Elokuussa 2018

Saako nainen tehdä abortin? Siitä on noussut suuri älämölö, kun ulkoministeri kehtasi puolustaa sen kieltämistä vedoten elämän puolustamiseen. Niin, elämän puolustaminen on ennenkuulumatonta tässä maailmassa, jossa ihmisellä ei ole arvoa – ei sikiönä eikä sodan keskellä. Mutta puolustaako ulkoministeri myös ihmisiä sodan keskellä? Luulenpa, että hän pidättäytyy siinä asiassa valtion yhteiseen mielipiteeseen. Ja hyvä niin.

Sanan- ja ajatuksenvapautta vastaan hyökätään nyt kaikilta rintamilta. Saapa nähdä, kuinka tässä lopulta käy.

Minä puolustan naisen oikeutta omaan kehoonsa ja sikiö nyt sattuu olemaan osa sitä.

Nuorena en olisi voinut edes ajatella tekeväni aborttia, enkä tehnyt.  Olin silloin samaa mieltä ulkoministerin kanssa ja muistaakseni se oli myös rikos silloin.

Elämä on kuitenkin saanut minut toisiin aatoksiin.

Ja kun ajattelen sitä kauhua, jota tunsin, kun alaikäisenä raiskattuna koululaisena kuukautiseni olivat myöhässä ja luulin olevani raskaana, tunnen suurta myötätuntoa tuota tyttörukkaa kohtaan. Jos olisin ollut raskaana, en olisi tehnyt aborttia, mutta olisiko se ollut reilua? Kysyn vaan.

Miljoonat naiset elävät näiden kauhujen keskellä tänäkin päivänä. Miehet eivät kerta kaikkiaan voi ymmärtää niitä. Samalla tavoin kuin naiset eivät voi täysin ymmärtää sotilaan kauhuja, vaikka haluaisivatkin. Me olemme erilaisia emmekä tasa-arvoisia.

Toinen puhuttanut asia on jengien polttamat autot Ruotsissa. Suomessa lisätään poliisivoimia, koska Ruotsissa poltetaan autoja.

Minulla on ehdotus:

Jos ulkomaalaisten sallitaan tulla maahan, joko työhön tai pakolaisena, niin heitä voisi kohdella samalla tavoin kuin omia kansalaisia. Ei paremmin eikä huonommin. Samalla tavalla. Ihmisinä. Jos näin toimitaan, Ruotsin tapahtumat eivät toistu Suomessa. Poliisivaltiossa ongelmat ovat varmoja.

Ugh. Olen jälleen puhunut. Toivon, että saan kertoa mielipiteeni myös tulevaisuudessa. Saa nähdä kuinka käy.

Tukipilarit sortuvat

Nyt on jännää seurata kuinka kaikki tukipilarit, joihin ihmiskunta on tukeutunut, murtuvat ja sortuvat.

Yksi, eikä vähäisin niistä, on miehen valta naisesta. Mies päättää, miltä nainen saa näyttää ja miten hän saa käyttäytyä. Loppupeleissä hän päättää myös siitä, saako nainen yleensä olla elossa.

Jollen olisi niin katkera, tuntisin nyt miehiä kohtaan empatiaa. Sillä nyt, kun tuohon ylivaltaan yritetään puuttua, ylilyönneiltä ei voida välttyä. Isähän ei uskalla kulkea käsikädessä tyttärensä kanssa saati halata häntä ilman että joku epäilee häntä pedofiliasta. Ja jollekin jo miehen hymy työpaikalla on seksuaalista häirintää. Se olisi huvittavaa, jos se olisi sitä, mutta kun ei ole.

Tähän on tultu, mutta siihen on syynsä.

Muistan, kuinka komea isäni kiusoitteli äitiäni ruokapöydässä, kuinka hän oli valinnut sisarusparvesta sen, joka söi vähiten, koska se tuli halvemmaksi. Tuo oli tietysti leikkiä, mutta äitini pysyi hoikkana (sairastellen) ja piti komean miehensä.

Lapsena ruoka maistui, koska äitini oli hyvä kokki. Vaikka talous sodan jälkeen oli tiukoilla, hän osasi loihtia maukasta ja terveellistä ruokaa pöytään. Silti en ollut ylipainoinen lapsi, koska urheilin ja koulumatkat olivat pitkiä. Niin, ja siihen aikaan lapset tekivät myös töitä kotona, lapsityövoimaa nääs.

Myöhemmin olin alaikäisenä paperikaupanmyyjänä stadissa. Sain palkkaa 180 mk, josta maksoin 40 mk asunnosta. Lopuilla piti ostaa vaatteet, meikit, ruoka ja elokuvat. Niinhän siinä sitten kävi, että ruokaan ei riittänyt rahaa kuin kerran viikossa. Mutta läskiä ei ollut ja pojat tykkäsivät. Kun meni tanssimaan, ei tarvinnut seinäruusuna seisoskella ja töissäkin oli kivaa.

Tuli omaksuttua naisen osa ja se, mitä siitä seuraa: Koulutiellä raiskaus 16-vuotiaana, seksuaalinen häirintä työpaikoilla ja raiskaus työpaikkahaastattelussa Saksassa (mies ei ollut saksalainen).

Aviovaimona taasen laitoin herkkuja perheelle ja sitten katselin heidän syömistään samalla itse tyytyen salaatinlehteen ja jogurttiin.

Kunnes valaistuin, että mitä vittua, kuka tämän kidutuksen on oikein keksinyt. Tämä ikuinen naisten keskinäinen taistelu miesten hyväksynnästä. Nuorena aineenvaihdunta toimii eikä sitä vielä täysin ymmärrä, että vain erittäin nuoret naiset soveltuvat kaiken ikäisten  miesten seuraan – monestakin syystä. Siksi ymmärrän kyllä nuoria kauniita naisia, jotka väittävät, ettei feminismiin ole aihetta. Mutta siperia opettaa vielä heitäkin.

Minä en osannut käsitellä mielessäni kokemaani seksuaalista häirintää, vaan hankin tahallani lisäkiloja suojellakseni itseäni miehiltä. Se toimi, liiankin hyvin. Mutta tein kohtalokkaan arviointivirheen. En päässytkään eroon miehistä. Nyt he huutelivat kadulla Kuole Läski ja Tapan Sinut Läski. Kerran pyörällä ajaessani tuntematon mies hyökkäsi kimppuuni ja huusi Tapan Sinut Läski.

Miesten ylivaltaa ei voi välttää missään. Ymmärsin sen, että olin epäonnistunut. Mutta laihduttaminen ei vanhempana enää olekaan niin yksinkertaista.

Koko elämäni olen ihmetellyt, että miksi miehet kohtelevat naisia tällä tavoin. Naisia, jotka ovat lahjoittaneet elämän heille. Huonompikin äiti on hoitanut hommansa aika hyvin, ovathan he säilyneet hengissä. Se ei ole itsestäänselvyys.

Joo joo tiedetään. Miehillä on vaikeaa. Maailma kaipaa muutosta monessa mielessä ja hyvä, että ihmiset alkavat tiedostaa sen. Niin naiset, miehet, nuoret, lapset kuin vanhuksetkin.

Tiedostavat ihmiset voivat rakentaa paremman maailman meille kaikille. Siksi toivoa on.

Lutkat ja hörhöt

Eurostolandiassa kaikki hyvin.

Tänään lutkat marssivat Helsingissä ja Tampereella. Arviolta n. 6000 henkeä, mukana myös ihania miehiä. Heitä on kuin onkin olemassa. Kiitos siitä heille.

http://www.youtube.com/watch?v=T5n4t3qOUYM

http://www.youtube.com/watch?v=IYf4zZYNYL0

Kansainvälinen tempaus sai alkunsa siitä, kun torontolainen poliisi varoitti naisia  pukeutumasta kuin lutkat välttyäkseen raiskaukselta.

Myös suomalainen poliisi sanoo, että omilla valinnoillaan voi vaikuttaa todennäköisyyteen joutua rikoksen uhriksi. Häiritsevän usein mainitaan alkoholi ja annetaan ymmärtää, että raiskattu nainen = alkoholisoitunut nainen.

Kun minut raiskattiin 16-vuotiaana neitsyeenä -15 asteen pakkasessa paksu talvitakki päällä illalla matkalla kotiin puukolla varustetun miehen toimesta, niin missähän se väärä valinta oli. Olisiko JO silloin pitänyt linnoittautua kotiin välttyäkseen näkemästä miehiä? Äiti kielsi kertomasta kenellekään, koska maineeni olisi mennyt, enkä olisi voinut mennä enää kouluun. Kammottavaa kyllä, äitini oli oikeassa. MINUN maineeni oli kysymyksessä, uhri on aina syyllinen.

Sitten on nämä hörhöt.

Hörhö siellä, hörhö täällä, joka puolella hörhö.

Norjan järkyttävien tapahtumien innoittamana poliisipäällikkö kehoitti ihmisiä tarkkailemaan toisiaan ja ilmoittamaan kaikki epäilyttävä NIMETTÖMÄNÄ poliisille. Kyllä poliisisetä/täti sitten hoitaa asian.  Miten olen tässä kuulevinani historian siipien havinaa. 😦

Erikoisesti yksinäiset ihmiset ovat vaarallisia.

En ole pitkään pitkään aikaan käynyt lueskelemassa Suomi24 -keskustelupalstoja. Nyt käväisin, kun halusin tietää, mitä suoraa puhetta harrastavat sanovat viimeaikaisista tapahtumista. Sain hyvät naurut.

Eräs aloittaja antoi pitkän listan syitä, miksi hän pelkää yksinäisiä. Joku kysäisi, oliko hän hakenut ammattiapua fobiaansa. Toinen, nimimerkki Hyvin yksinäinen, kirjoitti 27.7. vastineeksi, että kaikella on puolensa. Saa kulkea rauhassa, kun kaikki pelkäävät ja väistyvät tieltä.  Bussiin astuessa on tilaa, kun muut pakkautuvat peloissaan bussin perälle. Jne. jne.

Kuitenkin väkivalta Suomessa liittyy useimmiten parisuhteeseen ja kaveripiireihin.

Tulin tässä eräänä päivänä bussilla Helsingistä Espooseen. Tämä keskustelu käytiin n. 3-vuotiaan pikkupojan ja vanhan tädin välillä:

Pikkupoika: Onko sinun kotona käynyt poliisi?
Täti:             Ei.
Pikkupoika:  Minunpa kotona on. Monta kertaa.
Täti:              ??
Pikkupoika:   Isä ja äiti riitelee niin paljon. Nyt isä ei asu enää kotona.

Psykologista sodankäyntiä ja elämää Suomessa 2011.