Vaalien dilemma

Olen ollut jo monta vuosikymmentä ituhippi. Hörhö ja friikki niin monin eri tavoin. Sillä on ollut hintansa.

Suvaitsevainen Suomi on suvaitsemattomuuden valtakunta. Valitettavasti. Mielipiteitteni ja tapojeni vuoksi olen äänestänyt miltei aina vihreitä. Mm. äänestin aikoinaan Pekka Haavistoa presidentiksi, koska hän on monessa mielessä hyvä mies.

Mutta nyt tämä hysteria ilmastonmuutoksesta on minulle ihan liikaa.

Ihmisen toimet planeetalla ovat olleet tiedossa kauan.

Jo 70-luvulla näin Saksan televisiossa seuraavan sketsin:

  • Kuu maapallolle: Mitä sinulle kuuluu?
  • Maapallo kuulle: Hyvää, kiitos. Pinnallani oli jonkin aikaa kiusana tuholaisia, mutta pääsin niistä eroon. Nyt kaikki on hyvin.

Maa – alati arvaamaton, oikullinen, mutta silti ravitseva ja elähdyttävä – eikö tämä ole kallisarvoinen koti meille kaikille? Eikö se ansaitse kaiken kekseliäisyytemme ja rohkeutemme uusien ja parempien ratkaisujen löytämiseksi ja takaamaan samalla myös oman eloonjäämisemme?

Mutta lasten ja nuorison pelottelu on todella vastuutonta. Siinä Halla-aho on aivan oikeassa.

Käynnissä on Pelotteluvaalit. Herää kysymys, että mihin tällä oikein pyritään. On ilmiselvää, että pelokasta laumaa on helpompi hallita.

MUTTA.

Suomen kansa on viety jo niin monen mankelin lävitse, ettei voimakaskaan pelottelu välttämättä toimi.

SITÄPAITSI.

Nuoret ovat olleet aina luovia. Niin olin itsekin. Luotan heihin. Kyllä he pärjäävät. Samoin rakas viisas maapallomme.

Vaalit tulossa

ja pahoinvointiyhteiskunnassa kiehuu.

Jälleen kerran köyhät ja vanhukset (ehkä myös lapset) ovat keskiössä, kun kaikki ovat heistä niin kovasti huolissaan.

Vaalien jälkeen kaikki tämä unohtuu nopeasti ja meno jatkuu as usual. Se tarkoittaa, että vanhusten hoitolaitoksissa ei anneta riittävästi ravitsevaa ruokaa ja että heidät pumpataan täyteen lääkkeitä, joita LÄÄKÄRI EI OLE HEILLE MÄÄRÄNNYT. Näin saadaan heidät pysymään heikkona sängyn pohjalla eivätkä he näin ollen jaksa pyytää  virikkeitä tai suihkuun pääsyä. (Tietoni perustuvat tiedotusvälineisiin, eivätkä ole keksitty omasta päästäni). NÄMÄ ongelmat eivät todellakaan johdu hoitajien vähäisyydestä vaan ihmisoikeuksien tietoisesta loukkaamisesta. Siitä, että ihminen on peto.

Joskus mietityttää, mihin poliitikkoja enää tarvitaan. He laativat lakeja, mutta ainakin länsimaissa lait ovat niin hyvällä mallilla, että HALUTESSA ihmisoikeudet toteutuvat. Näin ei kuitenkaan käy, koska niin ei haluta käyvän.

Ihmismieltä ei laeilla muuteta.

Kun vaalit ovat ohi, hallitus, saman tekevää minkä värinen, jatkaa leikkauksiaan ihmisiltä, jotka eivät kykene itseään puolustamaan.

Tämä on maailma, jossa elämme.

Punainen vai sininen pilleri?

– Ennen oli kaikki paljon paremmin,
– Ai milloin ennen?
– Silloin kun ihmiset olivat töissä 24/7 joko maatiloilla tai tehtaissa. Oli vain yritettävä pysyä hengissä. Ja kun  siihen ei enää pystynyt, kuoli. Ongelmia ei ollut.

Vain hyvinvointivaltiossa on ongelmia. Mitä korkeampi elintaso, sitä enemmän ongelmia. Näinhän se menee. Paradoksi, mutta niin totta.

Asiantuntijat kehittävät aina uusia diagnooseja, hoitoja ja oppeja ihmiskunnan toimiessa kätevänä koe-eläimenä, eläimiä kun ovat.

Kuitenkin unohdetaan se tosiasia, että kaikki elolliset olennot, luonto ja jopa maapallo ovat ihmeellisen viisaasti kokoonpantuja. Niihin sisältyy jo itsessään korjaavat toiminnot, joista ihmiset ovat oppineet ymmärtämään vasta osan.
Monet ongelmat johtuvat vain siitä, että tuota järjestystä on menty omasta tietämättömyydestä johtuen sotkemaan.

Erinomainen ja yksinkertainen esimerkki on mielestäni huonekasvien hoito. Nekin ovat viisaita olentoja, jotka elävät hyvin kunhan niille annetaan siihen mahdollisuus.  Jos alat “hoitaa” niitä, ne kuolevat nopeasti.

Olen kirjoittanut tästä yhteiskunnan ilmiöstä aiemmin vuonna 2009:

https://sirkkahelenanblogi.blogspot.com/2009/10/elama-on-sairaus.html

Nyt, vaalien kynnyksellä,  asia on jälleen erittäin ajankohtainen.

Ylimielinen ihminen pelottelee mielellään. On kuitenkin hyvä tiedostaa, miksi hän tekee niin ja mikä on omakohtainen motiivi.

Halloween Suomessa

Demokratiaan kuuluu kansalaistoiminta, kansanliikkeet ja puolueet, jotka kokoavat ihmiset vaikuttamaan yhdessä. Ryhmän ääni kun kuuluu paremmin kuin yhden ihmisen ääni. Näin sanotaan.

Suomi on yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa. Saksassa insinööritoimistossa 70-luvulla nuori insinööri sai potkut, kun liittyi ammattiyhdistykseen. Suomessa kaikki on päinvastoin.

Suomi on maailman onnellisin maa, koska järjestöjen ja yhdistysten ulkopuolelle jääneiltä ei kysytä mitään eikä heitä huomioida millään tavalla. Juuri ja juuri heidän sallitaan jäädä henkiin kunhan ymmärtävät pitää turpansa kiinni. Ryhmässä on voimaa, yksilöä ei ole.

Vaalien lähestyessä on ajankohtaista tarkastella demokratiaa Suomessa,

Kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo: “on nimittäin niin, että Suomen päätöksentekijät mahtuvat tilataksiin” Uusi Suomi 31.3.2018.

Kun tähän lisätään yhteisöjen ja järjestöjen kouhkaavat omaa agendaansa ajavat besserwisserit, on elämästä tasa-arvo kaukana.

Mutta elämme maailman onnellisimmassa maassa. Halloween toteutuu jokapäiväisessa elämässä ja kauhuhan on hauskaa, eikö?

Yksinelävä nainen

Sosiaalipornoteollisuus keulii taas.

 

Joulu tuli ja meni. Vietin sen yksin kuten useimmat joulut viimeisten 20 vuoden aikana.
Minulle se ei ole ongelma, koska olen aina ollut yksin. Muiden mielestä se on kuitenkin epäilyttävää. Olenko yksinäisyyteni itse valinnut? Kyllä ja ei.

 

Vietin lapsuuteni yksin evakoiden lapsena suon laidalla. Lähimpään naapuriin oli matkaa 2 km ja kouluun 4 km. Koulussa käytiin 6 kertaa viikossa ja matkaa tuli siis 8 km päivässä, jalan tai suksilla.  Minua ei kiusattu koulussa ja kavereita riitti, mutta en voinut tavata heitä koulun ulkopuolella. Silti kaikki oli hyvin.

2kymppisenä lähdin ulkomaille töihin pelkästä uteliaisuudesta, töitä löysin myös Suomessa. Menin naimisiin ja matka kesti kaikkiaan 16 vuotta. Asuin monessa maassa, enkä koko aikana tuntenut lainkaan suomalaisia. Ulkopuolisena saa helposti tuttavia, mutta ystäviä on vaikeaa saada – varsinkin, kun muuttaa jatkuvasti.

Palattuani Suomeen tein töitä useimmiten yksin. Paljon oli tuttavia, kivoja sellaisia, mutta ei ainuttakaan ystävää.

Lapset asuvat ulkomailla. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta asua Suomessa, sillä he puhuvat huonosti suomea eivätkä lainkaan ruotsia.

Pienellä eläkkeellä ei paljon hurvitella. Siispä olen yksin. Onko se rikos? Se on pelottavaa muille. Ei minulle, koska en paremmasta tiedä. Kirsikkana kakun päällä sanotaan, että yksinelävät ovat masentuneita juoppoja, vähintään yksin tissuttelijoita – vaarallista sekin. Itse en ole koskaan ollut humalassa vaikka arvostankin lasillista hyvää viiniä silloin tällöin. Syyttely on raivostuttavaa, mutta se kai on tarkoituskin.

 

Minulle elämä on mielenkiintoista an sich. Nautin siitä. Onko se väärin?

 

Mutta sosiaalipornoteollisuudelle se näyttää olevan SUURI ongelma. Koko joulukuun kauhisteltiin yksineläviä ihmisiä. Pähkäiltiin, että

 
  • Miksi he elävät yksin?
  • Miksi niin monilla heistä ei näytä olevan ystäviä lainkaan?
  • Kuinka paskamaisia ihmisiä he oikein ovatkaan, kun kukaan ei halua heitä seuraansa?
  • Kuinka paljon he siellä yksinollessaan vetävät huumeita/juopottelevat/roikkuvat netissä/pelaavat?
  • Kuinka suuri turvallisuusriski yksinelävät oikein ovat yhteiskunnassa?
  • Mitä heille pitäisi oikein tehdä? Jotain pitää tehdä ja pian.
 Vaalit ovat pian ja kuumeisesti etsitään uusia uhreja sosiaalipornoteollisuudelle. Ollaan NIIN huolissaan vaikka sen huolen lopputuloksen tietävät kaikki jo etukäteen. Mutta ääniä sataa, mikä kai on tarkoituskin. Ainoa tarkoitus.
Armoa. Voisitteko ystävällisesti jättää ihmiset elämään elämäänsä haluamallaan tavalla, jos he eivät sillä vahingoita toisia. Laatikaa vähemmän lakeja, jotka estävät ihmisiä järjestämään elämäänsä järkevästi. Se on AINOA tapa auttaa heitä. Kiitos etukäteen.
Parempaa Uutta Vuotta 2015 meille kaikille!

 

Kaunis päältä, ruma sisältä?

Mitä on karisma? Millainen on karismaattinen ihminen?

Tänä syksynä olivat tärkeät vaalit niin Suomessa kuin Usassakin. Vaalien voittajat ovat usein karismaattisia ihmisiä. Karismaa ei voi mitata eikä sitä oikein voi oppiakaan. Karismaattiset ihmiset samanaikaisesti sekä innostavat että ärsyttävät. He nostattavat ylisuuria toiveita, heillä on visio, he poikkeavat laumasta ja heidän odotetaan vähintään pelastavan maailman. Omat teot jäävät tosin usein vähäisiksi, mutta haittaakse, kun he saavat muut edes yrittämään parempaa.

Joidenkin mielestä karisman perässä juoksijat ovat rajatapauksia ja idiootteja. Silti useimmat haluavat oppia, miten saada menestystä ja vaikutusvaltaa. He tuntevat, että parantamisen varaa selvästi on.

Olen aina ihmetellyt, mitä pahaa on ihailla ihmistä, joka osaa jotain tiettyä asiaa paremmin kuin minä tai jolla on ominaisuus, jonka toivoisin olevan kehittyneempi itsessäni. Kritisoida ja pilkata saa, mutta ei ihailla. Toki omaa panostusta tarvitaan, mutta joku esikuva on mielestäni hyvä olla. Ja jos onnistaa, voi edistyä pitemmälle kuin guru itse.

Eikun gurut kehiin.

Motivoiminen on hyväpalkkaista puuhaa, koska vain harvoilla menee elämässä todella hyvin. Siksi näitä jumalasta seuraavia syytetään pahoinvoinnilla rahastamisesta. Ironista kyllä, kuuluvimmin arvostelevat juuri terveysalan ammattilaiset, jotka itsekin saavat elantonsa pahoinvoinnista. Valtataistelua siis? Mitä väliä?

Luultavasti ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ei liiemmälti guruja kaipaa.

Itsetyytyväisyys voi kuitenkin pohjautua harhaluuloon, että maailmassa kaikki on mahdollista kaikille, että se on vain itsestä kiinni.

Pitkällä elämänkokemuksella voin kertoa ihan ilmaiseksi huonot uutiset: planeetan kaikissa maissa rakenteet poliittiseen vakaumukseen katsomatta on suunniteltu siten, että on olemassa voittajat ja häviäjät. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan vielä tosi kauan. Valoa ei ole ilman pimeyttä eikä voittajia ilman luusereita.

Demokratiassakin määritellään vain se, kenellä on enemmän oikeuksia kuin toisella. Toisinajattelijalla ei ole muuta ihmisoikeutta kuin oikeus muuttaa mieltään enemmistön hyväksymäksi. Ihan sama kuinka väärässä enemmistö onkaan.

Jos osasi on luuseri, älä katkeroidu, sillä työnantajat eivät katkerista ihmisistä pidä. Näin sanoi A2:ssa 27.11.12 itse Jari Sarasvuo.

Ota siis kiltisti lumepillerisi ja vie osasi tässä globaalissa hupailussa kunnialla loppun asti. Kyllä se siitä.

Homo, homompi, homoin

TV2:n homoilta sai sitten tuhannet eroamaan kirkosta. Eikä ihme.

Jotenkin on kummallista, että maailman parhaan maan valtionkirkko kajoaa ihmisten yksityisyyteen tällä tavoin.

Raamattu sanoo yhtä sun toista, mutta silti ei tarvitse ylireagoida. Enää. Se on menneisyyttä. En käsitä, keneltä se on pois, jos kaksi ihmistä pitää vilpittömästi toisistaan.

Minussa on virhe.

Johtuneeko se sitten siitä, että olen harrastanut hävettävän vähän seksiä elämäni aikana, vaiko siitä, että olen tehnyt paljon töitä miesten kanssa. Joka tapauksessa olen tottunut näkemään ihmiset kokonaisuutena, josta sukupuoli on vain yksi (aika pieni) osa.

Uskon vakaasti, että miehet (kuten naisetkin) kykenevät ajattelemaan muutakin kuin seksiä. Siitä todisteena ovat vanhat kunnioitusta herättävät kulttuurit ja keksinnöt.

Tosin uskon myös, että sukupuolisuus on voimakas taustalla vaikuttava voima, jonka kieltämisellä on saatu ja saadaan paljon kärsimystä aikaan.

Elämänkokemukseni perusteella minusta tuntuu, etteivät mies ja nainen kykene koskaan täysin ymmärtämään toisiaan. Se kai juuri toisessa kiehtookin.

Sensijaan voin hyvin kuvitella, että miehissä on paljon niitä, joita vain toinen mies kykenee täysin ymmärtämään. Ja ymmärryksestä voi syntyä syvä rakkaus. Oikea rakkaus. Sama pätee myös naisiin, mutta naisten erilaisen seksuaalisuuden vuoksi (ja yhteiskunnan painostuksen) he jättävät sen usein ystävyyden asteelle.

Raamattu voi kieltää heidän rakkautensa, Jumala ja älyllinen maailmankaikkeus ei sitä taatusti tee. Eiköhän olisi jo aika jättää takapajuiset mielipiteet ja uskomukset omaan arvoonsa. Olipa sitten kyse homoista tai naisten kivityksistä jumalan nimeen.

Pervo, pervompi, pervoin.

Pervo on se, joka ei usko rakkauteen.

Pervompi on vain se, joka ei hyväksy sitä, että jotkut toiset rakastavat toisiaan.

Mutta pervoin kaikista on se, joka yllyttää väkivaltaan ja vihaan rauhaarakastavia ihmisiä vastaan.

Silti, onko tämä kuitenkaan Suomen valtion vaikein ongelma maahanmuuttajien ohella? Nämäkö ovat tärkeimmät vaaliteemat juuri nyt? Maahanmuuttajia on Suomessa vähiten Euroopassa, samoin kerjäläisiä.

Pitääkö aina keksiä näitä “vaarattomia” ongelmia, jotta voitaisiin välttää oikeiden ongelmien käsittely ja niistä keskustelu. Kysyn minä.