Keisarin vaatteet – jännää

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat esiriput repeilleet ja feikit naamiot median kuumentamassa ilmapiirissä sulaneet siellä ja täällä.

Olipa kyse sitten uskonnoista, politiikasta, taloudesta, urheilusta, terveydenhuollosta, oikeuslaitoksesta, mediasta – you name it – kaikkialla kulissit rysähtelevät aika kovalla rytinällä.

Ei ihme, että sananvapaus on koetuksella ja ihmisten suita yritetään tukkia mahdollisuuksien mukaan.

Onko se sitten hyvä vai huono uutinen, ettei maailma olekaan sellainen kuin sen on kerrottu olevan? Riippuu näkökulmasta.

Tomun laskeuduttua ensishokin jälkeen saattaa keuhkoihin vedetty tuulahdus tuntua jopa raikkaalta.

Eräs omakohtainen shokkielämys huvittavimmasta päästä sattui muutama kuukausi sitten ja haluankin jakaa sen tässä ja nyt.

Olen enemmänkin degeneroituneen musiikin suurkuluttaja, tyyliin kaikki menee. Silti olen aina pitänyt myös klassisesta musiikista. Mozart on ollut loputtoman ihqu enkä ole kyllästynyt hänen musiikkiinsa koskaan.

Nyt kuitenkin joku ihmeen Robert Newman oli itsekin Mozartin ihailijana lähtenyt tutkimaan lähemmin idoliaan.

Löydöt alkuperäisine dokumentteineen ja kirjeenvaihtoineen, joita hän tutki viidentoista vuoden ajan, paljastivat kammottavan todellisuuden:

Mozart ei ollutkaan ihmelapsi, kaikki taikahuilut ja giovannit olivatkin muiden säveltäjien teoksia eikä Mozart ollut edes kovin hyvä pianistikaan.

Voi Mozartkuulat sentään!

Hirveä masennus. Mozart olikin vain PR-temppu, loistava persoonallisuus, jonka avulla harmaat ja tylsät säveltäjät saivat teoksensa paremmin julkisuuteen. Mediahuijaus siis.

Mutta loppujen lopuksi: mitä sitten? Mitä väliä?

Musiikki on silti hienoa ja Mozart oli varmaan aika hyvä tyyppi. Kai. Rest in peace.

Tykkään katsoa BB:tä, koska se on niin karrikoidun todellinen. Näinhän se menee todellisuudessakin: ihmisten oletetaan olevan vähän hölmöjä ja heitä kannustetaan ottamaan kännit, puhumaan seksistä ja harjoittamaan seksiä, juoruilemaan, salaliittoilemaan, riitelemään keskenään jostain sätkänpätkistä jne. Henkisesti ja ruumiillisesti täysin paljaana päättäjiensä edessä – mutta tuotannosta ei sitten puhuta. Kun kansa pidetään tietyllä tasolla ja puuhaa riittää, saavat päättäjät elää rauhassa omassa todellisuudessaan.

Tämä pyramidihuijaus on edennyt niin pitkälle, että kunnon kännit olisivat jo tarpeen poliitikoillekin, joilla ei itse asiassa ole enää valtaa lainkaan.

Joku meditaatio tms. on kuitenkin  parempi vaihtoehto, sillä ongelmia ei voi ratkaista samalta tasolta saati sitten alemmalta tasolta käsin.

Sananvapausko on se ongelma? Haluammeko takaisin maailmaan, jossa kaikki sadut menevät läpi ihmisten tietämättömyyden vuoksi? Internetin jälkeen se ei onneksi ole enää mahdollista. Vaikka internet kiellettäisiin huomenna, ihmiskunta ei ole enää sama.

Vaikka ironia kiellettäisiin huomenna, vahinko on jo tapahtunut.  Pandoran lipas on auki. Ihmiskunta on jo muuttunut.

Tervetuloa huominen!

PS. Nyt kun vielä oppisi erottamaan oikean tiedon väärästä…

Kerran vielä Pariisi

Elokuvateattereissa nyt: Pariisin vainotut

http://www.youtube.com/watch?v=Z4blvYr8jkY

Olipa kerran nuori kaunis pariisitar Martine, joka oli aiemmin työskennellyt muistaakseni maskeeraajana jossain pariisilaisessa teatterissa.

Emme kumpikaan asuneet enää Ranskassa ja olimme nyt molemmat matkalla sinne. Hän pyysi minua viikonlopuksi vanhempiensa luokse Pariisiin. Viettäisimme oikein kunnon juutalaisen viikonlopun ja säästäisin yöpymisrahat.

Näin sain tutustua ihastuttavaan juutalaisperheeseen Pariisissa. Vietimme siis viikonlopun kaikkine symboleineen ja seremonioineen. Mukana olivat Martine, vaihtoehtolääkäri veli, isä, äiti ja mummo. Elämys, joka jäi mieleen loppuelämäksi. Keskustelumme eivät hipaisseetkaan menneisyyden varjoja. Seuraavana päivänä Martine kuitenkin ajelutti autollaan meitä ympäri kaupunkia ja esitteli minulle mm. paikat, joihin juutalaiset sodan aikana koottiin sekä keskitysleirit. Minulle asia oli täysin uusi.

Olin asunut vuosia Ranskassa, mutta en ollut koskaan kuullut asiasta. Nyt aloin kiinnostua Vichy’n touhuista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vichyn_Ranska

Näköjään kaikilla valtioilla, kuten ihmisillä, on pimeät puolensa, joista ei haluta keskustella.

Jälleen kerran törmään dilemmaan, tuleeko keskittyä vain nykyhetkeen ja unohtaa menneet. Ja jälleen kerran päädyn lopputulokseen, että ok, periaatteessa kyllä. Silti on asioita/tapahtumia, joita ei missään tapauksessa pidä unohtaa. Koskaan.

Ja niistä pitää aika ajoin muistuttaa. Paskaduuni, mutta jonkunhan se on tehtävä.