Hajotetaanko perhe?

Juuri nyt on Suomessa kauhisteltu virkamiesten yritystä hajottaa irakilaisperhe. Isä ja vauva saavat jäädä Suomeen, mutta äiti pienen tyttären kanssa karkotetaan Irakiin.

Tuo kuulostaa tavallisesta ja empaattisesta ihmisestä julmalta ja väärältä (ja sitähän se tietysti onkin), mutta noin vain toimitaan miltei kaikkialla, myös Pohjoismaissa.  Normimeininkiä.

Ulkomaalainen ei ole viranomaiselle varsinaisesti ihminen vaan objekti, johon kohdistetaan lakipykäliä mahdollisimman tiukasti. Varaton ihminen on aina uhka valtiolle. Näin on aina ollut. Ja nainen on kaksinkertainen uhka, koska hän saattaa äityä tekemään lisää lapsia.

Kun menin naimisiin Sveitsissä itävaltalaisen kanssa, minulle kerrottiin, että pysyäksemme yhdessä olisi tärkeää olla samaa kansallisuutta.  Omalta osaltani moka oli siinä, etten ottanut asioista riittävästi selvää (ei ollut nettiä ei) ja samalla menetin tietämättäni Suomen kansalaisuuden. Toki tavallaan päätös oli kuitenkin oikea, koska asuimme senkin jälkeen vielä useassa eri maassa.

Mieheni matkustellessa ympäri maailmaa, minulle ja lapsille jäi vain oikeus, mahdollisuus ja velvollisuus opiskella juuri sitä kieltä, mikä milloinkin oli ajankohtaista. Näin lapsista kasvoi kansainvälisiä ihmisiä, jotka kykenivät käymään koulua, saamaan ystäviä ja töitä missä vain. Tämä vittuiluksi kaikille  niille suomalaisille “asiantuntijoille”, jotka väittävät, että äidin on AINA puhuttava äidinkieltä lapsilleen. Tilanteet kun vaihtelevat eri ihmisten elämässä asiantuntijoilta kysymättä.

Myöhemmin avioeron tultua voimaan tyttären yksinhuoltajana minua ei sitten halunnut yksikään valtio. Minulla ei ollut rikosrekisteriä, enkä ollut käyttänyt yhteiskunnan varoja missään muodossa missään, mutta yksinhuoltajana olin potentiaalinen sosiaalietujen käyttäjä. Töitä olisin saanut, mutta maassaololupaa ei herunut mistään maasta.

Pelottavaa, eikö? Suomi oli kuitenkin armollinen ja pelasti meidät. Presidentti Mauno Koivisto antoi meille ystävällisesti Suomen kansalaisuuden, sain töitä kuukauden kuluessa siitä, kun olin saapunut maahan, enkä ollut kertaakaan työtön (tai sairas) seuraavien 15 vuoden aikana.

Mutta sitten.

Lopulta en ollut enää uhkaava yksinhuoltaja vaan vanha akka, joka oli pantava syrjään hinnalla millä hyvänsä. Suuriin ikäluokkiin kuuluvana olen jälleen kerran enemmän uhka kuin mahdollisuus.

Ugh. Olen puhunut.

Sori siitä.

Hei me leikataan!

Maailma/Suomi on muuttunut. Todellakin.

Nyt Suomea ohjataan kuten yritystä – pörssiyritystä. Olen suorittanut työelämäni liike-elämässä, joten ymmärrän kyllä tuota maailmaa.

Johtoryhmässä kaikki pyörii taseen ja tuloslaskelman ympärillä eikä tuloksen tekijöihin ole sen kummempaa tunneyhteyttä. Siksi heitä voidaankin irtisanoa ja heittää kadulle hyvin keksittyjen syiden varjolla ja samalla unohtaa heidät.

Pörssiyritys tietää tuhoavansa ihmiselämiä, mutta se rauhoittaa omantunnon rippeitään sillä, että kyllä hyvinvointivaltio siivoaa jäljet ja kokoaa palat yhteen – jotenkin.

Mutta kun maan hallitus toimii kuten pörssiyritys, kuka siivoaa jäljet ja kuka kokoaa kappaleet? Kysyn vaan.

Voiko näitä ihmisiä arvostella? Ei. Se olisi vihapuhetta. Sitä paitsi: osaako joku osoittaa ajankohdan maailman historiassa, jolloin yksittäisellä ihmisellä olisi ollut jokin arvo? Tekopyhät, omassa kuplassaan elävät ihmiset, joilla ei ole hajuakaan tavallisten ihmisten elämästä, tekevät päätöksiä heidän puolestaan. Näinhän on aina tehty.

Minua harmittaa vain se, että nämä Suomen ongelmat ovat olleet hyvin tiedossa jo 20 vuotta, mutta oli niin paljon hauskempaa kylpeä Nokian loistossa ja unohtaa muut.

Mutta hei, ollaan positiivisia ja annetaan mahdollisuus. Jos joku jossain keksisi jotain. Uutta.
Nyt on kansalla matskua valittamiseen ja koomikoilla töitä.

Nalkuttavat naiset

Näin juhannuspäivänä erittäin ajankohtainen aihe.
Helsingin Sanomat 20.6.2014: Tutkimus: nalkutukseen voi kuolla.

Erikoisesti nalkuttava vaimo on kuolemaksi. Moni mies on taatusti samaa mieltä.

Suomalaiset miehet saavat tosin syyttää itseään: aggressiivinen kulttuuri on tehnyt tasa-arvoon pyrkivät naiset myös aggressiiviseksi. Esim. minä en kykene katsomaan suomalaista teatteria voimatta pahoin. Nämä ylinäyttelevät huutavat ja räyhäävät naiset ovat yksinkertaisesti kammottavia. Jos naiset ovat todella tuollaisia, niin miehet elävät helvetissä.

Onneksi en usko tuohon itsekään. Meitä on moneksi.

Vakavasti puhuen, mistä tuo aggressiivisuus oikein kumpuaa? Pelko, viha, kiukku, katkeruus jne. ovat tunteita, jotka liittyvät stressaavaan elämään. 90% ihmisistä yleisesti elää stressaavaa elämää.
Emootiot ovat menneisyyden aiheuttamia lopputuotteita. Ja kun emootioita jatkuvasti toistetaan, niiden luomat kemikaalit aiheuttavat riippuvuutta kehossa sekä geenimuutoksia.

Ihminen muuttuu itsekkääksi, omaa tärkeyttään korostavaksi paskiaiseksi. Ei kiva. Lisäksi hän ei jaksa olla kiinnostunut pitkän aikavälin suunnitelmista vaan elää jatkuvassa hätätilassa deadlineineen ja neljännesvuosikatsauksineen. Elämä on taistelua. Silti jonkun aikaa se voi olla hyvää ja mielenkiintoista. Pitemmän päälle keho ei sellaista elämää kuitenkaan kestä vaan murtuu tavalla tai toisella.

Tämänhän me kaikki tiedämme Entä sitten?

http://www.youtube.com/watch?v=0XcCoDlVf-s
http://www.drjoedispenza.com/
Dr. Joe Dispenza on mielenkiintoinen henkilö, joka on tutkinut aivojen mahdollisuuksia koko ikänsä.
Samalla tavoin kuin olemme kyenneet muuttamaan aivojamme geneettisesti jatkuvan stressin avulla, kykenemme muuttamaan niitä uudelleen esim. meditaation tms. avulla. Menneisyyden kirjanpidosta irti päästyämme kontrollifriikkikin meissä vähitellen hiipuu.

Tärkeää on täydellisen selkeä ajatus, sen täydellinen hyväksyminen ja usko sen toteutumiseen. Sen jälkeen ylianalyyttinen mieli narikkaan ja eiku “herran huomaan”. Lopputulos voi olla iloinen yllätys.

Me kaikki tiedämme kuinka upeaa on tehdä juuri sitä, mitä rakastaa ja josta on oikeasti kiinnostunut. Olotila on emootioiden tuolla puolen, ilman aikaa ja paikkaa. On vain ajatus ja se, mitä olet juuri tekemässä.

Siinä olotilassa saadaan Suomi nousuun. Aivan varmasti. Me kaikki tiedämme sen.