Kulttuurisokki

Viime päivien uutinen on ollut  joidenkin pakolaisten kriittisyys vallitsevia olosuhteita kohtaan.

Monet ovat kysyneet, missä kiitollisuus. Kuinka joku, jonka henki on juuri pelastettu, kehtaa valittaa olosuhteista. Jotkut ovat siitä päätelleet, että nämä eivät voi olla oikeita pakolaisia, vaan he ovat tulleet Suomeen elintasopakolaisina utopistisine toiveineen.

Ei välttämättä.

60-luvulla olin työssä Sveitsissä, kun Prahasta suorastaan tulvi pakolaisia Sveitsiin. Heitä oli todella paljon ja monet hyvin koulutetut saivat heti työpaikan. Minulla oli työtovereinani mm. dipl.insinööri ja opettaja.

He olivat kuvitelleet, että kaikki Sveitsissä ovat varakkaita ja elintaso on ruhtinaallinen. Vaikka heille oli annettu työpaikka ja he saivat samaa palkkaa kuin sveitsiläiset, he olivat pettyneitä ja valittivat koko ajan kaikesta.

Silti he olivat oikeita pakolaisia. Mutta kulttuurisokki oli suuri.

Eivätkä kaikki sveitsiläiset heistä pitäneet. Osastopäällikkö sanoi suoraan ja rehellisesti, että jos hän saisi valita, hän ottaisi mieluusti alemman elintason ilman ulkomaalaisia.

Sellaisia me ihmiset vaan olemme. Meitä on moneksi ja yhdessä vaan pitäisi elää jotenkin.

Vuoden 2013 päätteeksi

Tarja Halonen täytti 70 vuotta ja eräässä haastattelussa hän sanoi näin: (Apu nro 51)

“Kun joku kertoisi minulle, minkä takia työllistäminen on niin vaikeaa. Kun maailma ei ole valmis ja ihmiset ympäri maailmaa haluavat tehdä työtä, se on osa ihmisen arvokkuutta. Että aikuinen ihminen voi tuottaa jotain sellaista, jota muut haluavat ja että sillä voisi elää. Jobless growth – taloudellinen kasvu, joka ei tuota työtä eikä ota muita ihmisiä mukaan – on ongelma ympäri maailmaa. Miksi emme keksi tähän ratkaisua?”

Siinä on tärkein tämänhetkisen maailman ongelma erittäin hyvin kiteytettynä.

Monille tuo “jobless growth” antaa lupauksen maailmasta, jossa koneet ja robotit tekevät työt ja varat jaetaan tasaisesti kaikkien ihmisten kesken. Näin kaikille saadaan oikeudenmukainen ja hyvä elämä. Näille henkilöille on usein ominaista, että he eivät tunne ihmistä eivätkä historiaa kovin hyvin. Se, että tulee itse hyvästä kodista ja tuntee vain kivoja ihmisiä, ei ole tae sille, että koko maailma olisi samanlainen.

Kuulostaa niin ristiriitaiselta, kun toisaalla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria patistetaan yrittäjiksi ja toisaalla taasen tehdään aloittelevan yrittäjän elämä mahdollisimman hankalaksi siksi, ettei vain luonnostaan ahne ihminen sortuisi harmaaseen talouteen.

Kyllä, verovaroja tarvitaan, mutta aivan käsittämättömät ajojahdit ovat minun maailmassani vastenmielisiä.

Jos verottaja olisi armollisempi, eikä konkurssin tehnyttä yrittäjää leimattaisi rikolliseksi loppuelämäkseen, näillä nuorilla yrittäjillä olisi toivoa ja niin olisi myös Suomella.

Sillä juuri pienissä yrityksissä on Suomen tulevaisuus ja mahdollisuus. Koska pienet yritykset muodostuvat IHMISISTÄ. Ja ihmisessä on itsessään luonnollista, sisäsyntyistä moraalia ja välittämistä. Psykopaatteja/sosiopaatteja toki on, mutta he ovat tunnetusti vähemmistöä.

Yleensä pienyrittäjä pitää siitä, mitä hän tekee ja on siinä myös hyvä. Siksi hänen elämänsä on mielenkiintoista ja raha on hänelle vain väline, ei elämän tarkoitus. Raha on bonus ja tuolla asenteella sitä on usein myös saatavilla.

Tällainen itseään toteuttava henkilö on myös inspiroiva työkaveri toisille ja vetää puoleensa toisia  samanmielisiä.

Ruusuilla tanssimista tuo elämä ei toki ole, mutta rikasta se on.

Aika näyttää, onko mielipiteeni vanhanaikainen. Maailmassa, jossa vesi ei ole ihmisen perusoikeus ja jossa pian hengitettävä ilmakin tulee verotettavaksi, voi tuollainen itseään toteuttava ihmisten yhteisö olla vain hauras haave.

Monet asiat ovat paremmin Euroopassa kuin nuoruudessani. Monet parannukset ovat olleet nimenomaan byrokratian ansiota. Mutta rajansa kaikella.

En voi mitään sille, että Münchenissä elänyt Vanessa, joka hankki hyvät rahat itselleen vain myymällä kävelykadulla hassuja käveleviä pikku ukkoja (enkä usko hänen liiemmälti veroja maksaneen) oli positiivinen esimerkki yhden ihmisen elossa pysymisestä. Hän ei tuonut, mutta ei vienytkään mitään yhteiskunnalta.

Tuollainen ei ole enää mahdollista nykyajan Euroopassa. Ja se on sääli.



Kaunis päältä, ruma sisältä?

Mitä on karisma? Millainen on karismaattinen ihminen?

Tänä syksynä olivat tärkeät vaalit niin Suomessa kuin Usassakin. Vaalien voittajat ovat usein karismaattisia ihmisiä. Karismaa ei voi mitata eikä sitä oikein voi oppiakaan. Karismaattiset ihmiset samanaikaisesti sekä innostavat että ärsyttävät. He nostattavat ylisuuria toiveita, heillä on visio, he poikkeavat laumasta ja heidän odotetaan vähintään pelastavan maailman. Omat teot jäävät tosin usein vähäisiksi, mutta haittaakse, kun he saavat muut edes yrittämään parempaa.

Joidenkin mielestä karisman perässä juoksijat ovat rajatapauksia ja idiootteja. Silti useimmat haluavat oppia, miten saada menestystä ja vaikutusvaltaa. He tuntevat, että parantamisen varaa selvästi on.

Olen aina ihmetellyt, mitä pahaa on ihailla ihmistä, joka osaa jotain tiettyä asiaa paremmin kuin minä tai jolla on ominaisuus, jonka toivoisin olevan kehittyneempi itsessäni. Kritisoida ja pilkata saa, mutta ei ihailla. Toki omaa panostusta tarvitaan, mutta joku esikuva on mielestäni hyvä olla. Ja jos onnistaa, voi edistyä pitemmälle kuin guru itse.

Eikun gurut kehiin.

Motivoiminen on hyväpalkkaista puuhaa, koska vain harvoilla menee elämässä todella hyvin. Siksi näitä jumalasta seuraavia syytetään pahoinvoinnilla rahastamisesta. Ironista kyllä, kuuluvimmin arvostelevat juuri terveysalan ammattilaiset, jotka itsekin saavat elantonsa pahoinvoinnista. Valtataistelua siis? Mitä väliä?

Luultavasti ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ei liiemmälti guruja kaipaa.

Itsetyytyväisyys voi kuitenkin pohjautua harhaluuloon, että maailmassa kaikki on mahdollista kaikille, että se on vain itsestä kiinni.

Pitkällä elämänkokemuksella voin kertoa ihan ilmaiseksi huonot uutiset: planeetan kaikissa maissa rakenteet poliittiseen vakaumukseen katsomatta on suunniteltu siten, että on olemassa voittajat ja häviäjät. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan vielä tosi kauan. Valoa ei ole ilman pimeyttä eikä voittajia ilman luusereita.

Demokratiassakin määritellään vain se, kenellä on enemmän oikeuksia kuin toisella. Toisinajattelijalla ei ole muuta ihmisoikeutta kuin oikeus muuttaa mieltään enemmistön hyväksymäksi. Ihan sama kuinka väärässä enemmistö onkaan.

Jos osasi on luuseri, älä katkeroidu, sillä työnantajat eivät katkerista ihmisistä pidä. Näin sanoi A2:ssa 27.11.12 itse Jari Sarasvuo.

Ota siis kiltisti lumepillerisi ja vie osasi tässä globaalissa hupailussa kunnialla loppun asti. Kyllä se siitä.

Sairaana töihin

Tänään vietetään Kunnon työn päivää. Mitähän sekin taas tarkoittaa.

On esitetty uutta lakia, jossa ensimmäinen sairauspäivä olisi palkaton. Ruotsissa on tehty niin ja hyvin menee.

Kuten jo todettu, en ole enää työelämässä. Silti asia kiinnostaa, olenhan mieleltäni aivopesty työmuurahainen.

Ehkä vaikeaa uskoa, mutta koko työelämäni aikana minulla ei ollut ainuttakaan sairauspoissaolopäivää. Paitsi, että nuorena kerran leikattiin jalka ja muutaman kerran en irtisanomisaikana mennyt enää työhön. Diagnoosi: vitutus. Vitamiinidopingia olen käyttänyt, sen myönnän.

Terveet ja ennen kaikkea lapsettomat joutuvat tunnetusti kantamaan suurimman vastuun työelämässä. Kesälomatkin saa vasta silloin, kun muut ovat jo valintansa tehneet. Ja ylitöistä ei ole puutetta.

Vaikka oma taustani on tämä, en edusta mielipidettä, jonka mukaan sairaus on korvien välissä (vaikka joskus onkin) tai että krapula olisi yleisin “sairaus”.

Koska sairaus ei aina ole oma valinta, on aika julmaa rankaista mahdollisesti pienipalkkaista ihmistä vielä SIITÄKIN köyhyydestä kyykyttämisen lisäksi.

Kaikki eivät elele ankkalammikon rannalla.

Ugh, olen puhunut.

Nuorten työttömyydestä ja vähän muustakin.

Se, joka keksi työn, olisi voinut tehdä sen loppuun.

Kuuntelin juuri Politiikkaradiota ja keskustelua nuorisotyöttömyydestä. Se ON vakava asia. Sillä elämä ilman työtä on aikamoista utopiaa – ainakin vielä.

En pidä monesta asiasta, mitä ihminen on tällä planeetalla touhunnut, mutta myönnettäköön silti, että ihminen on aika älykäs otus. Respect!

Ja parhaimmillaan ihminen on juuri nuorena, jollei joku vakava sairaus tai vamma ole toimintojen esteenä.

Kun katson omaa elämääni totean hämmästyneenä olleeni tietämättäni aika fiksu juuri nuorena. Ongelmat syntyivät tiedon puutteesta. Sitä ei ollut ehtinyt kertyä riittävästi lyhyen elämän aikana. Onneksi olin tietoinen tietämättömyydestäni ja hakeuduin mielelläni vanhempien fiksujen ihmisten seuraan. Opin jo nuorena, että JOKAISELTA voi oppia JOTAIN.

Tämä nuorten tiedonpuute ymmärretään yleisesti ja siksi koulutus on nostettu nuorten tärkeimmäksi työksi. Ajatuksena on auttaa nuoria saamaan mahdollisimman paljon tietoa mahdollisimman nopeasti, jotta he kykenisivät tekemään oikeita päätöksiä.

Tätä sinänsä hyvää tarkoittavaa ajatusta on kuitenkin helppo väärinkäyttää nk. aivopesuun.

Kun pienelle lapselle annetaan vanhempien toimesta lukuisia virikkeitä ja oppeja ja ulkoleikitkin ovat jonkun aikuisen keksimiä ja johtamia eikä omaa aikaa jää lapselle lainkaan, liikutaan vaarallisilla vesillä. Tai ehkä sitä omaa aikaa jää niille, joita opettajat eivät ehdi huomata suurten oppilasmäärien vuoksi. (?)

Koulutus, koulutus, koulutus – kuten Tarja Halonen sen ilmaisi. Pohjimmiltaan hyvää tarkoittava ajatus siitä, että kaikilla olisi samat lähtökohdat ja koulutus toteutuu käytännössä siten, ettei lapselle jää aikaa omaan ajatteluun ja mielikuvitusleikkeihin.  Näin luodaan robottiyhteiskuntaa, joka toimii paremmin yhdessä “tykinruokana”. Luovaan toimintaan heistä ei ole.  Mutta haluammeko me sitä? Ihan oikeasti?

Ihminen on huono robotti. Onneksi. Ihmisen keho on siitä kummallinen, että se havainnoi ja aistii kaiken aikaa ympäristöään paljon laajemmin kuin vain näkö-, kuulo-, maku-, haju- tai tuntoaistein. Se aistii mm. ajan ja ympäristön emootiot sekä lukemattoman määrän muita juttuja. Se käy jatkuvasti kommunikaatiota ympäristön kanssa ja reagoi siihen.

Kun ihmistä kohdellaan kuin YKSINKERTAISTA robottia, hän alkaa reagoimaan sitä suurta vääryyttä vastaan. Keho alkaa kehitellä kaikenlaisia sairauksia. Sairaudet ovat vain kehon vastalause sitä vastaan kohdistettua väkivaltaa kohtaan.

Ihminen ei ole robotti. Ja jos onkin, niin erittäin monimutkainen sellainen. Nyt lääketeollisuus tulee tässä avuksi tuottamalla erilaisia tuotteita, jotka estävät ihmistä aistimasta näitä kehon vastalauseita. Eiväthän ne kehon kommunikointiyritykset siitä mihinkään lopu, mutta ihminen ei enää vaan kykene aistimaan niitä.

Lääketeollisuuden avulla ihminen pystyy jatkamaan paremmin robotin elämäänsä kunnes kuolo korjaa.

Tässä me olemme.

Tätäkö me haluamme?

Et voi menettää kuin omat ennakkoluulosi.

Eikö olisi jo aika kohdata realiteetit ja etsiä muutosta.

Suomessa, jossa vielä sata vuotta sitten harrastettiin orjakauppaa lapsilla, on menty toiseen äärimmäisyyteen. Nyt lapsella on vain oikeuksia ilman muita velvollisuuksia kuin koulu. Lasten manipulointiyritykset ovat kääntyneet itseään vastaan. Lapset ovat älykkäitä ja he aistivat ympäristöään paremmin kuin jo tainnutetut vanhempansa. Nyt HE manipuloivat ja kiristävät siellä, missä voivat. He tietävät, ettei vakavia seuraamuksia ole.  Mutta se, mitä he eivät vaatimattoman elämänkokemuksensa vuoksi tiedä, on se, ettei onnellinen elämä ole tehty manipuloinnista ja kiristyksestä.

Jos ihminen leikkii lasta ja opiskelee 3kymppiseksi teorioita, hänestä tulee – teoreetikko.

Teoriat ovat tärkeitä, mutta käytäntö on ymmärryksen toinen puoli. Kun ihminen hallitsee molemmat, on hän tosi vahvoilla.

Joka ongelmaan on ratkaisu.

Olen kiitollinen elämälle siitä, että sain tutustua Saksan kammottavan natsimenneisyyden lisäksi myös sen mahtavaan kulttuuriin, jota pohjoismaalaisen on helppo ymmärtää.

Saksalaiset ovat tunnetusti menestyneet hyvin elintasokilpailussa. Miksi? Noh, oli pakko tsempata sotien jälkeen ja olihan se amerikkalaisten apukin, mutta on mielestäni muutakin.

Olin 70-luvulla jonkin aikaa insinööritoimistossa töissä. Ilmoitustaululle oli joku laittanut kuvan vähän vinksahtaneen näköisestä miehestä, joka sanoi. “Gestern wusste ich noch nicht wie man Ingenieur schreibt und heute bin ich schon einer.”

Siis suomeksi: eilen en tiennyt kuinka insinööri kirjoitetaan ja tänään olen jo itse insinööri. Vitsi vitsi. Sillä pilkattiin insinöörin suhteellisen lyhyttä koulutusta, joka painottui paljolti käytäntöön.

Nyt elämää enemmän nähneenä olen sitä mieltä, että juuri tuo käytännön ja teorian tasapainoisuus oli Saksan menestyksen ydin. Teorian ja käytännön on kohdattava jo hyvin nuorena kaikessa.

Olen arvostellut varsin kärkevästi suomalaista uutta orjayhteiskuntaa (vai onko se jo eurooppalainenkin tai jopa globaali?) Ihmiset pakotetaan työskentelemään ruokapalkalla tai ilman sitä – usein muuten syrjittynä ja halveksittuna.

Olen edelleen sitä mieltä, mutta haluan tarkentaa tarkoitustani.

Jos esim. nuori pääsee johonkin työhön alalle, joka häntä kiinnostaa ja josta hänellä ei ole kokemusta, niin silloinhan hänelle on upea mahdollisuus päästä näkemään kuinka homma hoituu käytännössä. Se on kuin lottovoitto ja sitä voi tehdä jonkin aikaa ilman palkkaakin.

Mutta jos esim. 5kymppinen (tai nuorempikin) hyvin koulutettu ja päivitetty työtön ammattilainen laitetaan ammattitaitoaan vastaavaan työhön vuosiksi ilman palkkaa pilkan säestyksellä, niin kysymys on äärimmäisestä väkivallasta ja kidutuksesta, jonka odotetaan johtavan kuolemaan.

Onko totta, että hyvä teko kostetaan aina tekijälleen? Joskus näyttää siltä.

Kun olin itse työtön, sain aika hyvän kohtelun työvoimatoimistossa, Kaikki eivät sitä saaneet. Kerran olin todistamassa erittäin töykeää kohtelua ja kysyin omalta neuvojaltani, miksi ihmistä kohdellaan noin huonosti. Vastaus oli: “Mitä luulet? Jos kohtelisimme työttömiä hyvin, jokainen haluaisi olla työtön.” Sitä en unohda. Enkä sitä, kun vein itse asiapapereita riita-asiassa (jonka voitin) toimistoon, nuori mies sanoi “Uskomme AINA työnantajaa, emme työntekijää”,  Eipä jäänyt epäselväksi sekään. Onneksi oli olemassa hovioikeus. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta puolustaa itseään.

Ajattelen, olen siis vaikeuksissa.

On tavallista kuitata tämä todellisuus olankohautuksella ja sillä, että elämä ei vaan ole reilua ja että aina ei voi voittaa.

Kuitenkin kaikki epäoikeudenmukaisuus laskee yleistä ilmapiiriä, sillä ihminen on älykäs, aistiva olento. Tämä olisi päättäjien hyvä muistaa.

Elämä planeetalla on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Monet haikailevat teknisen edistyksen myötä elämästä muilla planeetoilla. Onko aivan varmaa, että se olisi paljon parempaa muualla, kun emme täälläkään halua/pysty ratkaisemaan ongelmiamme?

Tietämys on pahuuden rangaistus. Mitäs, jos alkaisimme käyttää tietämystämme, jonka olemme omalla pahuudellamme saavuttaneet?!

Ihana joulukuu

Taas yksi vuosi paketissa ja meikä askeleen lähempänä reunaa.
Mutta ei hätää. Niin kauan kuin media tarjoilee shokkiuutisiaan on elämää ja kauhuntasapaino on tavalla tai toisella löydettävä. Siinä sitä on elämäntarkoitusta kerrakseen.
Joulukuun shokkiuutisista jäi mieleen mm. seuraavaa:
Tapaus Tapani Koivuniemen lahkoksi luokiteltu firma Espoossa.
Korkeasti koulutetut, saman arvomaailman jakaneet henkilöt perustivat hyvin menestyneen yrityksen. Palkka oli pienempi kuin kilpailijoilla eikä ylitöitä korvattu. Työmoraali oli korkea ja tulosta tehtiin. Autoritäärinen johtaja tiesi kaiken parhaiten ja kantoi vastuun. Sitten uupumus (uupumus ei ole luokiteltu sairaudeksi, joten turha mennä saikkua pyytämään) iski joihinkin. He saivat tarpeekseen ja tekivät jutusta julkisen. Rangaistus on kova: nyt heille ei sanota edes päivää.
Anteeksi, mutta kuulostaa aivan tavalliselta yritystoiminnalta. Noinhan se menee, jos yritys menestyy.
Selvitäkseen edes jotenkin kasassa tohinassa kannattaa valita yritys, jonka päämäärät ja toiminnat eivät ole liian ristiriidassa omien arvojen kanssa. Silloin palkkio itselle on tunne, että hei me tehdään jotain hiton arvokasta. Elämä ei kulu aivan hukkaan.
Tapaus Wikileaks ilmiantosivusto, perustaja Julian Assange.
Olen ihan oikeasti yrittänyt muodostaa itselleni mielipidettä siitä, olenko puolesta vai vastaan, mutta en kykene siihen.
Minulla, jolla on aina mielipide kaikesta, ei tällä kertaa ole mielipidettä.
Sen sijaan minulla on mielipide joistakin henkilöistä, joilla on ollut mielipide:
Sofi Oksanen Hesarissa:
“Seksikaupan uhrit eivät  hehkuta Twitterissä raiskauksen jälkeen, kuinka mahtavan hepun kanssa he ovat viettäneet aikaansa.”
“Raiskaus ei ole huono pano. Raiskaus ei ole seksiä.”
“Ruotsi on osoittanut, että sen seksuaalirikoslainsäädäntöä voidaan käyttää ulkopoliittisiin tarkoitusperiin tavalla, joka pilkkaa uhreja ympäri maailmaa.”
Hyi Ruotsi. Ja Sofi, sinä olet ihan jepa ja rahasi ansainnut.
Ulkoministeri Stubb kommentoi asiaa sanomalla, että “Diplomatia ei ole BB-talo”.
Turvallisuuden nimissä Isoveli on tehnyt koko maailmasta yhden suuren BB-talon. Isoveli tietää meistä kaikista paljon enemmän kuin me itse. Poistuakseen talosta on matkustettava toiselle planeetalle.
Diplomatiassa minua on aina häirinnyt hieman sen tapa pitää toista osapuolta vähän tyhmänä. Kuvitellaan, ettei toinen osapuoli huomaa, mitä me hänestä todellisuudessa ajattelemme. Se on niin loukkaavaa ja varsinkin selvin päin ihmiset vaistoavat herkästi tilanteen. Siksi rehelliset diplomaatit menestyvät parhaiten. Ja Stubb ei ole huono. Eikä Ahtisaari.
Joltain keskustelupalstalta luin kommentin:
“Valtiot lukevat sähköpostimme. Miksemme mekin voisi lukea heidän viestejään.”
No, se siitä.
Tapaus Maabrändi valtuuskunta
“Suomella on suorastaan velvollisuus osoittaa, että me osaamme ratkaista näitä ongelmia”
Suomi maailman pelastajana.
Siis – huh huh. Ihan totta …
“Suomi tarjoaa maailmalle puhdasta vettä ja ruokaa ja siihen liittyvää osaamista.”
On hyvä, että ihmisellä ja valtiolla on unelmia ja päämääriä. Tällä S-marketin ja K-kaupan hallitsemalla maalla on kuitenkin vielä pitkä matka kuljettavanaan.
Ja sitten se vesi. Vesi on tulevaisuuden öljy. Kukapa sen paremmin tietäisi kuin Ollila.
Minä toivon ja rukoilen, ettei tätä vettä nyt alettaisi myydä globaaliyhtiöille kovaan hintaan kuten on tehty kaikelle muulle arvokkaalle omaisuudelle Suomessa. Voi tulla suomalaisille jano. Meinaan, kun ei ole enää varaa ostaa vettä suuryrityksiltä.
Viekää tuhkatkin pesästä, mutta jättäkää minulle edes vesi. Jos rahat eivät riitä enää ruokaan, voin siirtyä vaikka valoravintoon, mutta ilman vettä on huono elää.
Ai niin. Jos vaikka elämä saattaakin maistua joskus bonarilta, varsinaiselta shaibalta, toivotan kaikille oikein jepaa uutta vuotta 2011.
Ja jos blogiani ei kukaan lue, niin sitten menköön koko toivotus omaan piikkiin, jepaa itsetunnon nostatusta minulle.

Lisää tutkimuksia

http://www.sciencedaily.com/releases/2010/08/100823101110.htm

Yllä löytyvästä linkistä voit lukea Washingtonin yliopistossa tehdyistä tutkimuksista.

Ne osoittavat, että inhottavimmat työkaverit, joista halutaan päästä ensiksi eroon, ovat epäitsekkäät ihmiset. Ne, jotka ajattelevat pyyteettömästi organisaation etua, tekevät usein mukisematta paskahommat ja jäävät ylitöihin, koska se deadline on nyt vain saavutettava.

Tulokset olivat tutkijoiden mielestä yllättäviä, minä en niitä lainkaan hämmästele. Noinhan se menee.

Olipa kyseessä sitten bisnesfirma, vapaaehtoisorganisaatio tai armeija, epäitsekkäät ihmiset ovat ne vihatuimmat.

He nostavat rimaa ja saavat muut näyttämään huonommilta.  Ei auta, vaikka muiden työtaakka kevenisikin. Hyväntekijät nähdään sääntöjenrikkojina ja heidän motiivejaan epäillään – vaikka siihen ei olisikaan aihetta. He jakavat ilmaiseksi sitä. mistä muut vaativat maksun ja vääristävät siten kilpailua.

Tuo kaikki on niin totta. Poikkeuksiakin varmasti löytyy, mutta vähän.

Kommenttini ja lisäykseni tähän on:

Näitä muiden silmissä ylisuorittajia väheksytään ja heille naureskellaan avoimesti, mutta tausta on usein aika traaginen.

Usein heillä ei ole vaihtoehtoa. He kuuluvat vain harvoin sisäpiiriverkostoon ja heidät on usein palkattu ulkopuolelta juuri siksi, että he ovat hyviä ja ahkeria työssään. Siten sisäpiirille jää enemmän aikaa esim. veneilyyn, golfiin jne. “Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä” on suomalainen sananlasku, jonka jotkut ottavat kirjaimellisesti.

Jos tällainen ylisuorittaja “hullu” lopulta uupuu ja valittaa työterveyshuoltoon tai työsuojelupiiriin, on vastaus kylmä. Ei pidä suostua hyväksikäyttöön. Pitää osata kieltäytyä. Kuitenkin kieltäytymisestä seuraa useimmiten irtisanominen, koska sisäpiiriläisille on aivan sama, kuka ne hommat hoitaa. Ne vaan on hoidettava ja hyvin. Ja päteviä, ahkeria ja heikoilla olevia löytyy pilvin pimein. Jos yksi kaatuu, on jono jo odottamassa vuoroaan. Työttömyyden uhatessa kieltäytyminen ei ole lainkaan helppoa.

Ja sitten on myös heitä, jotka ovat yksinkertaisesti vain innostuneita ja rakastavat työtään. Heille korvaus on kiva yllätys. Heitä on paljon. Onneksi.

Marklund, Meriläinen ja minä


Tämä kirjoitus perustuu osittain Lisa Marklundin ja Lotta Snickaren kirjaan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan, Otava 2006

Jokin aika sitten luin Rosa Meriläisen kolumnin Hesarissa. Hän kirjoitti kipuilevista itseruoskintaa harrastavista naisista. Hän mainitsi Marklundin kirjan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. Tämän kuolemattoman lauseen on nimittäin sanonut USA:n entinen ulkoministeri Madeleine Albright ja lause kuuluu alkuperäisversiossaan “There’s a special place in hell for women who don’t help each other”. Hän väitti, että Hilary Clintonin ansiosta hänestä tuli ulkoministeri.

Meille, jotka emme usko helvettiin, löytyy kyseinen paikka planeetalta Maa ja sen jokaisesta valtiosta.

Koska mainittu kirja löytyi kirjahyllystäni, ryhdyin selailemaan sitä tarkemmin.

Kirja on siinä mielessä kiintoisa, että se kertoo Ruotsin naisten tasa-arvottomuudesta. Sillä kuuluisalla keisarilla ei ole vaatteita sielläkään. Kirjan tekijät sanovat, että jokainen, joka väittää naisilla olevan tasa-arvoiset mahdollisuudet menestykseen, valehtelee.

Suurin emävale on väite, että on meistä itsestämme kiinni, miten onnistumme elämässä. Tiedotusvälineet kutsuvat mielellään nuoria naisia ja vanhoja setiä esittämään näitä tietämättömiä väitteitä.

Yhteiskunta perustuu perinteisiin, ennakkoluuloihin ja poliittisiin päätöksiin.

Ruotsalainen yhteiskunta on Suomen tavoin jakautunut lähinnä hoivatyötä tekeviin naisiin ja yksityissektorilla uraa tekeviin miehiin. Näin jo lähtökohta tasa-arvoon on mahdoton.

Vaikka naiset ovat päässeet vuosien varrella uusiin ammatteihin, ei sukupuolijakauma ole muuttunut. Yleensä miehet häipyvät alalta, jolle tulee paljon naisia. Naisvaltaisiin töihin miehet eivät taasen suostu. Työajat, palkka ja muut etuudet eivät kiinnosta. Ja siinä he ovat oikeassa. Osa-aikatyöt, pätkätyöt ja yksitoikkoiset työt on varattu naisille, koska he ovat niin hyviä niissä (xD).

Asian voi kohdata eri tavoin.

Jotkut naiset sulkevat silmänsä tosiasioille ja kieltäytyvät näkemästä rakenteita. Yes, we can! Tästä asenteesta miehet ja työnantajat pitävät. Alussa se toimiikin edullisesti naisen hyväksi. Selkään taputtelijoita löytyy nuorelle naiselle.

Kun ikää karttuu, mahdollisuudet vähenevät. Silloin nainen myöntää, että epätasa-arvo on tosiasia, koska naiset OVAT huonompia kuin miehet. Yrityksissähän on niin paljon miesjohtajia, koska he yksinkertaisesti OVAT parempia. Nainen syyllistää itsensä ja itseruoskinta voi alkaa.

Jotkut valitsevat strategian, että heitä sorretaan ja syrjitään. He ovat alempiarvoisia. “Woman is the nigger of the world” kuten Lennon sen niin kauniisti sanoi.

Nyt menee vaikeaksi. Naista pidetään rasittavana ihmisenä, ongelmien aiheuttajana eikä niiden ratkaisijana. Nainen itsekin ymmärtää, että hänestä on harmia.

Nyt tulee ymmärtää, että nämä kaikki asenteet ovat naisen eloonjäämisstrategioita tai keinoja päästä eteenpäin miesten hallitsemassa todellisuudessa. Ei ole helppoa, ei.

Sitten on se kieli. Vallassa ollessa henkilön tulee käyttää vallan kieltä = ei puhua alisteisesti.

Jos nainen käyttäytyy naisellisen alisteisesti, hän ei ole riittävän kova ja häntä rangaistaan esim. alemmalla palkalla.

Jos hän taasen on kova, hän käyttäytyy kuin mies, eikä sekään ole hyvä. Siitä häntä rangaistaan esim. pienemmällä palkankorotuksella.

Tämä kaksoisrangaistus on käytössä, jos osaa nähdä sen.

Ainoa mahdollisuus naiselle on se, että vuorottelee näitä kahta niin taitavasti kuin osaa.

Mutta valtaa on monenlaista.

Jotkut ovat hyvin idearikkaita, jotkut ovat vain päteviä työssään, joidenkin on taasen helppoa luoda kontakteja ihmisiin ja saada näin vaikutusvaltaisia suhteita.

Vaikka asema itsessään tuo valtaa, ei se yksin riitä. Tarvitset palautetta, jonkun hyvän mentorin (mielellään tunnetun) ja verkostoja.

Miehet saavat nämä automaattisesti astuessaan työpaikan ovesta sisälle, mutta naisten on hankittava kaikki itse.

Rosa Meriläinen kertoi olleensa onneton eduskunnassa. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun huomaa naisten viihtyvän kovin vähän aikaa vallan huipulla. Luulen, että jokaisella heistä olisi oma tarinansa kerrottavana, mutta he eivät tee sitä, koska heidän eloonjäämisstrategiansa estää sen.

Olemme niin metkoja, että me kaikki haluamme pysyä elossa. Hinnalla millä hyvänsä.

Pikaisiin itseruoskimisiin ja valittamisiin! Jokin harrastushan pitää ihmisellä olla.

Karmakapitalismi ja hyvä johtajuus


Vuosien varrella on joskus noussut mieleen, ettei elämä aina ole reilua eikä ihminen aina saa sitä, mitä tilaa- voittajien öykkärikommenteista huolimatta.

Ihmiset, jotka ovat syntyneet suhteellisen suotuisiin olosuhteisiin ja menestyneet elämässään, ovat usein taipuvaisia ajattelemaan, että ovat ansainneet sen oltuaan parempia kuin muut. He eivät huomaa perheen, ympäristön ja yhteiskunnallisten rakenteiden antamaa tukea, jotka kaikki ovat osaltaan vaikuttaneet heidän hyvinvointiinsa.

Johan kristillinen kulttuurikin on opettanut, että “sille, jolla on, annetaan ja siltä, jolla ei ole, otetaan sekin pois, mitä hänellä on” (tai jotain…) Tuo on ollut hyvä neuvo kaikille valtaapitäville kaikkina aikoina. Kätevää.

“The why is God” – Jumalaa syytetään tai kiitetään, kun ei kyetä analysoimaan asioita kunnolla.

Itämaisten uskontojen jälleensyntymäoppi aiheuttaa samaa ylimielistä suhtautumista. Jos synnyt huonoon ympäristöön, olet sen itse aiheuttanut ja näin hyvin toimeentulevat saavat sopivan oikeutuksen riistoon ja ylimielisyyteensä. Heidän ei tulekaan auttaa, koska “huonojen” ihmisten pitääkin kärsiä. Se jalostaa ja puhdistaa.

Tiedän, että kärjistän, mutta näin se vaan menee. Kokemusta on.

Mutta kuinka se hiekanjyvänen, joka joutui merikotiloon tai simpukan kuoreen ja josta muodostui aikanaan helmi, jalosti sitä simpukkaa? Kysyn vain.

Millainen olisi siis hyvä johtaja?

Hyvä johtaja kykenee ainakin näkemään kokonaisuuksia, koko tilanteen. Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Teoria ja käytäntö tulee olla tasapainossa ja johtajan on ymmärrettävä tämä. Virheanalyyseihin ei ole varaa eikä niitä tule liiaksi ymmärtää.

Tieto on valtaa, mutta kykeneekö johtaja yhdistämään oikean tiedon tilanteeseen?

Pätevyyden rinnalla on asioiden, tilanteiden ja ihmisten ymmärtäminen tärkeitä ominaisuuksia hyvälle johtajalle.Tätä ymmärrystä ei saavuteta ilman erinomaista kommunikaatiokykyä ja kykyä vilpittömästi arvostaa ja pitää alaisistaan.

Kun nämä ominaisuudet pätevyyden lisäksi puuttuvat johtajalta, astuu kuvaan käskyttäminen ja puheet turvallisuuden lisäämiseksi.

Ihmisläheisyydestään huolimatta hyvä johtaja tietää, mitä tahtoo eikä yritä olla pidetty mihin hintaan hyvänsä. Hyvää johtajaa arvostetaan automaattisesti. Arvostus ja kunnioitus nousevat pätevyydestä, näkemyksestä tavoitteissa ja alaistensa rehellisessä innostamisessa tulosten saamiseksi.

Hyvä johtaja huolehtii siitä, että hänen alaisensa ovat päteviä työssään ja tietävät yrityksen tavoitteet ja odotukset, jonka jälkeen heille voidaan antaa mahdollisimman suuri vapaus kaikessa, mitä tekevät. Vähän rajoituksia, mutta tuloksia vaaditaan ja niistä myös palkitaan.

Mutta ennen kaikkea johtajan tulee olla pätevämpi ja osaavampi kuin keskivertoalainen. On johtajia, jotka nuoleskelevat alaisiaan kertomalla, etteivät tiedä tai osaa yhtään enempää kuin hekään ja ovat siten vain yksi porukassa. Sellaisessa tilanteessa nousee kyllä kysymys, että miksi ihmeessä hänellä on 10kertainen palkka alaisiinsa nähden. Hyvä kysymys, mielestäni.

Unelmia, tavoitteita, pätevyyttä, ammattiylpeyttä, toimintaa ja tuloksia! Elämä on menestystä ja nautintoa!

Silti syy ja seuraus ovat olemassa. Syy ei kuitenkaan aina ole jumalan eikä edes sinun. (EIKÄ MINUN!).

Hitot siitä


Tämä kirjoitus on peräisin ajatuksista, joiden innostajana toimi joulupukilta saamani kirja Fuck it – the ultimate spiritual way by John C. Parkin.

Sanoa Fuck it on tavallaan anarkiaa. Se on kuin näyttäisi keskisormea yhteiskunnan luutuneille “hyville” tavoille. Eikä niin olisi voinut tehdä vielä 20 vuotta sitten.

Kirjoittaja suosittelee kirjan lukemisen jälkeen välittömästi kertomaan toisille, kuinka pidin kirjasta. Näin hankin itselleni hyvää karmaa, autan toisia ja – ennen kaikkea – kirjoittajaa rakentamaan taloaan.

Kun asiat, jotka ovat olleet aiemmin merkityksellisiä, alkavat aiheuttaa meille liikaa harmia ja tuskaa, on aika sanoa Fuck it – vitut siitä – ja tehdä sen sijaan jotain miellyttävämpää.

Ongelmana on usein se, että elämämme on liian merkityksellistä, mikä on sinänsä jo kosminen vitsi. Elämällä tulee olla tarkoitus ja meidän tulee tehdä tarkoituksellisia asioita. Tulee varoa merkityksetöntä elämää. Vitsi, vitsi.

Janoatko henkisyyttä ja maailman rauhaa? Enää sinun ei tarvitse kulkea tietä, jota useimmat gurut ovat kulkeneet: tuhoa elämäsi – hitot siitä – herää. Nyt voit sanoa hitot siitä jo ennen kuin olet tuhonnut elämäsi! Kuulostaako houkuttelevalta?

– Jos olet hämmentynyt ja vihainen, se on henkistä.
– Jos olet mustasukkainen, se on henkistä.
– Jos olet nälkäinen, se on henkistä.
– Jos haluat omistaa Porschen, se on henkistä.
– Jos haluat kuristaa pomosi, se on henkistä.

Mikään ei ole ei-henkistä. On mahdotonta olla olematta henkinen.

Have a nice life!