Valeuutinen – uhka vai mahdollisuus?

Katsoin viikonloppuna aika vanhan elokuvan, joka oli jäänyt minulta näkemättä:
Valehtelemisen sietämätön keveys (The Invention of Lying) USA 2009 Ricky Gervais
 https://en.wikipedia.org/wiki/The_Invention_of_Lying

Se kertoo maailmasta, jossa kukaan ei valehtele. Mark keksii valehtelun ja johan rupee pelittämään.

Perustuukohan elokuva tositapahtumiin? Siltä vaikuttaa, koska mielestäni se on erittäin ajankohtainen.

Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että valehtelu kuuluu älykkyyteen. Vain tyhmät puhuvat aina totta.

Miksi samat asiantuntijat huolestuvat sitten valeuutisista?  Älykkäät ihmiset ovat siis uhka yhteiskunnalle? Niinhän monet historian poliitikot ovat ajatelleet. Lampaita on helpompi hallita kuin susia.

Kaikkien uskontojen oppeihin kuuluu pyrkimys totuuteen ja valehtelu on kiellettyä.

Silti koko yhteiskunta ja erikoisesti diplomatia perustuu valkoisiin valheisiin. Väitetään, että jos näin ei olisi, koko yhteiskunnan valtaisi väkivalta ja anarkia.

Tuo mainitsemani elokuva kertoi juuri maailmasta, jossa jokainen kertoi oikeat rehelliset ajatuksensa. Tosin ihmiset eivät olleet väkivaltaisia, he olivat kai tottuneet kuulemaan totuuden.

AHAA!

Tavallaan some on vienyt meidät lähemmäksi totuuden yhteiskuntaa. Kaikki tiesivät, että ihmiset usein inhoavat toisiaan. Mutta että noin rujoa – siihen ei oltu varauduttu. Nyt muiden epämiellyttävät mielipiteet ilmestyvät ruudulle aina uudestaan ja niihin on vain totuttava.

Valkoisten valheiden maailma on ainakin päättäjien mielestä heille edullisempaa. Siksi sananvapauden rajoittaminen on tullut ajankohtaiseksi.

Jos valheet (jotkut kutsuvat niitä mielikuvitukseksi) kuuluvat älykkääseen yhteiskuntaan, niin tekeekö totuuden vaatimus meistä tyhmiä?

On harkinnan paikka.

Eläköön ihana vapaus!

Me läntiset maat elämme vapaassa maailmassa. 
On sananvapaus, liikkumisvapaus, tasa-arvo ja vaikka mitä.  Euroopan hyvinvointivaltiot pitävät huolen siitä, ettei kaveria jätetä. Elämme oikeusvaltiossa, jossa oikeus lopulta aina voittaa. Me olemme hyvän puolella.
Oliko tämä ironiaa?
Sarkasmi on muodostunut miltei ainoaksi tavaksi kommunikoida niin mediassa kuin ihmisten keskinäisissä suhteissakin. Poliitikot ovat tässä erikoisen taitavia.
Sarkasmihan on vittuilua: Sanon tämän, mutta ymmärrättehän, että asiat ovat todellisuudessa päinvastoin tai ainakin erittäin ristiriitaisia.
Mutta sarkastinen ilmaisu ei muuta olosuhteita, vaan se on enemmänkin katkeraa luovuttamista. Tiedän tämän kokemuksesta.
Nyt puolustamme vapautta viemällä yhteiskuntaa aina vain lähemmäksi täydellistä poliisivaltiota.
Muistathan:
– War is peace
– Freedom is slavery
– Ignorance is strength
Poliisivaltio on siinä mielessä kivaa, ettei tarvitse ajatella. Kunhan pidät turpasi kiinni ja tottelet, kaikki menee hyvin. Poliisivaltiossa vallitsee järjestys ja vartiointiliikkeillä riittää töitä. Mutta yksi sieltä puuttuu: luovuus. Ja kun luovuus puuttuu, puuttuu myös kauneus ja paljon muuta.
Sitä paitsi, jos ihmiset muuttuvat roboteiksi, niin mihin heitä sitten tarvitaan, kun oikeat robotit paljon tehokkaampina tekevät kaiken paremmin ja nopeammin?
Vapaa maailma puolustaa siis itseään poliisivaltiona???????
Kontrollifriikit kiittää.
Ei mulla muuta tällä kertaa. Love and peace!  
 


Hyödyllinen idiootti

Eduskuntavaalit ovat ovella ja epätietoisuus nousee tajuntaani: kuinka välttyä olemasta hyödyllinen idiootti? Ja jos en onnistu tässäkään, onko sillä mitään väliä, koska näitähän riittää (siis idiootteja).

Kaunis ajatus on, että etsin yksittäisen ihmisen, johon voin luottaa ja äänestän häntä. Mutta vain hyödyllinen idiootti toimii näin. Sillä tämä mielestäni fiksu ihminen on valinnut itselleen puolueen, jota edustaa, eikä hän näin ollen voi tehdä aivan mitä haluaa.

Tämä systeemi on sekä kirous että siunaus. Se suojelee meitä siltä, että jokainen sekopää saa tahtonsa läpi, ei ainakaan heti, mutta se suojelee meitä myös viisailta päätöksiltä.

Tämänhän me kaikki tiedämme, eikä minulla ole tässäkään asiassa vaihtoehtoista ehdotusta. Uskon kuitenkin ihmisten viisastumiseen ajan myötä, jolleivat he ehdi siihen mennessä tuhota planeettaamme. Tai sitten robotit ehtivät ottaa vallan ja eliminoida meidät vähä-älyisinä idiootteina.

Monet älyköt ajattelevat: vedenpaisumus minun jälkeeni. Minulla on vain yksi elämä ja otan siitä irti kaiken, minkä saan.

Muistan kuinka Tsernobyl räjähti ja Espoossa satoi vettä. Me naiset katselimme ulos ikkunasta ja mietimme, uskaltaako tässä lähteä kotiinsa vesisateessa. Silloin eräs insinööri tuli luoksemme ja sanoi, että turhaan me huolehdimme päästöistä. Kyllä tämä maailma meidän elämän ajan kestää ja sen jälkeen – mitä väliä? Niinpä. Ja onhan se kestänyt.

Minun kaltaisillani ihmisillä, jotka uskovat elämän jatkumiseen ja mahdolliseen jälleensyntymiseen samalla planeetalla, on hyvin itsekäskin halu säilyttää maailma mahdollisimman puhtaana lastenlapsillemme. Saatammehan itsekin olla vielä joskus tulevaisuudessa lapsi. Maailmanparannusta harrastaa siis erittäin itsekäs ihminen. Eläköön itsekkyys!

Kuka hullu haluaa poliitikoksi, kysyivät toimittajat kirjassaan. Se on hyvä kysymys. Se voi tulla monelle yllätyksenä, mutta poliitikot ovat ihmisiä. Luulen, että monet heistä lähtevät alussa mukaan vilpittömin mielin ja täynnä halua vaikuttaa positiivisella tavalla ihmisten elämään. Vihaa fanittava maailma haluaa kuitenkin päitä vadille ja jatkuvat hyökkäykset tekevät heistä “paksunahkaisia tefloneita”, jotka ovat lopulta valmiita tekemään kovia ja julmia päätöksiä, koska he ovat menettäneet rakkauden ihmiseen.

Tutkiva journalismi on tärkeää, mutta joidenkin toimittajien raivoisa hyökkäys kaikkea liikkuvaa kohtaan ei ole edes hauskaa, se on todella vastenmielistä.

Jos haluamme, että poliitikot tekevät viisaita päätöksiä, on hyvä miettiä, tekeekö ihminen niitä hyökkäysten ja kaaoksen keskellä.

Kannatan asiallista KESKUSTELUA.

Hiljainen heinäkuu

Heinäkuussa ei tapahdu mitään, koska kaikki ovat lomalla. TVstä tulee vain uusintashittiä ja kuumuus (+30 astetta sisätiloissa, tuulettimesta ei merkittävää helpotusta) estää korkeamman aivotoiminnan tehokkaasti.

Jotain ehdin kuitenkin panna merkille:

1) Merja Kyllönen taistelee läskiensä puolesta. Hän on kyllästynyt naisten ulkonäön jatkuvaan arvosteluun. Kukapa ei olisi. Väkivaltaa se on pienikin väkivalta.

http://www.redicecreations.com/article.php?id=31151

Ja kaikki tekopyhät maailmanparantajat käyttävät väkivaltaa asioidensa läpiviemiseen. Jos he eivät tee sitä itse, he löytävät kyllä hölmöt, jotka suorittavat väkivallan heidän puolestaan. Poliitikon, jos kenen, tulisi se tietää. Ja kyllä he sen tietävätkin.

2) Kansanedustaja Anna Kontula kirjoitti blogissaan juuri poliitikoista, jotka sisäpiirissä kutsuvat köyhiä pohjasakaksi jne.

http://annakontula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172440-pohjasakkaa

Kuuntelin tässä eräänä päivänä vaihtoehtomediassa tiedusteluasiantuntija Gordon Duff”in huomioita politiikasta. Hän on ehdoton Obaman kannattaja, mutta mitään ei hänen mukaansa kannata poliitikoilta odottaa. He ajavat ensisijaisesti omaa etuaan: ensin oma talous kuntoon ja lapset parhaisiin kouluihin. Sen jälkeen he AIKOVAT panostaa siihen, mitä olivat kansalle luvanneet. Se päivä ei yleensä ehdi tapahtua.

3) Jälleen kerran ehdin ihmetellä konsulttiarmeijoita, jotka itse eivät ole olleet työelämässä päivääkään. He eivät ymmärrä yrityksen toimialasta juuri mitään. Kuinka he voivat uskottavasti kertoa, kuinka siellä pitäisi toimia? Ketä tervehditään aamuisin on kyllä yrityksen ongelmien pienemmästä päästä. Tosin itse olen ollut työssä organisaatioissa, joissa tehtiin tulosta (lue: rahaa).

4) Lahjakas mentalisti Pete Poskiparta mainitsi eräässä haastattelussa, että tavalliset ihmiset ovat helppoja hypnotisoitavia. Sen sijaan psykopaatteja ei voi hypnotisoida. Oliko tämä hyvä vai huono uutinen? Mainostoimisto kiittää.

5) Yksi heinäkuun 2014 järkyttävimmistä kriiseistä on sota Israel vs. Gaza. Propagandan vuoksi on vaikeaa tietää, mitä on oikeasti meneillään. Sen vain tiedämme, että kärsimystä riittää.

Minulla on sukulainen Israelissa. Hän kääntyi juutalaiseksi monta kymmentä vuotta sitten ja tukee ehdottomasti Israelin valtion kantoja. Häneltä olen saanut hyvää infoa palestiinalaisten lasten koulutuksesta sotaan ja vihaan. TVstä taasen olen nähnyt dokumentin israelilaisista nuorista, jotka eivät turvallisuutensa vuoksi uskaltaneet poistua hotellista (oliko se nyt Puolassa?), koska heitä vihataan niin paljon Euroopassa.

Kun maailma on tämä, kuinka kukaan voi olla riittävän naiivi uskoakseen rauhaan? Kysyn vaan.