Nuorena minulle opetettiin, kuinka äärimmäisen tärkeää onkaan oppia tekemään päätöksiä.
On osattava valita, mitä tietä kulkee ja päätöksen jälkeen kannettava vastuu seurauksista. Lopulta olemme omien valintojemme summa ja lopputulos kaikkien nähtävissä ja arvosteltavissa.
Mustaa ja valkoista.
Jokainen päättävässä asemassa oleva henkilö (ja kukapa ei sitä olisi) tietää, että edistyäkseen elämässä on kyettävä valitsemaan, vaikka jo valitessaan tietää saavansa parhaassa tapauksessakin vain kehnoista vaihtoehdoista sen vähemmän kehnon. Päätettävä on, muuten kaikki jumiutuu paikalleen.
Elämän edetessä huomasin, etteivät kaikki pelanneetkaan peliä samoin pelisäännöin. Ne, jotka tekivät muiden puolesta huonoja päätöksiä vetosivat jälkikäteen tietämättömyyteensä, eivätkä esim. oman edun tavoitteluun tai peräti ilkeyteen. Heitä ei näin ollen voinut tuomita mistään. Muut kantoivat vastuun ja maksoivat laskut ja kumma kyllä, miljoonat jäivät näiden kultamurujen tileille.
Minulle oli myös kerrottu, että päätöksiä tehtäessä tulisi valita se vaihtoehto, joka hyödyttäisi eniten koko ihmiskuntaa ja planeettaa. Kuulosti loogiselta. Käytännössä se useimmiten meni niin, että minun etuni olivat ne vähemmän tärkeät.
Kerran ihmettelin, kun yritysjohtaja kohteli huonosti joitain alaisiaan (ei minua) selvästi ilman syytä. Tiedustelin asiaa ja hän vastasi sen olevan demokratiaa. “Demokratiassa enemmistö päättää, mitä vähemmistölle tehdään.” Okei. Nyt meni kyllä demokratiasta maku pois.
Eikö millään voitaisi keksiä poliittista suuntausta, jossa kaikkien edut otettaisiin huomioon? Nähtävästi ei. Siksi fanaattisille kansanliikkeille ei näy loppua. Ymmärrettävistä syistä.
Nythän on niin, että kunnon pelissä pitää olla vastustajia. Se pitää hormonitoiminnan ja kiinnostusta yllä.
Hauskaksi pelin tekee se, että sätkynukkien naruja pitelevät vain harvat pelinrakentajat. Heitä eivät pelisäännöt luonnollisestikaan koske.
Kun pelaajat huomaavat, että peli on rakennettu siten, ettei todellisia voittajia ole, he lakkaavat pelaamasta peliä sääntöjen mukaan. Tästä pelinrakentajat rankaisevat ankarasti, mutta haittaaks se?
Hässäkät syntyvät, kun pelaajat eivät huomaa, että pelinrakentajat ovat oman luomansa pelin jumalia. Eikä jumalia vastaan kannata taistella.
Fiksumpaa on keksiä oma peli ja määrätä sille omat pelisäännnöt.
Säännöt on viisasta harkita siten, ettei maailmankaikkeuden suurimmalla pelinrakentajalla ole siihen sanomista.
Pelaamisiin!
SirkkaHalmetoja 