Kuuntelin juuri Politiikkaradiota ja keskustelua nuorisotyöttömyydestä. Se ON vakava asia. Sillä elämä ilman työtä on aikamoista utopiaa – ainakin vielä.

En pidä monesta asiasta, mitä ihminen on tällä planeetalla touhunnut, mutta myönnettäköön silti, että ihminen on aika älykäs otus. Respect!

Ja parhaimmillaan ihminen on juuri nuorena, jollei joku vakava sairaus tai vamma ole toimintojen esteenä.

Kun katson omaa elämääni totean hämmästyneenä olleeni tietämättäni aika fiksu juuri nuorena. Ongelmat syntyivät tiedon puutteesta. Sitä ei ollut ehtinyt kertyä riittävästi lyhyen elämän aikana. Onneksi olin tietoinen tietämättömyydestäni ja hakeuduin mielelläni vanhempien fiksujen ihmisten seuraan. Opin jo nuorena, että JOKAISELTA voi oppia JOTAIN.

Tämä nuorten tiedonpuute ymmärretään yleisesti ja siksi koulutus on nostettu nuorten tärkeimmäksi työksi. Ajatuksena on auttaa nuoria saamaan mahdollisimman paljon tietoa mahdollisimman nopeasti, jotta he kykenisivät tekemään oikeita päätöksiä.

Tätä sinänsä hyvää tarkoittavaa ajatusta on kuitenkin helppo väärinkäyttää nk. aivopesuun.

Kun pienelle lapselle annetaan vanhempien toimesta lukuisia virikkeitä ja oppeja ja ulkoleikitkin ovat jonkun aikuisen keksimiä ja johtamia eikä omaa aikaa jää lapselle lainkaan, liikutaan vaarallisilla vesillä. Tai ehkä sitä omaa aikaa jää niille, joita opettajat eivät ehdi huomata suurten oppilasmäärien vuoksi. (?)

Koulutus, koulutus, koulutus – kuten Tarja Halonen sen ilmaisi. Pohjimmiltaan hyvää tarkoittava ajatus siitä, että kaikilla olisi samat lähtökohdat ja koulutus toteutuu käytännössä siten, ettei lapselle jää aikaa omaan ajatteluun ja mielikuvitusleikkeihin.  Näin luodaan robottiyhteiskuntaa, joka toimii paremmin yhdessä “tykinruokana”. Luovaan toimintaan heistä ei ole.  Mutta haluammeko me sitä? Ihan oikeasti?

Ihminen on huono robotti. Onneksi. Ihmisen keho on siitä kummallinen, että se havainnoi ja aistii kaiken aikaa ympäristöään paljon laajemmin kuin vain näkö-, kuulo-, maku-, haju- tai tuntoaistein. Se aistii mm. ajan ja ympäristön emootiot sekä lukemattoman määrän muita juttuja. Se käy jatkuvasti kommunikaatiota ympäristön kanssa ja reagoi siihen.

Kun ihmistä kohdellaan kuin YKSINKERTAISTA robottia, hän alkaa reagoimaan sitä suurta vääryyttä vastaan. Keho alkaa kehitellä kaikenlaisia sairauksia. Sairaudet ovat vain kehon vastalause sitä vastaan kohdistettua väkivaltaa kohtaan.

Ihminen ei ole robotti. Ja jos onkin, niin erittäin monimutkainen sellainen. Nyt lääketeollisuus tulee tässä avuksi tuottamalla erilaisia tuotteita, jotka estävät ihmistä aistimasta näitä kehon vastalauseita. Eiväthän ne kehon kommunikointiyritykset siitä mihinkään lopu, mutta ihminen ei enää vaan kykene aistimaan niitä.

Lääketeollisuuden avulla ihminen pystyy jatkamaan paremmin robotin elämäänsä kunnes kuolo korjaa.

Tässä me olemme.

Tätäkö me haluamme?

Et voi menettää kuin omat ennakkoluulosi.

Eikö olisi jo aika kohdata realiteetit ja etsiä muutosta.

Suomessa, jossa vielä sata vuotta sitten harrastettiin orjakauppaa lapsilla, on menty toiseen äärimmäisyyteen. Nyt lapsella on vain oikeuksia ilman muita velvollisuuksia kuin koulu. Lasten manipulointiyritykset ovat kääntyneet itseään vastaan. Lapset ovat älykkäitä ja he aistivat ympäristöään paremmin kuin jo tainnutetut vanhempansa. Nyt HE manipuloivat ja kiristävät siellä, missä voivat. He tietävät, ettei vakavia seuraamuksia ole.  Mutta se, mitä he eivät vaatimattoman elämänkokemuksensa vuoksi tiedä, on se, ettei onnellinen elämä ole tehty manipuloinnista ja kiristyksestä.

Jos ihminen leikkii lasta ja opiskelee 3kymppiseksi teorioita, hänestä tulee – teoreetikko.

Teoriat ovat tärkeitä, mutta käytäntö on ymmärryksen toinen puoli. Kun ihminen hallitsee molemmat, on hän tosi vahvoilla.

Joka ongelmaan on ratkaisu.

Olen kiitollinen elämälle siitä, että sain tutustua Saksan kammottavan natsimenneisyyden lisäksi myös sen mahtavaan kulttuuriin, jota pohjoismaalaisen on helppo ymmärtää.

Saksalaiset ovat tunnetusti menestyneet hyvin elintasokilpailussa. Miksi? Noh, oli pakko tsempata sotien jälkeen ja olihan se amerikkalaisten apukin, mutta on mielestäni muutakin.

Olin 70-luvulla jonkin aikaa insinööritoimistossa töissä. Ilmoitustaululle oli joku laittanut kuvan vähän vinksahtaneen näköisestä miehestä, joka sanoi. “Gestern wusste ich noch nicht wie man Ingenieur schreibt und heute bin ich schon einer.”

Siis suomeksi: eilen en tiennyt kuinka insinööri kirjoitetaan ja tänään olen jo itse insinööri. Vitsi vitsi. Sillä pilkattiin insinöörin suhteellisen lyhyttä koulutusta, joka painottui paljolti käytäntöön.

Nyt elämää enemmän nähneenä olen sitä mieltä, että juuri tuo käytännön ja teorian tasapainoisuus oli Saksan menestyksen ydin. Teorian ja käytännön on kohdattava jo hyvin nuorena kaikessa.

Olen arvostellut varsin kärkevästi suomalaista uutta orjayhteiskuntaa (vai onko se jo eurooppalainenkin tai jopa globaali?) Ihmiset pakotetaan työskentelemään ruokapalkalla tai ilman sitä – usein muuten syrjittynä ja halveksittuna.

Olen edelleen sitä mieltä, mutta haluan tarkentaa tarkoitustani.

Jos esim. nuori pääsee johonkin työhön alalle, joka häntä kiinnostaa ja josta hänellä ei ole kokemusta, niin silloinhan hänelle on upea mahdollisuus päästä näkemään kuinka homma hoituu käytännössä. Se on kuin lottovoitto ja sitä voi tehdä jonkin aikaa ilman palkkaakin.

Mutta jos esim. 5kymppinen (tai nuorempikin) hyvin koulutettu ja päivitetty työtön ammattilainen laitetaan ammattitaitoaan vastaavaan työhön vuosiksi ilman palkkaa pilkan säestyksellä, niin kysymys on äärimmäisestä väkivallasta ja kidutuksesta, jonka odotetaan johtavan kuolemaan.

Onko totta, että hyvä teko kostetaan aina tekijälleen? Joskus näyttää siltä.

Kun olin itse työtön, sain aika hyvän kohtelun työvoimatoimistossa, Kaikki eivät sitä saaneet. Kerran olin todistamassa erittäin töykeää kohtelua ja kysyin omalta neuvojaltani, miksi ihmistä kohdellaan noin huonosti. Vastaus oli: “Mitä luulet? Jos kohtelisimme työttömiä hyvin, jokainen haluaisi olla työtön.” Sitä en unohda. Enkä sitä, kun vein itse asiapapereita riita-asiassa (jonka voitin) toimistoon, nuori mies sanoi “Uskomme AINA työnantajaa, emme työntekijää”,  Eipä jäänyt epäselväksi sekään. Onneksi oli olemassa hovioikeus. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta puolustaa itseään.

Ajattelen, olen siis vaikeuksissa.

On tavallista kuitata tämä todellisuus olankohautuksella ja sillä, että elämä ei vaan ole reilua ja että aina ei voi voittaa.

Kuitenkin kaikki epäoikeudenmukaisuus laskee yleistä ilmapiiriä, sillä ihminen on älykäs, aistiva olento. Tämä olisi päättäjien hyvä muistaa.

Elämä planeetalla on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Monet haikailevat teknisen edistyksen myötä elämästä muilla planeetoilla. Onko aivan varmaa, että se olisi paljon parempaa muualla, kun emme täälläkään halua/pysty ratkaisemaan ongelmiamme?

Tietämys on pahuuden rangaistus. Mitäs, jos alkaisimme käyttää tietämystämme, jonka olemme omalla pahuudellamme saavuttaneet?!