Ruotsalaisen kansanpuolueen dilemma

Ihmiset eivät enää käyttäydy.

Tällä hetkellä kun tätä kirjoitan, RKP miettii voiko se enää jatkaa samassa hallituksessa Perussuomalaisten kanssa. RKP on kauhuissaan heidän sananvalinnoistaan, jotka ovat kuitenkin Perussuomalaisten itsensä mielestä vain suoraa puhetta. Vihainen ihminen voi sanoa pahasti. RKP:n mielestä kyse on arvoista. Juridiikan näkökulmasta voidaan asiaa kai tarkastella mielipiteet vs. toiminta. Mielipide ei ole rikos, mutta toiminta saattaa jo olla.

Suomi patsastelee täällä vallitsevasta lehdistön sananvapaudesta. Usein herää kysymys, onko muillakin kuin lehdistöllä oikeus vapaaseen ilmaisuun.

Suomenruotsalaiset osaavat yleensä todella käyttäytyä.

Tultuani Suomeen mahdollisuuteni löytää heti työtä olisivat voineet olla rajallisia. Kiitos suomenruotsalaisten yritysten näin ei kuitenkaan ollut, vaan oli varaa valita. Ja he olivat mukavia asiallisia työtovereita, eikä ketään kiusattu. Johtajat arvostivat ja maksoivat kunnon palkkaa. Olinko vain onnekas, mutta nämä ovat omat kokemukseni heistä. Siksi ymmärrän hyvin, että heidän maailmassaan Perussuomalaiset järkyttävät.

Ehkä RKP:n tulisi ottaa mallia suomenruotsalaisista yrityksistä: työtoveria ei tarvitse rakastaa, mutta silti voidaan hommat hoitaa yhdessä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Tää on niin tätä.

Missä leijona?

Jälleen kesä. Eikä mitään tapahdu. Edes Ruokolahden leijonaa ei ole näkynyt.

Mutta aina on olemassa sote, alkoholi, perussuomalaiset, kakka, pissa ja pieru. Sellaista päivää ei olekaan, etteikö näistä voisi keskustella Suomessa. Ainakin, jos uskoo mediaa.

Katselin Yleltä dokumenttia Minun Ruotsini. Siinä haastateltiin maahanmuuttajanuoria, jotka eivät näe mitään toivoa elämässään.

Siinä yritettiin selvittää, mistä kumpuaa nuorten miesten viha ja voiko siitä päästä yli. Selväksi tuli, että jollei ihmisiä hyväksytä osaksi yhteiskuntaa eikä heille anneta edes toivoa paremmasta, niin mitä menetettävää heillä enää on.

Siinä on päättäjille pohdittavaa. Pelottelu ei johda mihinkään. Tarvitaan EDES toivoa.

Minun Suomeni

Eduskuntavaalit ohi. Suomi muka kriisissä. Pelottelua. Pelottelua. Pelottelua. Sitä kai Suomen politiikka on aina ollut. Ja kun se on hyväksi havaittu, niin jatketaan samalla linjalla. Kansa on pidettävä kurissa hinnalla millä hyvänsä. Kansa, joka on yksi maailman onnellisimmista.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Keskusta haluaa pitää maaseudun elävänä. Suomen kaunis ja vielä suhteellisen puhdas luonto on tärkeä ja jos Keskusta Sipilän johdolla osaa huolehtia vielä siitä, ettei geenimuunneltua ruokaa ainakaan pakoteta tuotettavaksi Suomessa  eikä Suomen järviä ja vettä myydä ulkomaalaisille omistajille, niin minä todellakin kiitän ja kumarran.

En vastusta myöskään sitä, että Perussuomalaiset rakastavat isänmaataan ja haluavat auttaa sen kansalaisia parempaan elämään. Maailman onnellisimpien kansojen joukkoon kuuluvassa Suomessa monella kansalaisella on paha olla ja perussuomalaisten mielestä he saavat kertoa siitä. Se, että esim. työttömyydestä tulee paha mieli, ei ole mielisairautta vaan osoitus enemmänkin mielen terveydestä. Tämän Perussuomalaiset ymmärtävät ja kiitän heitä siitä.

Vaikka kuulunkin heidän pilkkaamiinsa liberaalimpiin vihreisiin ja olen kaiken lisäksi vielä vihattu feministi, arvostan ihmisiä, jotka rehellisesti puolustavat kotiaan.

Valtakunnassa kaikki hyvin.