Ikuinen Halloween jatkuu

Nyt juhlitaan jälleen Halloweenia. Itse olen väsynyt juhlintaan, koska mielestäni viime vuodet ovat olleet kauhunsekaista Halloweenia pullollaan.

Elämä tuntui olevan vielä aika mallillaan 2019. Mutta sitten tuli korona ja Marinin hallitus – ja kauhua riitti. Ihmisoikeusloukkaukset kuuluivat pakettiin, mutta se oli vasta alkua. Eräänä kauniina talvipäivänä korona loppui kuin seinään. Sitä ei enää ollut. Nyt oli sota Ukrainassa. Piti valita puolensa. Se oli hyvän ja pahan taistelua ja hyvällä on oikeus tehdä pahalle mitä vaan. Sitähän se sota on. Mutta nyt, kun Ukraina on melkein unohdettu, meillä on vain Israel ja Palestina. Auta armias, jos olet väärää mieltä! Demokratiassa kun ei vaan voi olla väärää mieltä!

Silti kaikki leikkivät, että elämä on ennallaan. Tänä viikonloppuna on esim. kirja-, ruoka- ja viinimessut. Minulla oli tapana käydä niissä. Olen rakastanut kirjoja, hyvää viiniä ja juustoja. Ne kuuluivat onnelliseen elämään. Mutta myymättömien kirjojen vuoret masensivat sekä tieto siitä, että viinien lisäaineet ovat myrkkyä. Puhumattakaan juustoista, jotka ovat maitotuotteita. Niitä ei herrajumala saa syödä niiden epäeettisen tuotantoprosessin vuoksi! Ranskassakaan ei kuulemma saa enää ylpeillä ruokakulttuurilla, joka on perustunut hyvään lihaan, viiniin ja juustoihin. Nyt tuo kaikki on hyi hyi.

Mitä jäi jäljelle? Ikuinen Halloween, jota suurvallat meille tarjoilevat.

Tositeeveetä Ukrainasta

Tänään on hyvä päivä, koska valitsen niin. Tänään on myös tekopyhästi Naisten päivä. Naisen ihmisoikeuksista en ainakaan minä ole saanut osakseni paljonkaan, mutta haitanneeko tuo.

Suomalainen Media on kuin mies, joka ei osaa tehdä kahta asiaa samanaikaisesti: kävellä ja syödä purkkaa. Virusta ei ole enää. Se katosi täysin elämästämme, kun Venäjä aloitti projektinsa Ukrainassa 24.2.2022.

Minä en ole tiennyt tuosta maasta muuta kuin että siellä tapahtui onnettomuus ydinvoimalassa keväällä 1986. Sen vuoksi sienemme metsissä ovat edelleen saastuneet.

Nyt tiedän jo vähän enemmän. Nyt tiedän, että maan presidentti on hauska ja seksikäs Drag queen ja että koko maailma haluaa auttaa häntä. Karismaa pitää olla. Maailmassa käydään sotia kaiken aikaa, mutta toiset sodat vain sopivat tositeevee-formaattiin paremmin kuin toiset.

Nyt koko globaali maailma jännittää teeveen ääressä kuinka käy ja kuka voittaa. Tämä on meidän yhteinen Truman Show ja Nälkäpeli samoissa kansissa. Joskus Netflix voittaa, kun sieltä tulee muuta tositeeveetä kuten Anna Sorokin (Inventing Anna) tai Simon Leviev (The Tinder Swindler).

Nyt vain odotellaan, tulevatko alienit pelastamaan meidät vai laskeutuuko peräti Jeesus lunastamaan lupauksensa ja viemään meidät pois tästä helvetistä, nimeltä Maa.

Katellaan.