Je ne suis pas Charlie.

Lapsena minulla oli tapana istua joskus peilin edessä ja kuvitella, miltä minusta tuntuisi, jos peilikuvani olisi aasialainen tai tummaihoinen. En osaa selittää, miksi tein niin, asuinhan maalla enkä ollut koskaan nähnyt ainuttakaan ulkomaalaista. Luulen, että se johtui sisareni kummitädistä, Marta Keravuoresta, joka käänsi japanista suomeen ja jonka lähettämillä leikkikaluilla me leikimme.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Marta_Keravuori

Meillä oli mm. aito japanilainen nukke, jolla oli upea silkkinen kimono ja kaksivarpaiset sukat sekä varvassandaalit. Nuo kaksivarpaiset sukat herättivät huomioni naisten oikeuksiin jo silloin. Sain tietää nuorten tyttöjen jalkojen sitomisesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkojen_sitominen
Minusta tuli feministi jo lapsena. Ymmärsin, että maailmassa on virhe.

Koska olen ollut tällä tavalla outo, minulle eivät eri näköiset ihmiset ole koskaan ollut ongelma. Ehkä siksi minulle oli helppoa sopeutua elämään ulkomailla. Sitä paitsi evakkojen lapsena tiesin, että pahuutta on kaikkialla.

Siispä en oikein osaa suhtautua näihin valkoisen rodun aktivisteihin, jotka haluavat suojella valkoista rotua. He ovat kuulemma jo nyt vähemmistönä Usassa ja pian niin myös Ruotsissa.

Höh.

Voihan olla, että jos olisin itse uljas pitkä komea kaunispiirteinen vaalea mies ja minulla olisi samanlainen vaalea kaunotar  tyttöystävänä, lähtisin myös sotaan rotuni puolesta. Kateuttahan tämä vain on tai sitten ei.

Mutta kuten hyvin tiedämme, kysymys ei ole vain ulkonäöstä. Ihmiset kun ovat muutenkin erilaisia. Ja sehän ei joidenkin mielestä vetele.

Siksi: Je ne suis pas Charlie.

Viime viikon terroritekoihin ei ole puolustusta, tietenkään. Mutta en puolusta myöskään sananvapauden varjolla tapahtuvaa herjausta, valehtelua ja mustamaalausta, jotka johtavat lukemattomiin kriiseihin ja syyttömien ihmisten elämien tuhoutumiseen.
Molemmat osapuolet olivat tässäkin tapauksessa sodassa keskenään. Aseena kynä hävisi nyt rynnäkkökiväärille, mutta lopputulosta ei tiedä vielä kukaan.

MINÄ OLEN KUITENKIN YMMÄRRYKSEN PUOLELLA.

Olen niin kiitollinen YlePuheen Alille ja Husulle, jotka ovat venäläisine, virolaisine yms. vieraineen pelastaneet päiväni niin monta kertaa. He ovat tehneet todella arvokasta työtä.  He tuovat esille sen, että maahanmuuttajat eivät ole joku yhtenäinen mössö, vaan he ovat itsenäisesti ajattelevia, erilaisia ihmisiä. Ja tämä on hyvä muistaa, kun kutsutaan “vierastyövoimaa” maahan. Ranska ja Englanti ovat entisine siirtomaineen  erilainen ongelma. Mutta esim. Saksa ja Ruotsi ovat kutsuneet ihmisiä maahansa ja odottaneet heidän olevan kiitollisia monenlaisesta syrjinnästä huolimatta.

Maailma yhtenä onnellisena perheenä on teoriassa kaunis ajatus, mutta sen toteuttaminen rynnäkkökivääreiden avulla ei oikein toimi. Satiirin ja huumorin avulla voidaan käsitellä vaikeita  asioita, mutta tälläkin on rajansa.

Siksi je ne suis pas Charlie. Minä olen ymmärryksen puolella. Tosin sillä varauksella, että terrorismia en tietenkään hyväksy missään muodossa enkä kenenkään toimesta.