Tarja Halonen täytti 70 vuotta ja eräässä haastattelussa hän sanoi näin: (Apu nro 51)

“Kun joku kertoisi minulle, minkä takia työllistäminen on niin vaikeaa. Kun maailma ei ole valmis ja ihmiset ympäri maailmaa haluavat tehdä työtä, se on osa ihmisen arvokkuutta. Että aikuinen ihminen voi tuottaa jotain sellaista, jota muut haluavat ja että sillä voisi elää. Jobless growth – taloudellinen kasvu, joka ei tuota työtä eikä ota muita ihmisiä mukaan – on ongelma ympäri maailmaa. Miksi emme keksi tähän ratkaisua?”

Siinä on tärkein tämänhetkisen maailman ongelma erittäin hyvin kiteytettynä.

Monille tuo “jobless growth” antaa lupauksen maailmasta, jossa koneet ja robotit tekevät työt ja varat jaetaan tasaisesti kaikkien ihmisten kesken. Näin kaikille saadaan oikeudenmukainen ja hyvä elämä. Näille henkilöille on usein ominaista, että he eivät tunne ihmistä eivätkä historiaa kovin hyvin. Se, että tulee itse hyvästä kodista ja tuntee vain kivoja ihmisiä, ei ole tae sille, että koko maailma olisi samanlainen.

Kuulostaa niin ristiriitaiselta, kun toisaalla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria patistetaan yrittäjiksi ja toisaalla taasen tehdään aloittelevan yrittäjän elämä mahdollisimman hankalaksi siksi, ettei vain luonnostaan ahne ihminen sortuisi harmaaseen talouteen.

Kyllä, verovaroja tarvitaan, mutta aivan käsittämättömät ajojahdit ovat minun maailmassani vastenmielisiä.

Jos verottaja olisi armollisempi, eikä konkurssin tehnyttä yrittäjää leimattaisi rikolliseksi loppuelämäkseen, näillä nuorilla yrittäjillä olisi toivoa ja niin olisi myös Suomella.

Sillä juuri pienissä yrityksissä on Suomen tulevaisuus ja mahdollisuus. Koska pienet yritykset muodostuvat IHMISISTÄ. Ja ihmisessä on itsessään luonnollista, sisäsyntyistä moraalia ja välittämistä. Psykopaatteja/sosiopaatteja toki on, mutta he ovat tunnetusti vähemmistöä.

Yleensä pienyrittäjä pitää siitä, mitä hän tekee ja on siinä myös hyvä. Siksi hänen elämänsä on mielenkiintoista ja raha on hänelle vain väline, ei elämän tarkoitus. Raha on bonus ja tuolla asenteella sitä on usein myös saatavilla.

Tällainen itseään toteuttava henkilö on myös inspiroiva työkaveri toisille ja vetää puoleensa toisia  samanmielisiä.

Ruusuilla tanssimista tuo elämä ei toki ole, mutta rikasta se on.

Aika näyttää, onko mielipiteeni vanhanaikainen. Maailmassa, jossa vesi ei ole ihmisen perusoikeus ja jossa pian hengitettävä ilmakin tulee verotettavaksi, voi tuollainen itseään toteuttava ihmisten yhteisö olla vain hauras haave.

Monet asiat ovat paremmin Euroopassa kuin nuoruudessani. Monet parannukset ovat olleet nimenomaan byrokratian ansiota. Mutta rajansa kaikella.

En voi mitään sille, että Münchenissä elänyt Vanessa, joka hankki hyvät rahat itselleen vain myymällä kävelykadulla hassuja käveleviä pikku ukkoja (enkä usko hänen liiemmälti veroja maksaneen) oli positiivinen esimerkki yhden ihmisen elossa pysymisestä. Hän ei tuonut, mutta ei vienytkään mitään yhteiskunnalta.

Tuollainen ei ole enää mahdollista nykyajan Euroopassa. Ja se on sääli.