Täältä tullaan, Strömsö!

Vuosi ei alkanut aivan kuten Strömsössä.

Uudenvuodenaattona minulta kysyttiin, olenko käynyt viime aikoina viljelypalstallani. En ollut käynyt. Siispä kävin, näin ja otin muutaman kuvankin.

Tältä palstani näytti ennen:

http://www.simplesite.com/sirkkahalmetoja/12889305

Ja tältä se näytti nyt:

Tältä näytti tyrnit ennen ja nyt:
Syyllinen oli kuulemma pääkaupunkiseudun vesilaitos ja lähistölle rakennettavat 5 omakotitaloa. Eihän siinä yhden mummon viljelypalsta paljon paina. Vähäisemmällä elämänkokemuksella olisin pahoittanut mieleni. Nyt vain nauratti. Näinhän se maailmassa tehdään. Nyt. Tulevaisuuden tasa-arvoisemmassa maailmassa asiat tehtäisiin toisin.
Tasa-arvoisuuteen pyrkivästä maailmasta tulikin mieleeni, että jo 24. elokuuta 2011 kirjoitin:
Sellainen kansankiihottaja minä olen!!! 😉 😉
Nyt Pekka Haavisto ihan oikeasti kilpailee presidentin virasta Sauli Niinistön kanssa. “Kyllä kansa tietää” kuten Soini sanoi.
Vaalikeskustelut olivat parhaat ja kiintoisimmat ikinä. Kaikki kahdeksan ehdokasta olivat erinomaisen päteviä tehtävään ja kuka tahansa heistä olisi voinut voittaa. Ei huono.
Muusta tapahtuneesta sen verran, että tehoton tietokoneeni murskaantui internetin tietotulvan alle ja minun oli hankittava uusi. Samalla sain testattua omaa nettiriippuvuuttani. Ei kovin vakava vielä. Yllätyin, kuinka palkitsevaa oli laittaa kunnon kone käyttökuntoon.
Opin myös uuden sanan: roustaus. Siihen olen joskus aiemmin kommentoinut jotenkin näin:
Terveiset siis täältä tasa-arvoisuuden kehdosta: Espoosta. Vitsi Vitsi. Espoo ei ole Strömsö, mutta haitanneeko tuo. Hyväksytäänköhän Strömsöseen pakolaisia Espoosta?
Lisäys 31.3.2013: Minulle korvattiin rahallisesti palstani tuhot. Kuitenkin puut, pensaat ja perennat olivat ystäviäni samalla tavoin kuin lemmikitkin ovat. Niitä ei voi rahalla korvata. Valitettavasti.

Tiedän, mitä tein tänä kesänä

Kaikenlaista tuli tehtyä ja mietittyä.

Alkukesästä oli oikein lehtijuttu siitä, kuinka Espoon kaupunki ei pidä lainkaan, että jotkut viljelypalstan omistajat ovat tuoneet tuoleja palstalleen. Olipa joku röyhkeä pelle laittanút pienen kasvihuoneen omalleen. Saattaa olla, että maanvuokraus loppuu näistä syistä ensi vuonna.

Köh köh. Palstaviljelijällä ei saa olla tuoleja? Esim. maankääntö on aika raskasta puuhaa kuten monet muutkin työt. Kyllä siinä on hyvä istuskella välillä ja hengähtää. Vai onko kartanoiden Espoossa vielä vallalla ajatus, että hopi hopi maaorjat ei töissä lorvaile?!!!

Ymmärrän hyvin, jos maanomistajat näkisivät mieluiten rivitaloja siellä, mutta eikö sitä voisi reilusti kertoa – ilman palstaviljelijöiden mustamaalaamista. Halpaa.

Tosin olen monasti miettinyt, onko toiminnassa lainkaan järkeä. Ihmiset näkevät suuren vaivan satoa saadakseen ja sitten vain joku kaunis yö noutaja tulee ja vie kaiken (tai melkein kaiken). Kerran yllätin itsekin kaksi noin kymmenvuotiasta tyttöä porkkanavarkaissa. Minut nähdessään he saivat nopeasti jalat alleen – nauraen.

Mutta kasvun ihme on varsinkin kaupunkilaiselle voimaa-antava kokemus ja monelle kaiken vaivan väärti, häiriköistä huolimatta.

Jälleen kerran minulla oli ilo käydä Irlannissa. Tällä kertaa oli uusi elämys ajella sen kesyttömillä kukkuloilla. Ajelimme mm. Braveheart Drive:lla. Sieltä avautuvat seudut, joilla Mel Gibsonin Braveheart -elokuva filmattiin. Todella upeaa seutua ja vielä mahtava sääkin.

Lisäksi minuun teki suuren vaikutuksen rinteillä onnellista elämää viettävät lammaslaumat, lehmiä näin myös. Tehotalous on kaukana näistä onnekkaista. Samantyyppistä eloa olen nähnyt myös Sveitsissä, jota suuresti arvostan.

Mielestäni lihansyönnissä ei ole mitään eettisesti väärää niin kauan kuin eläimet ovat saaneet lajityypilleen soveltuvan elämän ja kokeneet nopean kuoleman. Mutta nykytilanteessa teollisuusmaiden kansalaisten lihansyönti on rikos elämää kohtaan. Jotain rajaa siinäkin pitäisi olla. Youtubesta kyllä löytyy kauhudokumentteja riittämiin. Siis enemmän Irlannin kukkuloita please. Vaadin.

Toinen aina uusi ihailuni kohde Irlannissa ovat ikivanhat puut, joita on kaikkialla. Toivottavasti Suomen metsätalouden alasajon tuloksena olisi edes hieman enemmän kunnioitusta puita kohtaan. En osoittele tällä ketään erityisesti, olenhan itse saanut elantoni liike-elämästä ja teollisuudesta. En ole pulmunen, totean vain.

Kotimaassa taasen olen miettinyt yhteiskunnan ongelmia.

Vietettyäni suuren osan aktiivisesta elämästäni ulkomailla ja monien ristiriitaisten aivopesuyritysten jälkeen on tulos nyt se mikä se on. Näillä on mentävä.

Ymmärrän kyllä, etteivät työttömät ja paskaduunit kiinnosta ketään. Totuus on kuitenkin se, että maailman yleinen ilmapiiri vaikuttaa sinuun haluat sitä tai et. Ja mitä oikeudenmukaisempi maailma on, sen parempi sen ilmapiiri on. Joten oikeudenmukaisuuteen voitaisiin satsata enemmän, eikö?

Kun osa fiksuista kansalaisista pakotetaan marginaaliin loppuelämäkseen, saattaapi olla, etteivät he oikein paskaduuneista innostu työharjoitteluna nollapalkalla tai peruspäivärahalla.
Nythän on niin, että paskaduuneiksi kutsutaan yhteiskunnalle ja yrityksille äärimmäisen tärkeitä töitä. Näiden töiden tekeminen on kuitenkin myös äärimmäisen tylsää pitemmän päälle, jollei ota sitä esimerkiksi jonain keskittymisen tai kärsivällisyyden opettelun haasteena. Mutta harvapa tuollaisestakaan innostuu koko elämän ajaksi.

Useimmat tekisivät mieluusti jotain kiintoisaa elämässään. Koska fiksujen ihmisten syrjiminen ei ole lainkaan kivaa, ehdottaisinkin kaikille kansalaisille muutaman vuoden yhdyskuntapalvelua vähän armeijan tyyliin. Pari vuotta paskaduuneja kaikille. Se olisi oikeudenmukaista ja opettavaista. Eikä palkankaan tarvitsisi kummoinen olla. Kilpailukyky säilyisi eikä halpatyövoimaa tarvitsisi haalia maahan niin runsaasti. Elämä muuttuisi eettisemmäksi. Minusta se on hyvä idea.

Sitten on tämä terveysfasismi, jota tulee ovista ja ikkunoista. Terveydenhuollon nimissä Isoveli/sisar valvoo ja määrää pilkuntarkasti, mitä saat syödä ja mitä et. Mitä saat ajatella ja mitä et. Kaikki on muka sinun parhaaksesi, että eläisit 120-vuotiaaksi (näyttää keskisormea).

Toisaalla vanhukset ovat siis suuri ongelma, jolle ei tiedetä, mitä tehdä. Annemari Sipilän mukaan (HS 18.7.10) kuoleman miettiminen voi nousta megatrendiksi. Niinpä. Toimittajathan sen tietävät. Hän kertoi myös The Economist -talouslehden Economist Intelligence Unit tutkimusyksikön julkistamasta raportista laatukuolemasta. Huomaa, että kysymyksessä on TALOUSLEHTI.

Okei. Okei. Laatukuolema on hyvä asia, mutta mitä se oikein tarkoittaa? Sitäkö, että läpihuumattuna zombiena maataan sängyn pohjalla? Toivottavasti ei. Ainakin itse toivon siinä vaiheessa tekeväni kvanttihypyn.

Ilman suurempaa Salaliittoteorioiden tuntemustakin tyhmempikin huomaa tässä olevan kummallisen ristiriidan. Tehoyhteiskunnassa ihmisen on oltava pelokas, tottelevainen ja tehokas. Ja keski-iässä hänen on itse ymmärrettävä poistaa itsensä. Viileetä. Aika koleaa, sanoisin.

Ja sitten olen ajatellut jälleen kerran tätä:

Kalle Isokallion Iltalehden kolumnin mukaan yksityissektorilla Suomessa on vain kolmasosa väestöstä.

Ei ihme, ettei heillä (joita usein huijareiksikin kutsutaan) ole valtaa maassa, jossa he kuitenkin kustantavat loppujen elämän. Julkinen sektori sen kun nostelee palkkojaan ja muita etuuksiaan loputtomasta potistaan. Jokainen yksityissektorilla työskentelevä elättää kahta suomalaista. “Näin emme voi jatkaa”. Sanoo Kalle. Emme niin, sanon minä. Mistä näitä senttejä oikein tulee?

Loppukevennys:

Ihmisten ystävällisyys yllättää suomalaisen Irlannissa.

Hauska esimerkki tuli vastaan Malahiden asemalla, kun odotimme junaa Dubliniin. Kun junaa ei kuulunut, menimme kysymään ja saimme tietää, että juna olisi juuri lähdössä vastapäiseltä raiteelta. Meidän oli kierrettävä pitkä matka päästäksemme sinne. Mutta juna odotti meitä! Vielä Dublinissa ohjaaja moikkasi ja heitti jotain ystävällistä. Siinäpä palvelualan ammattilainen! Jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.

Avoin kirje rönsyleinikille

Opin tuntemaan sinut noin kuusi vuotta sitten. Aiemmin en tiennyt sinusta mitään. Lapsena olin joskus kitkenyt äitini porkkanapenkkejä, mutta niissä kasvoi vesiheinää. Sen tunnistan missä vain. Suuren osan elämästäni vietin kiireisenä suurkaupungeissa ilman ainuttakaan viherkasvia.

Mutta sitten.

Hankin viljelypalstan ja sinä olit siellä. Kasviossani lukee, että rönsyleinikki on hankala rikkakasvi.

Siis olemalla vain oma itsesi olet paha ja sinut on tuhottava. Sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa. Päinvastoin. Olet kaunis ja voimakas. Tarvitset todella paljon itseluottamusta noustaksesi aina uudestaan ja kahta voimakkaampana, vaikka kuinka repisin juuriasi.

Olen hiljaa sisimmässäni alkanut ihailla sinua. Sinä vahvistat minua. Sinussa on munaa. Miksi juuri voimakkaimmat yksilöt ovat vihatuimmat?

Tarkemmin ajateltuna: Sinä olit siellä ennen minua. Vähän kuin intiaanit Amerikassa.

Noh, vaikka kuinka turpiin tulee, me nousemme aina. Sinä ja minä. Sielunveljet.