Terveisiä messuilta

Tämä kuukausi oli taas messujen aikaa. Tykkään luuhata niissä. Kun on tuhansien ihmisten joukossa, saattaa saada uusia ajatuksia, joita ei yksinollessa välttämättä saisi. Jotain uutta löytää niistä aina.
Kävin mm. Uri Gellerin innostusaivopesussa. Hänestä voi olla monta mieltä, mutta energiaa siitä miehestä löytyy. Hän otti esille Suomesta ostamansa retiisisiemenpussin ja avasi sen meidän edessämme. Yleisöstä valittujen ihmisten kädessä siemenet lähtivät sitten kasvamaan muutamassa minuutissa. Koko salin piti huutaa siemenille KASVA ja ne tottelivat. Trikki tai ei, minuun se teki kyllä vaikutuksen. Tunsin kohonneen energiatason kehossani vielä tunnin luennon jälkeen. Uri Geller kertoi myös oppineensa kääntämään kohtaamansa vihan ja halveksunnan + valheet hänestä omaksi voimakeen. Energiaahan se vihakin on ja jos pystyy käyttämään sitä omaksi hyväkseen, energiaa riittää tässä vihaajien maailmassa. Se on taito, jota kannattaa opetella.
I love me -messut eivät olleet mielestäni niin monipuoliset kuin aikaisempina vuosina. Johtuiko se lamasta tai ehkä siitä, että ne olivat kohdistetut vain nuorille naisille. Rakennekynsiä ja sitä rataa.

Kirjamessut vaikuttivat myös hieman köyhemmiltä kuin aikaisempina vuosina, mutta mielenkiintoiset ne aina ovat. Itse olin kiinnostunut ulkosuomalaisten kirjailijoiden jutuista ja sananvapaudesta + sen puutteesta. Sain vahvistuksen oletukselleni, että suomalaiset akateemiset piirit ovat suorastaan kauhuissaan siitä, että tavalliset ihmiset saavat ajatuksiaan julkisuuteen. Sananvapautta tulisi siis kaventaa kuuluvaksi vain fiksuille ihmisille. Jos olen käsittänyt väärin, sori siitä. Jokainen valtio voi tietysti määritellä itse, mikä on sallittua ja ketkä ovat fiksuja ihmisiä. Luento Euroopan ääriliikkeistä selvensi tietoani siitä, mikä on yleensä ääriliike. Suomessa kun saa usein vaikutelman, että jos on erilainen mielipide jostain ja kuuluu siis vähemmistöön, sinut luokitellaan heti ääriliikkeeseen kuuluvaksi ja kohtelu on sen mukainen. Sain kuitenkin nyt vahvistuksen siitä, että ääriliike on sellainen, joka hyväksyy väkivallan ja jopa tappamisen päämääriensä edistämiseksi. Piste.

Kirjamessut tekivät jälleen kerran selväksi sen, että maailma on täynnä kiintoisia ihmisiä ja heidän ajatuksiaan. Kaikki nuo tuhannet ja tuhannet kirjat olisivat ihan hyviä valintoja, mutta mistä se aika. Kun jokainen on keskittynyt omaan ainutkertaisuuteen ja sen promotointiin. Mitäs me narsistit.

On ihmisiä jotka ovat valtavasti yliarvostettuja – ja ansaitsevat sen. (Majolin Pierre)

http://www.urigellerlectures.com/

Toivo

Lokakuu pääkaupunkiseudulla on siitä hieno kuukausi, että täällä on monia mielenkiintoisia messuja. Rakastan niitä.

Messuilla tapaa ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa. Nuorena minulle opetettiin, että älä ole yleisö vaan vaikuttaja. Aika monet tuntuvat saaneen saman neuvon. Kirjamessujen alennusmyyntiröykkiöt kertovat noista “vaikuttajista”.
Koko kiireisen elämäni minua harmitti, ettei aika riittänyt kirjan kirjoittamiseen. Olisi ollut niin paljon tärkeää asiaa. Nyt kun aikaa olisi ja kirjan julkaiseminen on tehty suhteellisen helpoksi, ei halua enää ole.
Tuntuu kuin kaikilla olisi niin paljon sanottavaa, mutta kuunteleeko kukaan?

Sitä paitsi:
Mitä pahaa on olla “vain” yleisö? Nämä “vaikuttajat” eivät olisi “vaikuttajia” ilman yleisöään. On tärkeää, että on joku, joka kuuntelee, lukee ja katselee (+ ostaa) ja joka edes yrittää ymmärtää, mitä ollaan sanomassa.

Nämä “vaikuttajat” ovat samalla usein tietämättään aikamoisia häiriköitä. Esim. Suomessa on erikoisen paljon yhteisöjä, jotka kilpailevat keskenään, kuka “vaikuttaa” eniten. Näiden aktivistien häiriköinti on tehokasta, koska jokaisella on omat ennakkoluulonsa (se kuuluu ihmisyyteen). Ja kun joukossa tyhmyys tiivistyy, on apinalauma valmis.

Poliittisesti on tietysti nerokasta antaa apinalauman kuvitella, että he voivat vaikuttaa johonkin. Todellisuudessahan päätökset tehdään muualla, eivätkä apinalauman mielipiteet siinä paljon paina.

Kaikesta tästä huolimatta uskon Suomen ja maailman hyvään tulevaisuuteen. Kusipäitten määrä tuntuu olevan vakio, mutta todella fiksuja, valppaita ja älykkäitä nuoria on pilvin pimein. He näkevät kaiken pelottelun ja manipuloinnin lävitse vieden yhteiskuntaa parempaan suuntaan. Tähän en ainoastaan usko, vaan ihan oikeasti tiedän sen.

Kiitos nuoret jo näin etukäteen.

Myönteistä aivopesua

Tämä kuukausi kului messujen merkeissä.

Rakastan messuja, jotka ovat nykyisin todella monipuolisia ehkä juuri siksi, että ne ovat niin suosittuja – tai toisinpäin. Aina nousee esiin jotain uutta ajateltavaa ja käytännön ideoita löytyy myös.

Hengen ja tiedon -messuilla saa erilaisia näkemyksiä henkisyydestä ja sen puutteesta.
http://www.rajatieto.fi/hengen_ja_tiedon_messut/helsinki/2013/messulehti

Iloveme -messuilla taasen saa ideoita kaikesta mahdollisesta hyvään oloon ja itsestään huolehtimiseen liittyvästä. Aivan ihana tapahtuma: hyvä fiilis ja kivoja ihmisiä.
http://www.messukeskus.com/Sites3/Iloveme2013/Sivut/default.aspx

Helsingin kirjamessut olivat myös erittäin informatiivinen tapahtuma. Vietin siellä kaksi kokonaista päivää ja kyllä kannatti.

http://www.messukeskus.com/SITES3/KIRJAMESSUT/Sivut/default.aspx

Ensimmäisen päivän kiertelin katselemassa sitä kirjojen määrää. Ihan mielenkiintoista, mutta kun katseli niitä 2 euron kirjaröykkiöitä, niin vähän kävi kirjailijoita sääli.  Niiden kirjoittajat ovat kuitenkin olleet “voittajia” kaikki.

Olen itsekin halunnut kirjoittaa. Sanottavaa olisi – jopa sellaista, mikä saattaisi kiinnostaa muitakin. Kirja on kuitenkin raskas prosessi ikävine sivuvaikutuksineen, eivätkä nuo alennusmyyntiröykkiöt oikein houkuta.

Messuilla kuuntelin myös kustantajien ja kirjailijoiden keskustelua siitä, kuinka tullaan kirjailijaksi Suomessa. Kuulin, että viime vuonna 1000 sisääntulleesta aineistosta oli päätynyt vain 5 lopulta kirjaksi. Silti se on aika paljon. Aineistosta ei lueta kaikkea, jollei se kiinnosta valitsijaa. Valinta perustuu henkilökohtaiseen mututuntumaan ja kuinka se voisikaan olla toisin. Huoh.

Toisen päivän vietinkin sitten seuraten keskusteluja ja luentoja.

Oli luentopiirejä ja Madventures -kaltaisia mielenkiintoisia juttuja.
http://www.madventures.tv/fi/

Onko nykytaloudelle vaihtoehtoja? Kysyjänä Markus Leikola ja vastaajana itävaltalainen Christian Felber.

http://www.christian-felber.at/

http://www.gaudeamus.fi/felber-nakyva/

En ole vielä varma, mitä ajattelen hänestä.

Viron vaikeaan lähimenneisyyteen ja nykyaikaan antoivat valoa vähemmistöistä niin Virossa kuin Suomessakin keskustelleet Andrei Hvostov, Jörn Donner ja Marju Lauristin Saska Saarikosken avustuksella.

Lisää Viron menneisyydestä:

http://www.kyyhkyset.fi/

Vaikka usein ajattelisikin, että pitääkö noita järkyttäviä asioita kaivella loputtomiin, niin tosiasia on kuitenkin se, että se paskaduuni on jonkun vaan tehtävä. Tuon ja  Auschwitz’n kaltaiset tapahtumat eivät saa unohtua, koska niiden syyt eivät ole kadonneet minnekään.

Ne muistuttavat ihmisen pimeästä puolesta, joka kykenee yhteen ja toiseen uskomattomaan tekoon myös nykyaikana, sehän on huomattu.

Sitten oli vielä tämä keskustelu:

Populism and radicalism in Europe and Finland:

Yassin Musharbash http://community.zeit.de/user/yassin-musharbash

Dan Koivulaakso ja Johanna Korhonen keskustelivat kirjoistaan ja näkemyksistään äärioikeiston kasvusta Suomessa ja Euroopassa.

Pähkinänkuoressa keskustelu käsitteli sitä, että onko oikein olla “vähän rasisti” ja että saako tuollaista edes ääneen sanoa, edes sananvapauden nimissä. Ihan vähän keskusteltiin myös siitä, että pitäisikö myös miettiä syitä radikalismin nousuun. Valitettavasti paino oli enemmän kauhistelussa, mielestäni.

Messuilta sain mukaani ihania juustoja, pinon kirjoja, lisäravinteita ja paljon uutta ajateltavaa.

Lukeminen kannattaa aina. Monessa muodossa ja toisinajattelijoita unohtamatta. Elämä on.