Onneksi olkoon!

Ihanaa! Taas on edessä uusi mahtava vuosi tässä maailman parhaimmassa maassa! Ei ihme, jos moni sekoaa tästä onnesta, eihän moni lottovoittajakaan kestä tuuriaan.

Meillä on puut, järvet, saaret, joulupukki, Helsinki ja paljon muuta jännää.

Ei korruptiota, mitä nyt muutama Hyvä veli -verkosto.

Riippumaton oikeuslaitos, jonka oikeudenmukaisista palveluista tavallinen kansalainen ei tosin pääse nauttimaan, koska seksikkään ja teeveestä tutun  poliisin aika  ja raha. Mutta ei huolta. Oikeuslaitoksen korvaa ilomielin Some ja sen sakinhivutus. Jos tuomio osuu vahingossa väärään henkilöön, niin ei se haittaa. Kyllä se varmasti oli JOTAIN tehnyt ja ansainnut tuomionsa. Oikeus voittaa aina.

Näin ja tätä rataa saamme elää maailman turvallisimmassa maassa, jossa vartijoiden ja järjestyksenvalvojien armeijat sekä naapurit pitävät sinusta hyvää huolta. Siinä varjelussa ei päähäsi pääse vääriä ajatuksia tässä sananvapauden kärkimaassa. Sana on vapaa niin kauan kuin et sano mitään sopimatonta. Jos erehdyt, some ja sakinhivutus iskee taas. Tiedätpähän seuraavan kerran valita sanasi ja ennen kaikkea AJATUKSESI paremmin.

Suomalaiset kuuluvat myös maailman suvaitsevimpiin ihmisiin. Kaikenlaisia ihmisiä suvaitaan ihan virallisesti.

Empatiassa tosin vähän tökkii.

Tutkittiin 63 maata ja Suomi sijoittui sijalle 58 (Ruotsi 49). Taakse jäivät vain Bulgaria, Puola, Viro, Venezuela Ja Liettua.

Samoja sijoituksia tuli myös ystävien saamisen helppoudesta ja yleisestä ystävällisyydestä.

Suomalainen professori kritisoi ja väitti suomalaisten olevan  empaattisia KUNNON IHMISILLE. Niinpä. Muista nyt olla kunnon ihminen suomalaisen mielestä, muuten hän on erittäin vihainen.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Onnea vaan vuonna 2018 kaikille tässä upeassa maassa, sitä kyllä tarvitaan.

Erityisesti Aktiivimallin kohderyhmälle toivon voimia maassa, jossa on myös maailman parhaat virkamiehet.

Jos ei leipä riitä, syökää kakkua! Ja jos rahat ei riitä maitoon, niin juokaa kuohuviiniä! Kyllä se siitä.

Yksinelävä nainen

Sosiaalipornoteollisuus keulii taas.

 

Joulu tuli ja meni. Vietin sen yksin kuten useimmat joulut viimeisten 20 vuoden aikana.
Minulle se ei ole ongelma, koska olen aina ollut yksin. Muiden mielestä se on kuitenkin epäilyttävää. Olenko yksinäisyyteni itse valinnut? Kyllä ja ei.

 

Vietin lapsuuteni yksin evakoiden lapsena suon laidalla. Lähimpään naapuriin oli matkaa 2 km ja kouluun 4 km. Koulussa käytiin 6 kertaa viikossa ja matkaa tuli siis 8 km päivässä, jalan tai suksilla.  Minua ei kiusattu koulussa ja kavereita riitti, mutta en voinut tavata heitä koulun ulkopuolella. Silti kaikki oli hyvin.

2kymppisenä lähdin ulkomaille töihin pelkästä uteliaisuudesta, töitä löysin myös Suomessa. Menin naimisiin ja matka kesti kaikkiaan 16 vuotta. Asuin monessa maassa, enkä koko aikana tuntenut lainkaan suomalaisia. Ulkopuolisena saa helposti tuttavia, mutta ystäviä on vaikeaa saada – varsinkin, kun muuttaa jatkuvasti.

Palattuani Suomeen tein töitä useimmiten yksin. Paljon oli tuttavia, kivoja sellaisia, mutta ei ainuttakaan ystävää.

Lapset asuvat ulkomailla. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta asua Suomessa, sillä he puhuvat huonosti suomea eivätkä lainkaan ruotsia.

Pienellä eläkkeellä ei paljon hurvitella. Siispä olen yksin. Onko se rikos? Se on pelottavaa muille. Ei minulle, koska en paremmasta tiedä. Kirsikkana kakun päällä sanotaan, että yksinelävät ovat masentuneita juoppoja, vähintään yksin tissuttelijoita – vaarallista sekin. Itse en ole koskaan ollut humalassa vaikka arvostankin lasillista hyvää viiniä silloin tällöin. Syyttely on raivostuttavaa, mutta se kai on tarkoituskin.

 

Minulle elämä on mielenkiintoista an sich. Nautin siitä. Onko se väärin?

 

Mutta sosiaalipornoteollisuudelle se näyttää olevan SUURI ongelma. Koko joulukuun kauhisteltiin yksineläviä ihmisiä. Pähkäiltiin, että

 
  • Miksi he elävät yksin?
  • Miksi niin monilla heistä ei näytä olevan ystäviä lainkaan?
  • Kuinka paskamaisia ihmisiä he oikein ovatkaan, kun kukaan ei halua heitä seuraansa?
  • Kuinka paljon he siellä yksinollessaan vetävät huumeita/juopottelevat/roikkuvat netissä/pelaavat?
  • Kuinka suuri turvallisuusriski yksinelävät oikein ovat yhteiskunnassa?
  • Mitä heille pitäisi oikein tehdä? Jotain pitää tehdä ja pian.
 Vaalit ovat pian ja kuumeisesti etsitään uusia uhreja sosiaalipornoteollisuudelle. Ollaan NIIN huolissaan vaikka sen huolen lopputuloksen tietävät kaikki jo etukäteen. Mutta ääniä sataa, mikä kai on tarkoituskin. Ainoa tarkoitus.
Armoa. Voisitteko ystävällisesti jättää ihmiset elämään elämäänsä haluamallaan tavalla, jos he eivät sillä vahingoita toisia. Laatikaa vähemmän lakeja, jotka estävät ihmisiä järjestämään elämäänsä järkevästi. Se on AINOA tapa auttaa heitä. Kiitos etukäteen.
Parempaa Uutta Vuotta 2015 meille kaikille!

 

Vuosi paketissa, taas

Ja yhä elossa, vieläpä ihan siedettävässä kunnossa.

Hämmentävän ristiriitainen vuosi päättyi onnellisissa merkeissä, kun pääsin vihdoin silmäleikkaukseen, joka sitten onnistuikin paremmin kuin hyvin. Ihailuni (anteeksi, ihailu on sopimatonta) kirurgeja kohtaan vain laajeni. 2 vuotta sitten mursin käteni todella pahasti kaaduttuani juuri huonon näköni vuoksi. Kirurgit leikkasivat sen niin mallikkaasti, ettei siihen jäänyt metallista huolimatta minkäänlaista vauriota. Ei hermosärkyä, ei mitään. Minulle on täysin käsittämätöntä, kuinka tuollainen on ylipäätään mahdollista.

Mahdollisesti olin onnekas, mutta silti.

Näiden herrojen varoja en todellakaan kadehdi, he ovat palkkansa ansainneet. Kiitos heille.

Katsoin televisiosta jouluyön messun Roomasta. Olen käynyt Roomassa, mutta en ainoassakaan kirkossa siellä. Sen sijaan olen ollut muutaman kerran seuraamassa jouluyön messua Ranskassa.

Onhan se kaikki juhlavaa ja käsittämättömän hulppeat puitteet paavilla tosiaan on ympärillään.

Olisi kuitenkin tyhmää olla arvostamatta menneisyyden ihmisten aikaansaannoksia ja kulttuuria. Se pimeä puoli löytyy kaikesta toiminnasta, missä ihminen on osallisena. Näin on aina ollut ja näin on nyt.

Ihmisyyden pimeä puoli kristallisoituu varmasti alkavanakin vuonna. Siihen ei paljon ennustajan lahjoja tarvita.

Länsimaiden “vapaus” on paradoksi, sillä mitä vapaampia ihmiset ovat, sitä enemmän heitä pitää kontrolloida. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä se vapaa ihminen saa päähänsä. Ja turvallisuus ennen kaikkea! Kenen?

Esko Valtaoja sanoo, että “Emme voi todistaa olevamme olemassa”. Jos ja kun tämä on tosi, niin eikö peli, jota pelaamme, ole siten epätosi?

Kuka pelkää olympialaisia?

Nyt ne sitten alkavat:. Lontoon Olympialaiset 2012.

Valtavat turvamiesjoukot ja jopa armeija on kutsuttu kehiin.

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-1288483637575.html

Kaikesta huolimatta he sanovat, etteivät kykene estämään, jos jotain todella tapahtuu. “Tarvitaan vain yksi idiootti”. Näin varmasti on. Kiva, kun pojilla riittää töitä.

Pelot ovat niin monikerroksisia, etteivät tavalliset kaduntallaajat pysty niihin samaistumaan. Niinpä monet lähtevätkin kotikaupungistaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Maailma on muuttunut – aivan käsittämättömän paljon.

Suomalaiseen sielunmaisemaan kuului ennen lähtemättömästi urheilu. Niin myös meillä.

Olympialaisiin toi oman värinsä isäni pikkuserkku Oiva Halmetoja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oiva_Halmetoja

Hän oli varmasti mukana myös Münchenin Olympialaisissa 1972.

Siellähän mm. Lasse Viren kaatui ja voitti. Juoksu tempaisi minut mukaansa niin, että katkaisin hienon rannekoruni kolmeksi kappaleeksi sitä katsellessa.

Asuin silloin perheeni kanssa kävelymatkan päässä olympiapuistosta ja BMW:n pääkonttorista. Silti katukuvassa ei näkynyt mitään kummallista ja kaikki meni hyvin. Ihan ilman turvamiehiä.
Tosin ei kaikille. Niissä olympialaisissa sattui terrori-isku israelilaisia vastaan ja sieltä varmaan ovat tämänkin päivän pelot peräisin.

Aiemmin keväällä olin hakenut Hostess -koulutukseen olympialaisia varten. Älykkyys- yms. testien jälkeen pääsin viimeiseen kokeeseen. Meidän piti lukea parissa tunnissa saksan kielinen kirja urheilusta ja testin kysymykset tulivat kirjasta. Lopputulos jäi muutaman pisteen päähän halutusta, mikä ei kyllä yllättänyt lainkaan. En nimittäin ymmärrä urheilusta paljoakaan.

Jälkeenpäin hymyilytti, kun sain tietää, että olisin päässyt Ruotsin tulevan kuningattaren työkaveriksi.

No se siitä.

Toivotaan, että kaikki hoituu eikä minun tarvitse palata aiheeseen myöhemmin.

Lisäys 13.8.2012:

Positiivisuus voitti. Upeat kisat ja kaikki toimi ilman ikäviä välikohtauksia. Onneksi olkoon Lontoo!