kiitos Hjallis!

Sain kuin sainkin onnellisen vapun 2013.

Silmät kyynelissä katsoin eilen Diilin loppuratkaisua ja uskomattoman koskettavaa Maria Drockilan esiintymistä.

Hän oli siis ideoinut hyväntekeväisyysprojektin www.supersiskot.fi: nuorten naisten ja tyttöjen auttamiseen keskittyvän Supersiskot-hankkeen, jonka alottamiseen hän nyt sai 41 000 euroa.

Huoh.

Tänä aamuna Hesarin takakannessa Katariina Souri entinen Kata Kärkkäinen mustalla silmällään sai huomioni ja päädyin lukemaan erittäin hyvin tehtyä mainosta Supersiskoista.

Hitaasti, mutta varmasti, maailma ja ihmiskunta parantaa tapojaan, vaikka joskus toivottomalta tuntuukin.

Minä en valita. Minä en tarvitse Supersiskoja enkä ole heidän kohderyhmäänsäkään. Silti on pakko miettiä, olisiko oma elämä mennyt toisin ja paremmin, jos Supersiskot olisi ollut jo silloin toiminnassa, kun 16-vuotiaana, neitsyenä, koulutiellä, talvella, pakkasella, minut raiskattiin puukolla uhaten.

Kun verissäni tulin kotiin, oli seuraavana päivänä mentävä kouluun kuin mitään ei olisi tapahtunut. Poliisille ei voinut edes ajatella menevänsä. Maineeni olisi vain tuhottu takuuvarmasti. Sellainen maailma vain on. Vielä tänäänkin, vaikka parannusta on tapahtunut, uhrin syyllistäminen on tavallista.

Ja kuka haluaa olla uhri?

Kaikki “kunnon ihmiset” kiertävät kaukaa, koska uhri on tehnyt aivan varmasti JOTAIN, jolla hän on ANSAINNUT kohtalonsa.

KAIKKIHAN SEN NYT TIETÄVÄT.

Siksi Supersiskoja tarvitaan.

KIITOS SINULLE MARIA DROCKILA, GOD BLESS YOU.

 
Lisäys 6.5.2013: Kirjoitin tämän kirjoituksen aamulla Hesarin luettuani. En ajatellut hetkeäkään, että Katariina Souri olisi ollut se mainoksessa mainittu uhri. Hän kuitenkin itse ja mahdollisesti joku muukin ajatteli niin, näin saatiin aikaiseksi mieletön mediakohu ja projektin mustamaalauskampanja.
 
Tässä eräs kirjoitus ja mielipide: http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139222-supersiskojen-superholmoily
 
Itse ymmärsin, että tarkoituksena oli saada matalan kynnyksen apua nuorille tytöille ilman poliisien ja psykiatrien armeijoita. Kuulosti hyvältä ja toimivalta. Mutta onko se mahdollista tässä maailmassa?
 

 
 
 
 
 
 

Armoa Google!

~ sirkkahalmetoja ~ Leave a comment

Aivan aluksi haluan kiittää siitä, että saan kirjoittaa blogiani maksamatta senttiäkään sinulle.

Toiseksi haluan kiittää siitä lukemattomasta määrästä tietoa ja infoa, jota olen avullasi saanut. Ymmärränköhän itsekään KUINKA arvokasta se on ollut.

Minua ei huoleta se, että vähän kyttäilet minua.  Ihan okei. Minulle kaupankäynti ei ole rikos ja ilmaisia lounaita ei lopulta ole. Ymmärrän sen.

MUTTA!

Olen kuullut, että käyttäessäni hakukonettasi en saakaan samoja vastauksia kuin muut. Tulokset riippuvat siitä, mitä tietoja olet kerännyt minusta ja millaisilla sivuilla olen aiemmin surffaillut.

APUA!

Näkökulmani kavenee kavenemistaan. Ihmettelen, kenen etu se lopulta on.

Minulla oli vuosia maksullinen elokuvakanava, vaikka suurin osa filmeistä oli minua kiinnostamatonta shittiä. Ja juuri SE oli kiintoisaa. Usein istuin tahallani alas katsomaan elokuvaa, josta en ikinä suostuisi maksamaan tai menisi katsomaan teatteriin. Näin löysin joskus upeita helmiä ja maailmankuvani laajeni.

Älä vie minulta tätä mahdollisuutta Google! Please.

Tästä pääsemmekin sulavasti ajankohtaiseen kysymykseen, voiko vitutukseen kuolla. Tutkimukset osoittavat lähdön tulevan jopa 15 vuotta aiemmin, jos oikein ketuttaa.

Noh.

Suomalaiset ovat kuulemma erikoisen vittuuntunutta kansaa, mutta toisten tutkimusten mukaan he ovat myös onnellisimpien joukossa maailmassa. Miten ihmeessä? Ristiriita on ilmeinen. Vai onko?

Minusta ihminen, jota ei koskaan ketuta, on jo valmiiksi kuollut.

Jos tunnetila on kuitenkin jatkuvaa, pillereiden ja terapian sijasta olisi aiheellista suunnitella muutosta elämään. Elämää kohti, jossa löytyisi enemmän mielihyvän aiheita.

Onnellisuuden TEESKENTELY se vasta vaarallista onkin, siitä sairastuu. Tiedän monien olevan eri mieltä, mutta tähän tulokseen olen tullut tarkastellessani omaa ja toisten elämää.

Epäkohdat elämästä eivät poistu sulkemalla silmät tai lakaisemalla ongelmat maton alle.

Vaikka elämä olisikin unta kuten jotkut viisaat uskovat, on se ihmisten yhteinen uni. Ja jos uni on muuttunut yhteiseksi painajaiseksi, yhdessä saamme sen muutettua rentouttavaksi ja viihteelliseksi aikamatkaksi tulevaisuuteen. Jos niin haluamme.

Näin uskon.

.