Oodi miehelle

Mies. Tuo luomakunnan kruunu. Mies on voimakas, useimmiten voimakkaampi kuin nainen. Mies on rakentanut maailman, hyvässä ja pahassa.

Kun katselen Espoossa miehiä keltaisissa asuissaan rakentamassa METROA, minussa herää vilpitön kunnioitus, koska itse en tuohon pystyisi. Saattaisin tuntea alemmuutta heidän edessään jollen tietäisi, ettei yksikään heistä kykenisi synnyttämään kahta tervettä lasta, kuten minä olen tehnyt.

Elämän edessä olemme kaikki arvokkaita, kaikkia tarvitaan.

Ehkä siksi jotkut pyrkivät sukupuolettomuuteen, lopettaakseen ikuisen vastakkainasettelun ja sukupuolten välisen sodan. Aika näyttää, kuinka käy.

Michael Jackson oli MYÖS mies.

Kävin katsomassa näyttelyn Michael Jackson On the Wall, miehestä, joka kasvoi kahden makuuhuoneen talossa yhdessä kahdeksan sisaruksen ja vanhempiensa kanssa. Hänestä kasvoi rakastettu ja mustamaalattu kulttuurinen kiistaton ilmiö, joka vaikutti lähtemättömästi maailman musiikkiin, tanssiin ja muotiin.

Hän oli mies, joka ei monen mielestä täyttänyt miehisyyden kriteereitä. Mutta erikoinen elämä tuottaa erikoisia ihmisiä, joita “tavallisen elämän” viettäneet rakastavat tai inhoavat.

Michael Jacksonin saavutuksia ja vaikuttavuutta ei kukaan voi kiistää. Syytteet häntä vastaan hän voitti oikeudessa monta kertaa. Totuuden tietää vain hän.

“If you want to make the world a better place, take a look at yourself and make a change.”
“You can’t hurt me, I found peace within myself.” Michael Jackson

Iivo ja muuta ihanaa

Tässä kuussa iloitsin ja jännitin urheilijoiden kanssa, koska OLYMPIALAISET.

Urheilijat ja taiteilijat ovat samaa ihmislajia, minulle myös urheilija on taiteilija.

Voisitko kuvitella elämää ilman taidetta? Minä en. Näitä ihmisiä saan kiittää siitä, että olen yleensä vielä elossa. Maailmassa ilman taidetta en todellakaan haluaisi elää.

Tuolla ammatinvalinnalla on tosin hintansa. Siitä kertoo monien jumalaisten muusikoiden ja joidenkin urheilijoiden itsemurhat.

Haluaisin kysyä Iivo Niskaselta, mitä hän pitää Antti Tuiskun hitistä “Mä hiihdän”. Se kertoo varmaan osittain myös Antin omasta elämästä, mutta ennen kaikkea huippurheilijan tunnemaailmasta – ainakin joskus. Ja mikä ettei, itse olen aikanaan ajatellut omasta elämästänikin samalla tavalla. Aikoina, jolloin vaativa työ ja opiskelu vei kaikki mehut eikä taiteelle todellakaan jäänyt aikaa.

https://www.youtube.com/watch?v=90kifV4_Fyc

Näin (muiden mielestä) vanhana ihmisenä katselen ihaillen nuoria kauniita ihmisiä.

Olympialaisten taitoluisteluosuus tarjoaa sitä nautintoa, suorastaan jumaloin näitä ihmisiä. Ovatko he ihmisiä ollenkaan? Ja entä lumilautailijat sitten? Minä rakastan heitä niin. Kukaan heistä ei todennäköisesti lue blogiani, mutta koska me kaikki (myös ateistit) olemme henkisiä olentoja, jollain tasolla he varmasti saavat rakkauteni.

Kiitos puolijumalat! Ja lopulta: Kaikkihan me olemme taiteilijoita, kun silmiin katsotaan.