Onko juhannuskokkoa olemassa?

Juhannus Suomessa. Nyt. Pääkaupunkiseudulla ei sada lunta ja taivaskin on sininen ihan kuin Kuoppamäen laulussa sanotaan. Helsingin keskustasta löytyy nyt muitakin kuin turisteja.

Nykyisin tarvitaan kriittisyyttä mediatalojen mahdollisten valeuutisten varalta ja herääkin kysymys, onko juhannuskokkoa OIKEASTI olemassa. Minä en ole sellaista koskaan nähnyt muualla kuin kuvissa ja kaikkihan tietävät kuinka helppoa on manipuloida valokuvia. Vähän sama dilemma kuin onko planeetta maa pyöreä vai litteä.

MUTTA.

Sen sijaan olen henkilökohtaisesti todistanut miljoonien hyttysarmeijoiden hyökkäystä yöttömänä yönä kostean suon laidalla sijainneella lapsuuden kotini pihalla. Juhannuksena.

Isä oli tuonut koivut oven pieleen ja itsetehdyt tuoksuvat koivuvastat odottivat saunaan pääsyä. Sitten isä nosti Suomen lipun salkoon ja söimme äidin laittamia herkkuja. Lipputangon vieressä oli grilli, jossa paistoimme vielä makkaraa.

Kedon tuoksuvia kukkia oli kaikkialla ja suopursu tuoksui suolla.

Sulhoja ei kuitenkaan suolla näkynyt, joten ei auttanut muu kuin lähteä duuniin Sveitsiin. En ole katunut.

Tämän kaiken olen todistanut ja tiedän tuon kaiken kuuluvan perinteiseen suomalaiseen juhannukseen. Muusta en tiedä mitään. Sori.

SuomiAreena välittää

Koska minulla ei tunnetusti ole elämää enkä kuulu oikein eliittiinkään + oli niin helevetin kuumakin, katselin SuomiAreenaa vähän ristiriitaisin tuntein, kuten aina.

TOISAALTA KAIKKI eliitin edustajat ovat kukin omalla tavallaan mielenkiintoisia ja fiksuja ihmisiä ja koska he oikeasti OVAT eliitin edustajia, heillä on paljon tietoa monista asioista. Tämä koskee myös huipputoimittajia.

Kun katselen heitä, mietin, ymmärtävätköhän he itsekään kuinka vähän he oikeasti tuntevat ja ymmärtävät suomalaisia.

SuomiAreenalla keskusteltiin mm. arvoista. Kuinka Suomi on vapaa ja välittävä yhteiskunta. Ehkä joku on vähän vapaampi kuin toinen ja ehkäpä joistakin välitetään vähän enemmän kuin toisista.  Esim. toimeentulotuki oli ainakin ennen harkinnanvaraista. Ja eikö esim. DDR:ssä välitetty suurella mielenkiinnolla naapureista ja kansalaisista yleensä. Monen mielestä vähempikin olisi riittänyt.
Suomessa Kerrostalokyttääjäsivustot kertovat omaa tarinaansa toisistaan välittävistä kansalaisista.

Me elämme demokratiassa. Halleluja siitä. Keskiluokka/enemmistö keskustelee keskenään, mitä näille lapsille, nuorille, vanhuksille, syrjäytetyille, työttömille, yksinäisille, alkoholisteille, mielenterveys- ym. mielipideongelmaisille (lista on loputon) pitäisi tehdä. Heiltä itseltään ei tietenkään kysytä, heihin kohdistetaan toimenpiteitä. Ylhäältä tuleva sääli ja hyväntekeväisyys on sentään sallittua. Vielä.

Elämä on kilpailua. Päästäkseen keskiluokkaan ja eliittiin on ensin voitettava kilpailijat. Siksi esim. tasa-arvo työpaikoilla on toteutumaton utopia. Sitä ei ole eikä tule.

Nyt eliitti saattaa ajatella, että mitä hittoa: vaaditaan keskustelua ja kun sitten keskustellaan, niin sekään ei kelpaa.

Ihan totta.

Keskusteluja oli mukavaa katsella vähän niin kuin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia – kotona istuen ja paikkansa maailmassa hyväksyen.

Kahdesta poliitikosta pidin erikoisesti: Kai Mykkänen ja Li Andersson.

Kummankaan puoluetta en ole äänestänyt, mutta nämä molemmat henkilöt vaikuttavat niin järkeviltä, asiantuntevilta – jopa luotettavilta – että ihan fantastista. Kaikkea hyvää heille.

Joten:

Jatkakaa vaan meidän idioottien opettamista. Jos me kyllästytään, onhan meillä aina VALEUUTISET.

Valeuutinen – uhka vai mahdollisuus?

Katsoin viikonloppuna aika vanhan elokuvan, joka oli jäänyt minulta näkemättä:
Valehtelemisen sietämätön keveys (The Invention of Lying) USA 2009 Ricky Gervais
 https://en.wikipedia.org/wiki/The_Invention_of_Lying

Se kertoo maailmasta, jossa kukaan ei valehtele. Mark keksii valehtelun ja johan rupee pelittämään.

Perustuukohan elokuva tositapahtumiin? Siltä vaikuttaa, koska mielestäni se on erittäin ajankohtainen.

Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että valehtelu kuuluu älykkyyteen. Vain tyhmät puhuvat aina totta.

Miksi samat asiantuntijat huolestuvat sitten valeuutisista?  Älykkäät ihmiset ovat siis uhka yhteiskunnalle? Niinhän monet historian poliitikot ovat ajatelleet. Lampaita on helpompi hallita kuin susia.

Kaikkien uskontojen oppeihin kuuluu pyrkimys totuuteen ja valehtelu on kiellettyä.

Silti koko yhteiskunta ja erikoisesti diplomatia perustuu valkoisiin valheisiin. Väitetään, että jos näin ei olisi, koko yhteiskunnan valtaisi väkivalta ja anarkia.

Tuo mainitsemani elokuva kertoi juuri maailmasta, jossa jokainen kertoi oikeat rehelliset ajatuksensa. Tosin ihmiset eivät olleet väkivaltaisia, he olivat kai tottuneet kuulemaan totuuden.

AHAA!

Tavallaan some on vienyt meidät lähemmäksi totuuden yhteiskuntaa. Kaikki tiesivät, että ihmiset usein inhoavat toisiaan. Mutta että noin rujoa – siihen ei oltu varauduttu. Nyt muiden epämiellyttävät mielipiteet ilmestyvät ruudulle aina uudestaan ja niihin on vain totuttava.

Valkoisten valheiden maailma on ainakin päättäjien mielestä heille edullisempaa. Siksi sananvapauden rajoittaminen on tullut ajankohtaiseksi.

Jos valheet (jotkut kutsuvat niitä mielikuvitukseksi) kuuluvat älykkääseen yhteiskuntaan, niin tekeekö totuuden vaatimus meistä tyhmiä?

On harkinnan paikka.

Kerro minulle totuus!

Me kaikki haluamme tietää totuuden.

Miten se tiedetään?

Kuuntelemalla luotettavia lähteitä, tietysti.

Kuinka voin tietää, että jokin lähde on luotettava?

Tulee tehdä arviointi sen pohjalta, mitä vanhemmat, opettajat, koulu- ja muut kirjat sekä luotettavat mediatalot ovat meille kertoneet.

Vanhalle ihmiselle nuo “totuudet” ovat vaihtuneet  vaikka kuinka monta kertaa elämän aikana. Sitäpaitsi ihmisten “totuus” liittyy heidän kulttuuriinsa ja jokaisella maalla on oma totuutensa.

Tiedemiehet väittelevät siitä, mikä on totuus. Jotkut menettävät jopa henkensä muiden mielestä väärien löytöjen ja totuuksien vuoksi.

Rehellisyyden nimissä tavallisen ihmisen on mahdotonta tietää, kuka heistä on oikeassa. Kuinka minä voin tietää onko esim. kuussa käyty vai ei? Tai onko maaplaneetta pyöreä vai litteä? Minun on vain valittava omasta mielestäni luotettava taho, johon uskoa. Voin ihan hyvin olla väärässä. Tai mistä tiedän, ovatko Ylen, MTVn, Hesarin tai Seiskan uutiset totta? He kyllä itse kertovat taistelevansa valeuutisia vastaan ja olevansa ehdottoman totuuden puolella. Mutta heidän lähteensä ovat enimmäkseen salattuja eikä niitä saa tutkia. He saattavat joskus LUULLA kertovansa totuuden, vaikka todellisuudessa juuri heidän uutisensa saattavat olla valeuutisia pahimmasta päästä.

Aika toivotonta touhua tämä ihmisparkojen tarpominen eteenpäin elämän puun varjossa.

Kun luen tulevaisuuden roboteista, jotka oppivat koko ajan uutta ja kehittyvät, niin minua alkaa väistämättä hymyilyttää.

Mitä muuta me ihmiset olemme kuin hybridi robotteja? Jotkut ovat oppineet enemmän kuin toiset. Totuudesta ei kellään ole hajuakaan.

Ps. En jaksa enää kommentoida Me Too -kampanjaa. Olen tässä blogissani kertonut useasti olevani feministi ja kuinka minut on nuorena raiskattu kerran koulutiellä ja toisen kerran työpaikkahaastattelussa. En kuitenkaan voi tukea kaikenlaisia noitavainoja, kun pelkkien huhujen perusteella ihmisten elämän ja uran saa tuhota. Todisteita ei kukaan kaipaa, viha on niin ihanaa.

Sad. Very sad.