Vuoden 2013 päätteeksi

Tarja Halonen täytti 70 vuotta ja eräässä haastattelussa hän sanoi näin: (Apu nro 51)

“Kun joku kertoisi minulle, minkä takia työllistäminen on niin vaikeaa. Kun maailma ei ole valmis ja ihmiset ympäri maailmaa haluavat tehdä työtä, se on osa ihmisen arvokkuutta. Että aikuinen ihminen voi tuottaa jotain sellaista, jota muut haluavat ja että sillä voisi elää. Jobless growth – taloudellinen kasvu, joka ei tuota työtä eikä ota muita ihmisiä mukaan – on ongelma ympäri maailmaa. Miksi emme keksi tähän ratkaisua?”

Siinä on tärkein tämänhetkisen maailman ongelma erittäin hyvin kiteytettynä.

Monille tuo “jobless growth” antaa lupauksen maailmasta, jossa koneet ja robotit tekevät työt ja varat jaetaan tasaisesti kaikkien ihmisten kesken. Näin kaikille saadaan oikeudenmukainen ja hyvä elämä. Näille henkilöille on usein ominaista, että he eivät tunne ihmistä eivätkä historiaa kovin hyvin. Se, että tulee itse hyvästä kodista ja tuntee vain kivoja ihmisiä, ei ole tae sille, että koko maailma olisi samanlainen.

Kuulostaa niin ristiriitaiselta, kun toisaalla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria patistetaan yrittäjiksi ja toisaalla taasen tehdään aloittelevan yrittäjän elämä mahdollisimman hankalaksi siksi, ettei vain luonnostaan ahne ihminen sortuisi harmaaseen talouteen.

Kyllä, verovaroja tarvitaan, mutta aivan käsittämättömät ajojahdit ovat minun maailmassani vastenmielisiä.

Jos verottaja olisi armollisempi, eikä konkurssin tehnyttä yrittäjää leimattaisi rikolliseksi loppuelämäkseen, näillä nuorilla yrittäjillä olisi toivoa ja niin olisi myös Suomella.

Sillä juuri pienissä yrityksissä on Suomen tulevaisuus ja mahdollisuus. Koska pienet yritykset muodostuvat IHMISISTÄ. Ja ihmisessä on itsessään luonnollista, sisäsyntyistä moraalia ja välittämistä. Psykopaatteja/sosiopaatteja toki on, mutta he ovat tunnetusti vähemmistöä.

Yleensä pienyrittäjä pitää siitä, mitä hän tekee ja on siinä myös hyvä. Siksi hänen elämänsä on mielenkiintoista ja raha on hänelle vain väline, ei elämän tarkoitus. Raha on bonus ja tuolla asenteella sitä on usein myös saatavilla.

Tällainen itseään toteuttava henkilö on myös inspiroiva työkaveri toisille ja vetää puoleensa toisia  samanmielisiä.

Ruusuilla tanssimista tuo elämä ei toki ole, mutta rikasta se on.

Aika näyttää, onko mielipiteeni vanhanaikainen. Maailmassa, jossa vesi ei ole ihmisen perusoikeus ja jossa pian hengitettävä ilmakin tulee verotettavaksi, voi tuollainen itseään toteuttava ihmisten yhteisö olla vain hauras haave.

Monet asiat ovat paremmin Euroopassa kuin nuoruudessani. Monet parannukset ovat olleet nimenomaan byrokratian ansiota. Mutta rajansa kaikella.

En voi mitään sille, että Münchenissä elänyt Vanessa, joka hankki hyvät rahat itselleen vain myymällä kävelykadulla hassuja käveleviä pikku ukkoja (enkä usko hänen liiemmälti veroja maksaneen) oli positiivinen esimerkki yhden ihmisen elossa pysymisestä. Hän ei tuonut, mutta ei vienytkään mitään yhteiskunnalta.

Tuollainen ei ole enää mahdollista nykyajan Euroopassa. Ja se on sääli.



Kaunis päältä, ruma sisältä?

Mitä on karisma? Millainen on karismaattinen ihminen?

Tänä syksynä olivat tärkeät vaalit niin Suomessa kuin Usassakin. Vaalien voittajat ovat usein karismaattisia ihmisiä. Karismaa ei voi mitata eikä sitä oikein voi oppiakaan. Karismaattiset ihmiset samanaikaisesti sekä innostavat että ärsyttävät. He nostattavat ylisuuria toiveita, heillä on visio, he poikkeavat laumasta ja heidän odotetaan vähintään pelastavan maailman. Omat teot jäävät tosin usein vähäisiksi, mutta haittaakse, kun he saavat muut edes yrittämään parempaa.

Joidenkin mielestä karisman perässä juoksijat ovat rajatapauksia ja idiootteja. Silti useimmat haluavat oppia, miten saada menestystä ja vaikutusvaltaa. He tuntevat, että parantamisen varaa selvästi on.

Olen aina ihmetellyt, mitä pahaa on ihailla ihmistä, joka osaa jotain tiettyä asiaa paremmin kuin minä tai jolla on ominaisuus, jonka toivoisin olevan kehittyneempi itsessäni. Kritisoida ja pilkata saa, mutta ei ihailla. Toki omaa panostusta tarvitaan, mutta joku esikuva on mielestäni hyvä olla. Ja jos onnistaa, voi edistyä pitemmälle kuin guru itse.

Eikun gurut kehiin.

Motivoiminen on hyväpalkkaista puuhaa, koska vain harvoilla menee elämässä todella hyvin. Siksi näitä jumalasta seuraavia syytetään pahoinvoinnilla rahastamisesta. Ironista kyllä, kuuluvimmin arvostelevat juuri terveysalan ammattilaiset, jotka itsekin saavat elantonsa pahoinvoinnista. Valtataistelua siis? Mitä väliä?

Luultavasti ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ei liiemmälti guruja kaipaa.

Itsetyytyväisyys voi kuitenkin pohjautua harhaluuloon, että maailmassa kaikki on mahdollista kaikille, että se on vain itsestä kiinni.

Pitkällä elämänkokemuksella voin kertoa ihan ilmaiseksi huonot uutiset: planeetan kaikissa maissa rakenteet poliittiseen vakaumukseen katsomatta on suunniteltu siten, että on olemassa voittajat ja häviäjät. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan vielä tosi kauan. Valoa ei ole ilman pimeyttä eikä voittajia ilman luusereita.

Demokratiassakin määritellään vain se, kenellä on enemmän oikeuksia kuin toisella. Toisinajattelijalla ei ole muuta ihmisoikeutta kuin oikeus muuttaa mieltään enemmistön hyväksymäksi. Ihan sama kuinka väärässä enemmistö onkaan.

Jos osasi on luuseri, älä katkeroidu, sillä työnantajat eivät katkerista ihmisistä pidä. Näin sanoi A2:ssa 27.11.12 itse Jari Sarasvuo.

Ota siis kiltisti lumepillerisi ja vie osasi tässä globaalissa hupailussa kunnialla loppun asti. Kyllä se siitä.

Sosiaalinen syrjäytynyt

Mitä on sosiaalisuus?

Meidän odotetaan olevan sosiaalisia, mutta mitä se oikein tarkoittaa?

Minulle sosiaalisuus on sitä, että henkilöä motivoi lähinnä oma ja toisten hyvinvointi. Tosin tuo sanahelinä muuttuu ongelmaksi, kun ymmärtää, että yhden hyvinvointi voi olla toisen pahoinvointi.

However, sosiaalinen ihminen suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ja rakentavasti toisiin, mutta erottaa myös todellisen uhan sen kohdatessaan, liioittelematta sitä.

Se, että ihmisellä on kavereita pilvin pimein, ei tee hänestä vielä, valitettavasti, sosiaalista.

Eikä bonuksia keräävä omaa etuaan ajava yritysjohtaja ole välttämättä epäsosiaalinen.

Minusta ihmisten leimaaminen syrjäytyneiksi ja pitkäaikaistyöttömiksi on äärimmäisen epäsosiaalista ja ei toivottua toimintaa.

On hyvä muistaa, että esim. Steve Jobs oli nykyisten käytössä olevien luokitusten mukaan syrjäytynyt. Oliko hän uhka yhteiskunnalle?

Kuten vanhukset, nuoretkin ovat yksilöitä, eikä heitä pidä kohdella massana.

Minulla oli ilo ja etuoikeus tehdä työtä monen suomalaisen elektroniikka-alan pioneerin alaisena/kanssa.

He ovat jo poistuneet keskuudestamme, olivathan he pioneerejä. Yhteistä heille oli se, että he olivat aika erikoisia ihmisiä, eivätkä kaikki todellakaan pitäneet heistä. Se on hinta, jonka moni omaperäinen ihminen joutuu maksamaan.

Miltei kaikki suuret keksijät ovat olleet tavalla tai toisella syrjäytyneitä.

Siis please please, lopettakaa tasapäistäminen ja antakaa ihmisille mahdollisuus, ikään katsomatta!

Niin – ja kyllä maailmaan muutama Uuno Turhapurokin mahtuu, kysykää vaikka Veskulta.