Eduskuntavaalit ovat ovella ja epätietoisuus nousee tajuntaani: kuinka välttyä olemasta hyödyllinen idiootti? Ja jos en onnistu tässäkään, onko sillä mitään väliä, koska näitähän riittää (siis idiootteja).

Kaunis ajatus on, että etsin yksittäisen ihmisen, johon voin luottaa ja äänestän häntä. Mutta vain hyödyllinen idiootti toimii näin. Sillä tämä mielestäni fiksu ihminen on valinnut itselleen puolueen, jota edustaa, eikä hän näin ollen voi tehdä aivan mitä haluaa.

Tämä systeemi on sekä kirous että siunaus. Se suojelee meitä siltä, että jokainen sekopää saa tahtonsa läpi, ei ainakaan heti, mutta se suojelee meitä myös viisailta päätöksiltä.

Tämänhän me kaikki tiedämme, eikä minulla ole tässäkään asiassa vaihtoehtoista ehdotusta. Uskon kuitenkin ihmisten viisastumiseen ajan myötä, jolleivat he ehdi siihen mennessä tuhota planeettaamme. Tai sitten robotit ehtivät ottaa vallan ja eliminoida meidät vähä-älyisinä idiootteina.

Monet älyköt ajattelevat: vedenpaisumus minun jälkeeni. Minulla on vain yksi elämä ja otan siitä irti kaiken, minkä saan.

Muistan kuinka Tsernobyl räjähti ja Espoossa satoi vettä. Me naiset katselimme ulos ikkunasta ja mietimme, uskaltaako tässä lähteä kotiinsa vesisateessa. Silloin eräs insinööri tuli luoksemme ja sanoi, että turhaan me huolehdimme päästöistä. Kyllä tämä maailma meidän elämän ajan kestää ja sen jälkeen – mitä väliä? Niinpä. Ja onhan se kestänyt.

Minun kaltaisillani ihmisillä, jotka uskovat elämän jatkumiseen ja mahdolliseen jälleensyntymiseen samalla planeetalla, on hyvin itsekäskin halu säilyttää maailma mahdollisimman puhtaana lastenlapsillemme. Saatammehan itsekin olla vielä joskus tulevaisuudessa lapsi. Maailmanparannusta harrastaa siis erittäin itsekäs ihminen. Eläköön itsekkyys!

Kuka hullu haluaa poliitikoksi, kysyivät toimittajat kirjassaan. Se on hyvä kysymys. Se voi tulla monelle yllätyksenä, mutta poliitikot ovat ihmisiä. Luulen, että monet heistä lähtevät alussa mukaan vilpittömin mielin ja täynnä halua vaikuttaa positiivisella tavalla ihmisten elämään. Vihaa fanittava maailma haluaa kuitenkin päitä vadille ja jatkuvat hyökkäykset tekevät heistä “paksunahkaisia tefloneita”, jotka ovat lopulta valmiita tekemään kovia ja julmia päätöksiä, koska he ovat menettäneet rakkauden ihmiseen.

Tutkiva journalismi on tärkeää, mutta joidenkin toimittajien raivoisa hyökkäys kaikkea liikkuvaa kohtaan ei ole edes hauskaa, se on todella vastenmielistä.

Jos haluamme, että poliitikot tekevät viisaita päätöksiä, on hyvä miettiä, tekeekö ihminen niitä hyökkäysten ja kaaoksen keskellä.

Kannatan asiallista KESKUSTELUA.