Hajotetaanko perhe?

Juuri nyt on Suomessa kauhisteltu virkamiesten yritystä hajottaa irakilaisperhe. Isä ja vauva saavat jäädä Suomeen, mutta äiti pienen tyttären kanssa karkotetaan Irakiin.

Tuo kuulostaa tavallisesta ja empaattisesta ihmisestä julmalta ja väärältä (ja sitähän se tietysti onkin), mutta noin vain toimitaan miltei kaikkialla, myös Pohjoismaissa.  Normimeininkiä.

Ulkomaalainen ei ole viranomaiselle varsinaisesti ihminen vaan objekti, johon kohdistetaan lakipykäliä mahdollisimman tiukasti. Varaton ihminen on aina uhka valtiolle. Näin on aina ollut. Ja nainen on kaksinkertainen uhka, koska hän saattaa äityä tekemään lisää lapsia.

Kun menin naimisiin Sveitsissä itävaltalaisen kanssa, minulle kerrottiin, että pysyäksemme yhdessä olisi tärkeää olla samaa kansallisuutta.  Omalta osaltani moka oli siinä, etten ottanut asioista riittävästi selvää (ei ollut nettiä ei) ja samalla menetin tietämättäni Suomen kansalaisuuden. Toki tavallaan päätös oli kuitenkin oikea, koska asuimme senkin jälkeen vielä useassa eri maassa.

Mieheni matkustellessa ympäri maailmaa, minulle ja lapsille jäi vain oikeus, mahdollisuus ja velvollisuus opiskella juuri sitä kieltä, mikä milloinkin oli ajankohtaista. Näin lapsista kasvoi kansainvälisiä ihmisiä, jotka kykenivät käymään koulua, saamaan ystäviä ja töitä missä vain. Tämä vittuiluksi kaikille  niille suomalaisille “asiantuntijoille”, jotka väittävät, että äidin on AINA puhuttava äidinkieltä lapsilleen. Tilanteet kun vaihtelevat eri ihmisten elämässä asiantuntijoilta kysymättä.

Myöhemmin avioeron tultua voimaan tyttären yksinhuoltajana minua ei sitten halunnut yksikään valtio. Minulla ei ollut rikosrekisteriä, enkä ollut käyttänyt yhteiskunnan varoja missään muodossa missään, mutta yksinhuoltajana olin potentiaalinen sosiaalietujen käyttäjä. Töitä olisin saanut, mutta maassaololupaa ei herunut mistään maasta.

Pelottavaa, eikö? Suomi oli kuitenkin armollinen ja pelasti meidät. Presidentti Mauno Koivisto antoi meille ystävällisesti Suomen kansalaisuuden, sain töitä kuukauden kuluessa siitä, kun olin saapunut maahan, enkä ollut kertaakaan työtön (tai sairas) seuraavien 15 vuoden aikana.

Mutta sitten.

Lopulta en ollut enää uhkaava yksinhuoltaja vaan vanha akka, joka oli pantava syrjään hinnalla millä hyvänsä. Suuriin ikäluokkiin kuuluvana olen jälleen kerran enemmän uhka kuin mahdollisuus.

Ugh. Olen puhunut.

Sori siitä.

Naistenpäivänä

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Monet naiset ovat eläneet helvetillisen elämän saadakseen edes osan ihmisoikeuksista, joista nyt saan nauttia. Silti ei oikeuksissa ole ollut kehumista minullakaan.

Minä olen nainen ja ihminen. Mieskin on ihminen, mutta hieman eri tavalla. On totta, että hänet voidaan lähettää tykinruoaksi ilman omaa suostumusta ja se ei ole kivaa. Siksi me naiset emme haluakaan täydellistä tasa-arvoa. Emme halua myöskään puku- ja kravattipakkoa.

Aika huvittavalla tavalla suomalaiset naiset ovat oikeutensa saavuttaneet. 1919 naiset saivat tehdä työtä ilman aviomiehen suostumusta.  Saksaa puhuvissa maissa tuota oikeutta ei ole saatu vieläkään, ainakaan henkisessä mielessä. Ja esim. Ranskassa koulujen vapaa keskiviikko ja ruokakulttuuri tekevät äidin työelämän todella vaikeaksi. Suomessa nainen vapautettiin miehen holhouksesta vasta kymmenen vuotta myöhemmin: 1929 – mielenkiintoinen pikku yksityiskohta.

Ja salaliitto jatkuu: 1961 sallittiin naiselle e-pilleri ja samalla saatiin nainen lopulliseen hallintaan “vapauden” tekosyyllä.

Tähänkään asti naisen keho ei ollut kuulunut hänelle itselleen, mutta nyt hänestä tuli täysin yhteiskunnan omaisuutta. Lasten hyvinvoinnin varjolla nainen saatiin täydellisesti lääkäreiden ja lääketeollisuuden alaisuuteen.  Ja koska naiset jo hormonituotantonsa perusteella ovat taipuvaisia ajattelemaan lasten hyvinvointia, he suostuivat tähän uuteen julmaan holhoukseen.  Ja loppu on historiaa.

Nyt kun naiset oli saatu uudenlaiseen holhoukseen, oli helppoa sysätä heille myös lasten elatusvelvollisuus – ainakin käytännössä. Näin vapautettiin miehet kaikista seksiaktin jälkiseuraamuksista. Raiskauskin kyettiin useimmiten kääntämään naisen itseaiheuttamaksi. Palkkaetuus miehelle toki säilytettiin. Harrastukset kun maksavat.

Ei ihme, että monet miehet naureskelevat feministeille.  Oikeuksien perään huutelu on iskenyt omaan nilkkaan. Vahingonilo on puhtain ilo.

Pienenä yksityiskohtana henkilökohtaisesta elämästäni voin kertoa, että kun 1970 tyttäreni syntyi keskosena (1480 g) ja tein kuolemaa, mieheltäni kysyttiin KUMPI jätetään henkiin. Onneksi jäimme molemmat henkiin ja tyttärestäni kasvoi terve ja itsenäinen nainen.

Tervetuloa tiede, robotit ja keinokohtu!

17789.gif

Yksinelävä nainen

Sosiaalipornoteollisuus keulii taas.

 

Joulu tuli ja meni. Vietin sen yksin kuten useimmat joulut viimeisten 20 vuoden aikana.
Minulle se ei ole ongelma, koska olen aina ollut yksin. Muiden mielestä se on kuitenkin epäilyttävää. Olenko yksinäisyyteni itse valinnut? Kyllä ja ei.

 

Vietin lapsuuteni yksin evakoiden lapsena suon laidalla. Lähimpään naapuriin oli matkaa 2 km ja kouluun 4 km. Koulussa käytiin 6 kertaa viikossa ja matkaa tuli siis 8 km päivässä, jalan tai suksilla.  Minua ei kiusattu koulussa ja kavereita riitti, mutta en voinut tavata heitä koulun ulkopuolella. Silti kaikki oli hyvin.

2kymppisenä lähdin ulkomaille töihin pelkästä uteliaisuudesta, töitä löysin myös Suomessa. Menin naimisiin ja matka kesti kaikkiaan 16 vuotta. Asuin monessa maassa, enkä koko aikana tuntenut lainkaan suomalaisia. Ulkopuolisena saa helposti tuttavia, mutta ystäviä on vaikeaa saada – varsinkin, kun muuttaa jatkuvasti.

Palattuani Suomeen tein töitä useimmiten yksin. Paljon oli tuttavia, kivoja sellaisia, mutta ei ainuttakaan ystävää.

Lapset asuvat ulkomailla. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta asua Suomessa, sillä he puhuvat huonosti suomea eivätkä lainkaan ruotsia.

Pienellä eläkkeellä ei paljon hurvitella. Siispä olen yksin. Onko se rikos? Se on pelottavaa muille. Ei minulle, koska en paremmasta tiedä. Kirsikkana kakun päällä sanotaan, että yksinelävät ovat masentuneita juoppoja, vähintään yksin tissuttelijoita – vaarallista sekin. Itse en ole koskaan ollut humalassa vaikka arvostankin lasillista hyvää viiniä silloin tällöin. Syyttely on raivostuttavaa, mutta se kai on tarkoituskin.

 

Minulle elämä on mielenkiintoista an sich. Nautin siitä. Onko se väärin?

 

Mutta sosiaalipornoteollisuudelle se näyttää olevan SUURI ongelma. Koko joulukuun kauhisteltiin yksineläviä ihmisiä. Pähkäiltiin, että

 
  • Miksi he elävät yksin?
  • Miksi niin monilla heistä ei näytä olevan ystäviä lainkaan?
  • Kuinka paskamaisia ihmisiä he oikein ovatkaan, kun kukaan ei halua heitä seuraansa?
  • Kuinka paljon he siellä yksinollessaan vetävät huumeita/juopottelevat/roikkuvat netissä/pelaavat?
  • Kuinka suuri turvallisuusriski yksinelävät oikein ovat yhteiskunnassa?
  • Mitä heille pitäisi oikein tehdä? Jotain pitää tehdä ja pian.
 Vaalit ovat pian ja kuumeisesti etsitään uusia uhreja sosiaalipornoteollisuudelle. Ollaan NIIN huolissaan vaikka sen huolen lopputuloksen tietävät kaikki jo etukäteen. Mutta ääniä sataa, mikä kai on tarkoituskin. Ainoa tarkoitus.
Armoa. Voisitteko ystävällisesti jättää ihmiset elämään elämäänsä haluamallaan tavalla, jos he eivät sillä vahingoita toisia. Laatikaa vähemmän lakeja, jotka estävät ihmisiä järjestämään elämäänsä järkevästi. Se on AINOA tapa auttaa heitä. Kiitos etukäteen.
Parempaa Uutta Vuotta 2015 meille kaikille!

 

Huumoria reunalta

Maailmassa on paljon tukahdutettua hämmennystä, ärtymystä ja vihaa.

Kun akku hiljalleen täyttyy kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta ja toisten (Huom. TOISTEN) tyhmyydestä jne., se alkaa purkautua. Ja silloin ei ole terveellistä olla lähellä.

Siksi on huumori.

Oscar Wilde sanoi: If you want to tell people the truth, make them laugh, otherwise they’ll kill you.

Siis: Jos haluat kertoa ihmisille totuuden, saa heidät nauramaan, muuten he tappavat sinut.

Ja tuo on niiiiiin totta.

Huumorista onkin tehty suojamuuri, jonka turvin voi tehdä (miltei) mitä tahansa, myös vahingoittaakseen toista, ilman minkäänlaista vastuuta seurauksista.

Huumori yhdistää.

Huumorissa ihmiset saavat luvan vihata yhdessä. Ja mitä enemmän he joutuvat teeskentelemään tosielämässään, sen puhdistavampaa heille huumori on.

Huumorin kohteelle tilanne on jo ongelmallisempi. Yksi toimiva tapa selviytyä elämästään nykyaikana on ryhtyä stand up koomikoksi.

Jos olet esim. lihava nainen etkä suostu laihduttamaan itseäsi keskitysleirikuntoon, tiedät ettei kukaan tule palkkaamaan sinua mihinkään. Sinulla on kuitenkin kaksi mahdollisuutta: 1. voit opiskella jonkun alan pää sauhuten kunnes olet yksi maailman parhaista tai 2. voit ryhtyä koomikoksi.

Lihava nainen, joka häpäisee itsensä julkisesti! Se on huumoria parhaimmillaan. Sillä ei ehkä rikastu, mutta pitää erossa sossun luukulta.

Toinen esimerkki on tummaihoinen mies, joka ei halua kulkea Michael Jacksonin viitoittamaa tietä. Hänellä on samat mahdollisuudet kuin lihavalla naisella: Teet työtä niin, että kuulut maailman parhaimmistoon tai ryhdyt itse pilkkaamaan itseäsi. Tosin tummaihoisella miehellä on vielä muutama kortti hihassa: tanssi, urheilu ja rap.

Kolmas esimerkki voisi olla suomenruotsalainen, joka ei ihmisten olettamuksista poiketen kuulu mihinkään suomenruotsalaisten hyvä veli -verkostoon. Hän on tottunut väistelemään ihmisiä tappouhkausten ja turpiinvetämisen pelossa. Kun hän alkaa käsittelemään ongelmiaan huumorin avulla, on menestys taattu. Sillä voi vaikka rikastua ja perustaa OMAN hyvä veli -verkoston. Niin paljon tukahdutettua vihaa Suomesta löytyy.

Ihminen on älykäs olento. Älykkyystesteissä on yleensä osio, jossa on tiedettävä kuka tai mikä ei kuulu joukkoon. Sekunnin murto-osassa älykäs ihminen skannaa porukan ja huomaa hänet, joka on erilainen.

Viidakossa ollessaan hän olisi mennyt heti ja poistanut tuon kummajaisen näköalaa häiritsemästä. Nyt kaupunkiviidakossa hän käyttää “sivistyneempiä” tapoja, jotka tuovat saman lopputuloksen.

Ihminen on ihminen. Viidakko on viidakko. Suomi on Suomi. Onneksi on olemassa huumori.

Jokainen päivä on uusi eilinen.

Tämä on tosikon kirjoitus ilman huumorin häivääkään.

Onkohan roboteilla helpompaa?

 
 

Kaksinaista, Janne Metso

Viime päivinä on useammassa mediassa puhuttu lasikatosta – jälleen kerran.

Mietin ihan oikeasti asiaa ja sitten osui silmääni Janne Metson kirjoitus Metro -lehdessä 29.3.2012. Huojentuneena huomasin, (jälleen kerran) kuinka jotkut nuoret miehet näkevät asioiden ytimeen. Suomella on siis toivoa.

Tämä isänmaan toivo kirjoitti mm. näin:

“Naiset tekevät toisilleen lehtiä, jotka alistavat naista. He siis haluavat esittää itsensä tyhjäpäisinä ulkosynnyttimen kannattimina, joille ei ole syytä maksaa edes sitä 59,9 prosenttia miesten palkasta, paitsi jos tuntee voimakasta tarvetta tukea kosmetiikkateollisuutta.”

Ja:

“Ovatko naiset siis idiootteja? Eivät. Yhteen naiseen mahtuu kaksi naista, siitäkö lie termi kaksinaismoralismi.”

Sitten hän selittää, kuinka toinen puoli puhuu tasa-arvosta ja naisten välisestä solidaarisuudesta, kun taas toinen puoli muistuttaa, että vaikka nainen olisi kuinka kyvykäs, hän on silti vain nainen, jonka tärkein tehtävä on näyttää hyvältä.

Aika osuvaa.

Mutta sitten hän sanoo, että “nainen voi kuitenkin valita, kumpi hän haluaa olla.”

Janne kiltti, näin ei ole.

Hyvinvointi(pahoinvointi)valtiossa joku voi valita ehkä työttömyyden tai vaihtoehtoisesti mennä julkiselle sektorille töihin. Sen sijaan ainakin yksityisellä sektorilla tekee uraputkea vain nuori nainen, joka on miesten mielestä vähintään miellyttävän näköinen. Sillä “mies hallitsee maailmaa” kuten itsekin sanot.

Ulkonäkönsä voi nainen valita vain, jos hän on esim. perinyt varallisuutta eikä näin ollen ole riippuvainen ansioistaan. Miksi luulet, että köyhemmissä maissa naiset ovat usein niin paljon kauniimpia kuin länsimaissa? Mieti sitä.

Vuosituhannet ovat muodostaneet miehet ja naiset todella erilaisiksi. Miesten pitäisi päästä eroon sotaisuudestaan ja naisten kaunaisesta keskinäisestä kilpailustaan. (“Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan”).

Valitettavasti monet naiset syyttävät lasikattoa ymmärtämättä, ettei pelkkä hyvä koulutus tee vielä ansiokasta johtajaa. Historia on miesten puolella. Valitettavasti.

Ps. Olen feministi.