Täältä puskasta huutelen, päivää

Aalto-yliopiston eräs viisas ihminen sanoi televisiossa, että jos ihminen ei ole koskaan ollut pidetty tai suosittu, hänen on aivan turhaa kertoa mielipiteitään. Se on vain puskasta huutelua. Näinhän se on. Ja tästä pääsemmekin jouhevasti rasismiin ja syrjintään. Kaikki ihmiset eivät todellakaan ole pidettyjä ja siihen on muiden mielestä hyvä syy.

Tänään on kansainvälinen rasismin vastainen päivä ja koko viikko 12 on pyhitetty rasismin vastaisuudelle.

Rasismiin liitetään luonnollisesti väkivalta. Väkivalta ei ole vain kehon vahingoittamista. Se on myös julmaa pilaa, jonka tarkoituksena on alentaa toisen ihmisarvo.

Länsimaat ovat sorvanneet lakinsa hyvään kuntoon. Oikeusvaltioita kun ovat, luulisi, että rasismia ei esiintyisi lainkaan tai vain vähän.  Näin ei kuiteenkaan ole. Miksi? Syy on ihmiset.

Sananvapauden rintamalla vapaimmaksi maaksi luokitellaan se, jossa voi rankaisematta pilkata, solvata ja sanallisesti alentaa toisen ihmisarvoa. Kiusaajia tulee ymmärtää ja uhrit ovat vain heikolla itsetunnolla varustettuja yksilöitä, joiden vajavuuteen tulee puuttua.

Jokainen uskonto, järjestö tai poliittinen puolue syrjii toisinajattelijoita.

Itse luokittelen itseni kansainväliseksi
 ihmiseksi, joka osaa arvostaa monipuolista yhteiskuntaa.

Sisääni on kuitenkin kasaantunut niin paljon kuonaa, että nautin suuresti ilkeiden koomikoiden jutuista ja jostain Noin viikon uutiset -ohjelman sketseistä. Hävettää vähän, mutta silti nauran joskus ihan vedet silmissä

Tästä tiedän, että olen tekopyhä paskiainen.

Entä sinä?

Kerran vielä Pariisi

Elokuvateattereissa nyt: Pariisin vainotut

http://www.youtube.com/watch?v=Z4blvYr8jkY

Olipa kerran nuori kaunis pariisitar Martine, joka oli aiemmin työskennellyt muistaakseni maskeeraajana jossain pariisilaisessa teatterissa.

Emme kumpikaan asuneet enää Ranskassa ja olimme nyt molemmat matkalla sinne. Hän pyysi minua viikonlopuksi vanhempiensa luokse Pariisiin. Viettäisimme oikein kunnon juutalaisen viikonlopun ja säästäisin yöpymisrahat.

Näin sain tutustua ihastuttavaan juutalaisperheeseen Pariisissa. Vietimme siis viikonlopun kaikkine symboleineen ja seremonioineen. Mukana olivat Martine, vaihtoehtolääkäri veli, isä, äiti ja mummo. Elämys, joka jäi mieleen loppuelämäksi. Keskustelumme eivät hipaisseetkaan menneisyyden varjoja. Seuraavana päivänä Martine kuitenkin ajelutti autollaan meitä ympäri kaupunkia ja esitteli minulle mm. paikat, joihin juutalaiset sodan aikana koottiin sekä keskitysleirit. Minulle asia oli täysin uusi.

Olin asunut vuosia Ranskassa, mutta en ollut koskaan kuullut asiasta. Nyt aloin kiinnostua Vichy’n touhuista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vichyn_Ranska

Näköjään kaikilla valtioilla, kuten ihmisillä, on pimeät puolensa, joista ei haluta keskustella.

Jälleen kerran törmään dilemmaan, tuleeko keskittyä vain nykyhetkeen ja unohtaa menneet. Ja jälleen kerran päädyn lopputulokseen, että ok, periaatteessa kyllä. Silti on asioita/tapahtumia, joita ei missään tapauksessa pidä unohtaa. Koskaan.

Ja niistä pitää aika ajoin muistuttaa. Paskaduuni, mutta jonkunhan se on tehtävä.