Ikuinen Halloween jatkuu

Nyt juhlitaan jälleen Halloweenia. Itse olen väsynyt juhlintaan, koska mielestäni viime vuodet ovat olleet kauhunsekaista Halloweenia pullollaan.

Elämä tuntui olevan vielä aika mallillaan 2019. Mutta sitten tuli korona ja Marinin hallitus – ja kauhua riitti. Ihmisoikeusloukkaukset kuuluivat pakettiin, mutta se oli vasta alkua. Eräänä kauniina talvipäivänä korona loppui kuin seinään. Sitä ei enää ollut. Nyt oli sota Ukrainassa. Piti valita puolensa. Se oli hyvän ja pahan taistelua ja hyvällä on oikeus tehdä pahalle mitä vaan. Sitähän se sota on. Mutta nyt, kun Ukraina on melkein unohdettu, meillä on vain Israel ja Palestina. Auta armias, jos olet väärää mieltä! Demokratiassa kun ei vaan voi olla väärää mieltä!

Silti kaikki leikkivät, että elämä on ennallaan. Tänä viikonloppuna on esim. kirja-, ruoka- ja viinimessut. Minulla oli tapana käydä niissä. Olen rakastanut kirjoja, hyvää viiniä ja juustoja. Ne kuuluivat onnelliseen elämään. Mutta myymättömien kirjojen vuoret masensivat sekä tieto siitä, että viinien lisäaineet ovat myrkkyä. Puhumattakaan juustoista, jotka ovat maitotuotteita. Niitä ei herrajumala saa syödä niiden epäeettisen tuotantoprosessin vuoksi! Ranskassakaan ei kuulemma saa enää ylpeillä ruokakulttuurilla, joka on perustunut hyvään lihaan, viiniin ja juustoihin. Nyt tuo kaikki on hyi hyi.

Mitä jäi jäljelle? Ikuinen Halloween, jota suurvallat meille tarjoilevat.

Halloween Suomessa

Demokratiaan kuuluu kansalaistoiminta, kansanliikkeet ja puolueet, jotka kokoavat ihmiset vaikuttamaan yhdessä. Ryhmän ääni kun kuuluu paremmin kuin yhden ihmisen ääni. Näin sanotaan.

Suomi on yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa. Saksassa insinööritoimistossa 70-luvulla nuori insinööri sai potkut, kun liittyi ammattiyhdistykseen. Suomessa kaikki on päinvastoin.

Suomi on maailman onnellisin maa, koska järjestöjen ja yhdistysten ulkopuolelle jääneiltä ei kysytä mitään eikä heitä huomioida millään tavalla. Juuri ja juuri heidän sallitaan jäädä henkiin kunhan ymmärtävät pitää turpansa kiinni. Ryhmässä on voimaa, yksilöä ei ole.

Vaalien lähestyessä on ajankohtaista tarkastella demokratiaa Suomessa,

Kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo: “on nimittäin niin, että Suomen päätöksentekijät mahtuvat tilataksiin” Uusi Suomi 31.3.2018.

Kun tähän lisätään yhteisöjen ja järjestöjen kouhkaavat omaa agendaansa ajavat besserwisserit, on elämästä tasa-arvo kaukana.

Mutta elämme maailman onnellisimmassa maassa. Halloween toteutuu jokapäiväisessa elämässä ja kauhuhan on hauskaa, eikö?