Hitot siitä


Tämä kirjoitus on peräisin ajatuksista, joiden innostajana toimi joulupukilta saamani kirja Fuck it – the ultimate spiritual way by John C. Parkin.

Sanoa Fuck it on tavallaan anarkiaa. Se on kuin näyttäisi keskisormea yhteiskunnan luutuneille “hyville” tavoille. Eikä niin olisi voinut tehdä vielä 20 vuotta sitten.

Kirjoittaja suosittelee kirjan lukemisen jälkeen välittömästi kertomaan toisille, kuinka pidin kirjasta. Näin hankin itselleni hyvää karmaa, autan toisia ja – ennen kaikkea – kirjoittajaa rakentamaan taloaan.

Kun asiat, jotka ovat olleet aiemmin merkityksellisiä, alkavat aiheuttaa meille liikaa harmia ja tuskaa, on aika sanoa Fuck it – vitut siitä – ja tehdä sen sijaan jotain miellyttävämpää.

Ongelmana on usein se, että elämämme on liian merkityksellistä, mikä on sinänsä jo kosminen vitsi. Elämällä tulee olla tarkoitus ja meidän tulee tehdä tarkoituksellisia asioita. Tulee varoa merkityksetöntä elämää. Vitsi, vitsi.

Janoatko henkisyyttä ja maailman rauhaa? Enää sinun ei tarvitse kulkea tietä, jota useimmat gurut ovat kulkeneet: tuhoa elämäsi – hitot siitä – herää. Nyt voit sanoa hitot siitä jo ennen kuin olet tuhonnut elämäsi! Kuulostaako houkuttelevalta?

– Jos olet hämmentynyt ja vihainen, se on henkistä.
– Jos olet mustasukkainen, se on henkistä.
– Jos olet nälkäinen, se on henkistä.
– Jos haluat omistaa Porschen, se on henkistä.
– Jos haluat kuristaa pomosi, se on henkistä.

Mikään ei ole ei-henkistä. On mahdotonta olla olematta henkinen.

Have a nice life!

Ihmisten puolue

Vastakkainasettelun aika on ohi. Jos ihmiset vähänkään ymmärtävät maailmaa, ei äärivasemmistoa tai äärioikeistoa voi olla. Jos vähänkään tajutaan asioita, on puolueen ajateltava koko ihmiskuntaa. Toki pienempiä tavoitteita saa ja pitääkin olla, mutta ne eivät saa olla ristiriidassa ihmiskunnan hyvinvoinnin kanssa.

Nykyisin ihmisen taustalla ei ole enää kovin paljon tekemistä hänen nykyajattelunsa kanssa. Elämme niin ristiriitaisessa maailmassa.

Minä olen rutiköyhä. Silti minusta on ok ja ihan kivaa, jos jollakulla toisella on paljon varallisuutta. Varsinkin, jos se on hankittu suht eettisin keinoin.

Vastustan ehdottomasti hikipajoja ja muuta ihmisorjakauppaa, mutta en todellakaan halua, että näiltä ihmisiltä vietäisiin elinkeino pois ilman varasuunnitelmaa. Sehän olisi kuolemantuomio heille ja heidän perheilleen.

Vastustan joidenkin ylikansallisten yritysten harjoittamaa sokeaa ja vastuutonta voitontavoittelua, mutta en todellakaan vastusta globalisaatiota sinänsä, kansainvälisyyttä tai liike-elämää yleensä. Varsinkin yrittäjyyttä tulee tukea monin eri tavoin, sillä se on hyvinvoinnin tae. Mutta jos/kun yrittäjä epäonnistuu, hänen olisi ehdottomasti saatava toinen mahdollisuus (kuten muidenkin ihmisten). Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu. Näin vain elämässä on. Jos olet delegoinut vastuusi toisaalle (ja elät jonkun siivellä) sattuu vähemmän, mutta kaikki eivät vain voi tehdä niin ja kyllä siinäkin tapauksessa on viisasta kannustaa rahapuutaan.

Kannatan tuuli-,vesi- ja aurinkovoimaa, mutta myöntää täytyy, näin internetin käyttäjänä, että puhdasta energiaa tarvitaan. Ja paljon. Jos parempaa vaihtoehtoa ei vielä ole, on atomienergia aika puhdasta energiaa, pakko tällaisenkin viherpiipertäjän on se myöntää.

Kannatan sananvapautta, mutta onko oikein, että esim. media saa harrastaa kiusaamista, kun sitä yritetään poistaa kouluista ja työpaikoilta? No ei kyllä ole. Ja on ihan turhaa sanoa, että voihan asianomistaja vetää kiusaajan oikeuteen. Tavallisella ihmisellä ei moiseen ole aikaa eikä rahaa. Maineen (ja siten usein koko elämän) tuhoaminen maksaa vain muutaman tonnin kiusaajalle ja jutut kestävät vuosia. Tämän media tietää ja jäljet näkyvät yhteiskunnassa. Näin syrjäytetään tietoisesti ihmisiä yhteiskunnassa ja sen saavat veronmaksajat kustantaa.

Ylessä (Enbuske) väitetään, että ihmisten mielipiteillä ei ole väliä. Siltä se usein näyttää ja vallassa olevat tahtovat uskoa siihen. Mutta historiaa tuntevat tietävät, että näin ei ole. Loppupeleissä. Lukekaa historiaa pojat!

Ja terveisiä vaan Finnairin omaa napaansa tuijottaville lentäjille.

Huoh. Ei muuta tällä kertaa.

Elämä on sairaus

Karmaisevan hauskaa halloweenia kaikille!
(Muista, että kauhusta nauttiminen on vähän sairasta.)

On se vaan niin metkaa.

Oletko kiinnostunut musiikista tai teetkö sitä peräti elääksesi? Noh, se on vain osoitus mielesi ongelmista ja siitä, että et saa muuten ilmaistua itseäsi toisille. Hyvä, kun rassukka kykenet edes tuohon.

Tanssitko? Jos olet mies, niin seksuaalinen suuntautumisesi kyllä tiedetään ja yrität vain hyppiä tuskasi ulos, kun et muuhunkaan pysty. Good for you.

Jos olet nainen, niin taattu jakorasia olet. Parasta olisi, jos avautuisit meille ja kertoisit rehellisesti tekosesi Totuuden hetki -tyyliin. Se auttaisi sinua varmasti.

Ai että oletkin klassinen tanssijatar? Noh, sitten olet neuroottinen anorektikko. Hoitoa löytyy kyllä sinullekin.

Kuvataiteilijoista ja kirjailijoista ei kannata edes puhua. Jo vuosisatoja on tiedetty heidän olevan kajahtaneita kuten näyttelijätkin. Ainoita täysjärkisiä SAATTAVAT olla ohjaajat. Hehän sentään pompottavat näyttelijöitä.

Ai niin. Ja jumalaan uskovat hihhulit ovat kahjoja kans.

Poliitikot ovat tunteettomia narsisteja, vaarallisia siis. Heitä ei voida vielä hoitaa, mutta keinoja etsitään.

Ekonomisteista, poliiseista, armeijasta, lakimiehistä ja lääkäreistä en uskalla sanoa mitään, mutta arvaatte/tiedätte varmaan itsekin, mistä on kyse.

Niin. Ja sitten on puutarha. Pidätkö puista, kukista ja kasveista tai onko sinulla peräti puutarha? Terapiaa sairaalle mielelle sekin tai vaihtoehtoisesti terapeuttista työtä esim vangeille.

Perusduunarit ovat taasen fyysisesti sairaita ja lopussa. Aika sairasta sekin, miksi he suostuvat tuollaiseen kohtuuttomaan hyväksikäyttöön? Mikä on päässä vikana?

Siis mitä jää jäljelle: TOIMITTAJAT JA TUTKIJAT. Tietysti.

Mutta kivaahan se on, kun ollaan kaikki niin hiton sairaita. Kyttäämistä, hoitamista ja muuta kiintoisaa tekemistä riittää yllin kyllin kaikille.

Kuvitelkaa, jos nuoruudenhaaveeni maailmasta ilman sotaa, rikollisuutta ja sairautta olisi toteutunut. Mitä ihmettä me kaikki nyt tekisimme?

Miettikääpä hetki sitä. Mitä tehdään sitten, kun kaikki voivat hyvin? Sitä ajatusta kannattaa tutkia lähemmin. Joskus se voi toteutua. Kaikesta huolimatta.

White trash ja tempputyöllistäminen

Ennen oli koulutus, koulutus ja koulutus.

Nyt on tilastot, tilastot ja tilastot.

Mikään maailmassa ei ole niin tärkeää kuin tilastot. Eihän siinä sinänsä mitään uutta ole, että käyrät paperilla tai näyttöpäätteellä ovat kauneinta maailmassa – olen itsekin kuulunut samaan jengiin – mutta NYT EI MILLÄÄN MUULLA OLE ENÄÄ MITÄÄN VÄLIÄ. Siinä on ero, haloooo.

Globaalit tilastot pitää olla kunnossa. Muuten ei kunnian kukko laula ja eihän se laulakaan. Ironista kyllä: Suomi, joka pöyhkeili kilpailukyvyllään ja korruptoimattomuudellaan, onkin todellisuudessa paljastunut olevansa näissä asioissa pohjalla. Eikä kenenkään toisen tarvinnut sitä paljastusta heidän puolestaan tehdä. Ihan itse sen tekivät. Totuus kun tulee esiin aina ennemmin tai myöhemmin ihan ilman valheenpaljastuslaitettakin.

Mutta so what? Ihmisiähän me kaikki ollaan ja erehtyminen on inhimillistä jne. Tempputyöllistämisen traumasta on päästävä irti. Mitä siitä, että sinua, parin loppututkinnon suorittanutta ja/tai pitkän työkokemuksen omaavaa, heitellään heittopussina pätkätyöstä markkinatuelle ja sieltä taasen pätkätyöhön. Saathan työstäsi sentään 8 euroa per päivä! Eikö se muka riitä?

Etkö tiedä, että työ on kutsumustehtävä eikä siitä todellakaan kuulu maksaa RAHALLA. Teidän korvauksenne on paljon korkeammalla henkisellä tasolla, ihan toista kuin esim. paperityöläisten tai optiojohtajien tulot, jotka ovat säälittävästi vain materiaa.

Hei, teillä on ilo palvella kanssaihmisiänne ja tilastoja! Te olette arvokkaita! Ilon kautta, sisaret ja veljet! Muistakaa tämä.

Ai niin. Melkein unohdin avioerot. Oliko se niin, että niissä Suomi oli peräti paras, tai ainakin hopealla tai pronssilla. Siihenkin syy löytyy White trash/tempputyöllistämistraumasta.

Jos elät 400:n euron tuella, et tietenkään kykene elämään sillä kunnolla. Sekin tuki otetaan sinulta kuitenkin pois, jos olet naimisissa työssäkäyvän henkilön kanssa. Noh, mitä tästä seuraa? Avioeroja tietenkin. Avioliiton ylellisyyteen ei köyhällä ole varaa.

Ehdotankin uutta tv-formaattia: Tempputyöllistetylle morsian/sulhanen.

Aukko CV:ssä!

Luin viime viikolla työnantajille kohdistetusta mielipidekyselystä, jonka lopputuloksena oli, että työnantajat eivät yleisesti halua palkata henkilöä, jolla on aukko CV:ssä.

Jokainen sekunti elämästäsi tulee olla dokumentoituna ja jonkun kontrollin alaisena, muuten olet epähenkilö. Onhan se asenne tuokin. Tahmean jäykkä ja typeräkin, mielestäni, mutta kukapa mielipidettäni kysyisikään.

Pelkäävätkö työnantajat, että jos ihminen on avartanut maailmankuvaansa tekemällä välillä jotain aivan muuta, se vaarantaisi heidän auktoriteettiasemaansa ja uskottavuuttaan? Tosin, niinhän se tekeekin. Mitä enemmän ymmärrät asioita, sitä vähemmän fuulausta siedät.

MUTTA!

Jos halutaan rakentaa yhteiskuntaa pitkällä tähtäimellä ja haetaan hauskaa sekä luovaa ilmapiiriä, jossa fiksut suomalaiset voivat kehittää kykyjään ja lahjojaan. Ilmapiiriä, jossa työnantaja on ystävä ja yrityksen menestys sekä hyvä tulos kaikkien yhteinen kunnia-asia. Ilmapiiriä, jossa ihmiset viihtyvät työssään pitkälle eläkeikään asti, niin vähän piponlöyhennystä kaivataan ja tarvitaan, kiitos.

Jätin tässä käsittelemättä sellaiset tapaukset, joissa ihminen on ollut välillä poissa työelämästä jonkun sairauden vuoksi – he eivät tule lainkaan kysymykseen, vaan menevät suoraan mappi Ö:hön. HALOOOOO!

Minä otan vastuun!

Huolestuttaako sinua

– globaali taantuma ja pörssiromahdus
– Suomen metsäteollisuuden tila
– Suomen metalliteollisuuden tila
– vanhusten tila
– lasten ja nuorten tila
– pätkätyöläisten tila
– työttömien tila
– ylivelkaantuneiden tila
– planeetan ilmaston tila
– jne. jne. jne. jne.

Ei enää huolta. Minä otan vastuun!

Ai että olenko hullu? En toki. Sovellan vain liiketaloudessa ja yhteiskunnassa yleisesti käytössä olevia oppeja ja normeja. Joku sanoo vain ottavansa vastuun ja asia on sillä selvä.

Pelastaako se yrityksen tai kaupungin? Antaako se työttömälle työpaikan, vanhukselle avun, lapselle tai nuorelle tulevaisuuden? Eipä tietenkään.

Vastuu on vain sana. Se on vain sana, jonka voit katsoa sanakirjasta.

Paholaisesta seuraava


Jokainen on kai kuullut puhuttavan henkilöstä, joka on jumalasta seuraava. Jolla on ylikorostunut itsetunto ja joka on maailman napa. Kaikkihan me hänet tunnemme.

Mutta entä sitten, kun kaikki kääntyy päälaelleen? Kuten minun elämässäni on tapahtunut. Kuinka siihen pitäisi suhtautua?

Synnyin pakolaisperheen (evakko?) viimeiseksi lapseksi. Muut olivat syntyneet Karjalassa, minä Savossa. Muiden lasten mielestä en kuulunut joukkoon. Äitini yritti puolustella minua sanoen, että jos kissa menee synnyttämään uuniin, eivät sen pennut ole pullia. Ei paljon auttanut.

Tykkäsin kovasti musiikista ja lauloin kaikissa kissanristiäisissa ja vähän muuallakin. Kirjoittelin laulujen sanoja muistiin vihkoon kuunnellessani radiosta lauantai-illan toivottuja. Siitä sitten lauleskelin aina kun se vain oli mahdollista.

Noh, koulussa oli opettaja, joka oli ollut lähetyssaarnaajana Ambomaalla (nykyisin Namibia). Kun kouluun tuli kiertävä elokuvien näyttäjä ja koko koulu katseli balettitanssia, tämä opettaja peitti kauhuissaan kasvonsa käsiinsä ja hoki: “on kuin pakanatanssia, on kuin pakanatanssia”.

Kerran hän löysi vihkoni, johon olin kirjoittanut niitä laulujen sanoja. Jäin heti jälki-istuntoon ja sain rukoilla polvillani tuntitolkulla jumalalta anteeksi syntisyyttäni. Ei se auttanut.

Muutin myöhemmin Sveitsiin töihin. Minulla oli paljon ystäviä eri maista ja joukossa oli muutama itävaltalainenkin. Aloin seurustella yhden sellaisen kanssa. Sveitsiläiset työtoverit olivat huolestuneita. Enkö tiedä, millaisia ihmisiä itävaltalaiset ovat? Vastasin, etten tiedä ja menin hölmöyksissäni naimisiin.

Siitäpä sitten jupakka nousi. Appivanhemmat olivat kauhuissaan, ehkä syystäkin. Anoppini kertoi, että hänen poikansa rakastaa häntä suuresti. “Katsotaan, kumpi meistä voittaa” hän sanoi. Höh. Voittaa?

Sitten sain lapsen ja pohjoismaalaisen aivopesun tuotteena halusin käydä työssä.
Sitäpaitsi olimme nuoria, eikä miehelläni ensimmäisessä työpaikassaan palkkakaan ollut kummoinen.

Olin muiden mielestä kävelevä hirviö. Sain kuulla siitä päivittäin. Jopa pomoni kysyi, että eikö paikkani olisi ennemminkin lapseni luona. Mutta naiset eivät kanssani puhuneet. Luopiolle. Olin kuitenkin nuori vailla kunnon työkokemusta ja ne työvuodet ja upeat työtodistukset olivat myöhemmin henkivakuutukseni yksinhuoltajana työelämässä.

Suomeen palattuani olin jälleen se epäilyttävä ulkomaalainen ja mahdollinen natsi. Jotain vikaahan ihmisessä täytyy olla, kun puhuu hyvin saksaa ja on ollut saksalaisen (tässä tapauksessa itävaltalaisen, mutta se on ihmisille yleensä sama asia) kanssa naimisissa. Se kertoo kaiken. Siinä eivät puolustelut auta.

Töitä kyllä riitti, kun suomalainen elektroniikkateollisuus oli nousussa ja komponentteja tuotiin maahan saksankielisistä maista niihin laatutuotteisiin. Mutta työtoverit eivät edes kiusanneet. He kiersivät kaukaa.

90-luvun laman aikana jäin sitten työttömäksi ja tein henkilökohtaisen konkurssin. Minusta tuli jälleen epäihminen. Kuinka ihminen voi ottaa velkaa, jota ei edes kykene maksamaan? Noh, paluumuuttajalla ja yksinhuoltajalla on kaikenlaisia menoja. Se on sitä kulutushysteriaa, you know.

Koulutin itseäni, päivitin tietojani ja koulutustani kiltisti ja sain jälleen töitä.

Noh, minut irtisanottiin laittomasti ja erittäin likaisin keinoin. Vein jutun oikeuteen ja voitin. Olin luullut, että näin voi tehdä. Mutta ei. Nyt olin suorastaan hirviö. Sain kuulla, että ketään ei syyttä irtisanota. Kyllä se vika oli minussa.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Sitä saa mitä tilaa.

Onko todella näin?

Intention voima


Jotkut meistä elävät intention lähteestä ja jotkut elävät siinä. Jälkimmäisessä tapauksessa intentio on tarkoituksellisuutta ja se elävöityy lähteestä.

Me kaikki saamme voimamme siitä. Jollet saisi, et kykenisi edes lukemaan tätä blogiani. Meillä kaikilla on linkitetty yhteys älylliseen tietoisuuden kenttään. Kyse on vain siitä, kuinka puhdas tuo linkkimme kulloinkin on.

Kuljin nuoruudessani työmatkallani päivittäin ohi Max Planck -instituutin Saksassa. En ollut vielä silloin kiinnostunut kvanttifysiikasta tai atomeista. Kiinnostus heräsi vasta myöhemmin työskennellessäni elektroniikkateknologian parissa ja kiinnostuksestani henkisiin asioihin.

Saksalainen Max Planck, 1858-1947, ei ollut mikä tahansa hokkuspokkusheppuli, vaan hänelle myönnettiin mm. Nobelin fysiikan palkinto 1918. Hän on sanonut, että hän oli tullut siihen tulokseen, ettei ole olemassa mitään materiaa. Aine on vain atomiyksiköiden värähtelyä tilassa. “Meidän on pakko olettaa, että kaiken tämän takana on älyllinen tietoinen mieli” hän sanoi.

Toinen kovan tieteen edustaja, Einstein, on sanonut, että mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto. “Minä yritän oppia ajattelemaan kuten jumala – kaikki muu on vain yksityiskohtia.”

Yksi kvanttifysiikkaan ja atomeihin liittyvä päätelmä on myös tämä:

“Kun muutat tapaasi tarkastella asioita, ne muuttuvat.”

Tuota lausetta kannattaa mietiskellä usein, kun elämä ei näytä olevan kohdallaan. Totuus on kuitenkin se, että kaikki ON kohdallaan. Me emme vain huomaa tai ymmärrä sitä.

Ääretön potentiaali ei saa alkuaan aineellisesta maailmasta vaan henkisestä energiakentästä, josta olemme kaikki lähtöisin.

Jos äärettömien mahdollisuuksien energiakentässä ollessasi (ja siellähän sinä olet) alat miettiä, mitä kaikkea vailla olet ja mitkä kaikki asiat ovat elämässäsi pielessä, kenttä vastaa sinulle varmistamalla, että tilanne jatkuu entisellään.

Antautuminen elämälle, rajaton kiitollisuus kaikelle sille, mitä elämä on meille suonut ja meitä opettanut, mahdollisimman vähäisen vastustuksen polku muuttaa maailmaa oikeasti. Muuta tapaasi katsoa asioita, niin ne muuttuvat.

Maailmassa tapahtuu paljon oikeasti ikävää, kuten sodat, vastenmieliset työnantajat, työtoverit, alaiset, asiakkaat, naapurit jne. Unohtamatta syvää globaalia lamaa. Kaikki tämä on hyvin masentavaa. Vai masentaako se? Muiden matala energiataso ei saa sinun energiaasi vähenemään, vaan sinun oma suhtautumisesi esim. sinua vihaaviin ihmisiin. SE saa sinut alas.

Itselläni oli kauan slogani, että suvaitsen kaikkea muuta maailmassa paitsi suvaitsemattomia ihmisiä. Se on ollut minulle henkilökohtaisesti kova koulu, vaikka niin ei olisi tarvinnut olla. Olisin voinut helpomminkin oppia näkemään muiden ihmisten hyvät puolet, heidän kauneutensa ja viisautensa.

Älä koskaan ratkaise ongelmaa paheksumalla, tuomitsemalla, häpeällä tai muulla alhaisen energian tavalla katsoa asiaa. Muista aina, että olet yhteydessä äärettömään intention lähteeseen ja kykenet kyllä ymmärtämään, jos vain tahdot.

Pelkkä olemuksesi rauhoittaa ympäristöäsi ja parantaa maailmaa.

Sarjakiusaaja


Tämä kirjoitus perustuu brittiläisen Tim Fieldin tekemiin tutkimuksiin ja kirjaan, ”Kiusaaja näköpiirissä” (eng. ”Bully in Sight”).

Seuraavassa esitetään sarjakiusaajan profiili. Sama pätee myös muihin hyväksikäyttäjiin. Esim. ahdistelijoihin, pedofiileihin, raiskaajiin, seksuaalisesti hyväksikäyttäjiin, rasistisiin ahdistelijoihin, hyväksikäyttäviin ja pahoinpiteleviin avio- tai avopuolisoihin, väkivaltaisiin pahoinpitelijöihin (esim. sarjamurhaajiin).

Kuinka monta ihmistä tunnet, jotka sopisivat tähän kuvaukseen?

Suurimmassa osassa kiusaamistapauksia kiusaaja on ns. sarjakiusaaja. Sarjakiusaaja on kiusannut aiemmin, kiusaa tällä hetkellä ja tulee kiusaamaan jatkossakin. Usein vähän menneisyyttä tutkimalla löytyisi joukko kiusattuja, jotka

– Ovat lähteneet työpaikastaan äkkiä
– Ovat lähteneet epäilyttävissä olosuhteissa
– Ovat jääneet ennenaikaiselle tai sairaseläkkeelle
– On erotettu epäoikeudenmukaisesti
– Ovat olleet kurinpitotoimenpiteiden kohteena
– Ovat kärsineet stressiperäisen hermoromahduksen

Profiili

Sarjakiusaajan profiili on yhdenmukainen ja sopii lähes kaikkiin kiusaajiin, tapahtuipa kiusaaminen missä ympäristössä tahansa. Sarjakiusaaja voi olla mies tai nainen – ainoa ero on, että naiset ovat “parempia” kiusaajia.

Sarjakiusaaja

– On pakonomainen ja vakuuttava valehtelija. Kun häntä vaaditaan tilille teoistaan, hän keksii spontaanisti mitä tahansa vastatakseen sen hetkiseen tarpeeseen.
– Omaa Jekyll&Hyde persoonallisuuden – on häijy ja kostonhimoinen kahdenkesken ja viaton ja hurmaava todistajien läsnä ollessa. Tästä johtuu, ettei kukaan ulkopuolinen voi uskoa, että ko. henkilöllä on kostonhimoinen luonne, vain senhetkinen uhri näkee molemmat puolet.
– On aina hurmaava, luottamusta herättävä ja vakuuttava kun samanarvoiset työntekijät, esimiehet tai ulkopuoliset ovat läsnä (huomaa, että charmilla on motiivi).

Yllä olevat luonteenpiirteet selittävät ennen kaikkea sen, kuinka sarjakiusaajat selviävät paljastumatta.

Sarjakiusaajalla ei ole kykyä nähdä millaista hänen käytöksensä on. Hän ei ole tietoinen käytöksensä tökeryydestä ja asiattomuudesta. Kiusaaja on todella tietämätön siitä (tai ei halua myöntää) millainen vaikutus hänen käyttäytymisellään on toisiin ihmisiin. Termi syyntakeeton tulee usein mieleen. Sarjakiusaajat näyttävät olevan sokeita sille tuholle, mitä he saavat aikaan kompuroidessaan elämäänsä eteenpäin.

Sarjakiusaaja:

– On itsekäs ja toimii koko ajan oman hyödyn tavoittelun, itsetehostuksen ja itsesäilytyksen innoittamana. Kaikkien tekojen tavoitteena on tuoda kiusaaja esille, vaikka teko vaikuttaisi viattomalta (kuinka tänään voit? kääntyy muotoon onko siitä, miten voit tänään, mitään hyötyä minulle?)
– On tunteeton, usein paatuneen välinpitämätön muiden tarpeille, varsinkin silloin kun muilla on elämässään vaikeuksia.
– Käyttää arvostelua, nöyryyttämistä jne. huomauttaessaan muiden suoritusten vajaavaisuuksista. Todellisuudessa tämä tähtää muiden kontrolloimiseen ja alistamiseen eikä suoritusten parantamiseen.
– Vääristelee, vääntelee, sepittää, keksii kritiikkiä ja syytöksiä ja käyttää väärin kurinpitojärjestelmiä, taas kuten edellisessä kohdassa kontrolloidakseen ja alistaakseen.
– On kontrolli-intoilija ja hänellä on ylitsepääsemätön halu kontrolloida muita.
– Ei pysty luottamaan toisiin. Tämä selittää osin kohtuuttoman ja pakonomaisen muiden ihmisten tarkkailun.
– Haluaa edetä urallaan asemaan, jossa saa käyttää valtaa ja käyttää sitten valtaansa väärin.
– On itsevaltainen ja käskevä, käyttää usein sanoja “sinun pitäisi” ja “sinun ei pitäisi”
– On riittämätön, taitamaton, huono työssään, epäpätevä. Kiusaaja pysyy asemassaan vain niiden avulla, joita hän kiusaa.
– Aiheuttaa eripuraisuutta. Kiusaajalla on hajottava vaikutus ja siksi heidän osastoillaan on toimintahäiriöitä ja ne ovat tehottomia. Kiusaajan käyttäytyminen estää muuta henkilökuntaa hoitamasta tehtäviään.
– On lyhytnäköinen ja ei usein pysty suunnittelemaan asioita enempää kuin 24 tuntia eteenpäin
– Näyttää elävän kuplassa, jossa on olemassa vain tämä päivä. Kun heitä uhmataan, he keksivät spontaanisti asioita. Kiusaaja näyttää uskovan itse sepitelmiinsä. Lääketieteessä tätä kutsutaan sepittelyksi, moraalisesti se on pakonomaista valehtelua.
– On usein lapsi, joka ei ole aikuistunut.
– On käytökseltään kypsymätön ja hänen tapansa ovat huonot.
– Omaa huonot kommunikointikyvyt, huonot ihmissuhdetaidot ja huonot sosiaaliset taidot.
– Omaa huonot kielelliset kyvyt. Kiusaaja käyttää vain erittäin negatiivista kieltä, johon sisältyy vain harvoja tai ei ollenkaan positiivisia ilmauksia.
– Toimii vain palkkion tai oman hyödyn toivossa. Kiusaaja käyttää hyödyn tavoittelussa työnantajaa hyväkseen ja tarpeen tullen piiloutuu työnantajan taakse.
– On huutaja ja kirkuja, jos on ulospäin suuntautunut. Tällaiset kiusaajat ovat näkyviä ja kiusaavat julkisesti.
– On vaarallisin, jos hän on sisäänpäin kääntynyt. Hän tapaa istua taka-alalla ja hän värvää muut tekemään likaisen työn. Kun tämänkaltaisen kiusaajan kanssa joutuu tekemisiin, on ensin tunnistettava priimus motor. Sitten kannattaa keskittyä vain ja ainoastaan tähän henkilöön, muut tulevat häviämään siinä sivussa.
– On ilonpilaaja. Kiusaaja väheksyy muiden ihmisten ideoita ja ehdotuksia.
– Ei omaa mielikuvitusta, eikä hänellä ole luovia tai uudistuvia kykyjä. Kiusaaja esittää harvoin omia ajatuksia, yleensä hän toistaa muiden sanoja (usein esimiesten) ymmärtämättä niitä, sen sijaan että ajattelisi itse.
– Ei ole vastaanottavainen toisten ajatuksille, mutta voi silti esittää ne myöhemmin ominaan
– On plagioija, varastaa muiden työn ja ottaa siitä kunnian.
– Käyttää usein väärää kehumista tai juuri kyseessä olevaan tilanteeseen sopimatonta kehumista. Tämän tarkoitus on saada kiusaaja tuntemaan olonsa hyväksi, osaksi todistajien vuoksi ja osaksi siksi, että uhri laskee puolustustaan ja on siten helpommin kontrolloitavissa ja alistettavissa.
– On kykenemätön ja haluton antamaan toisille ja heidän vaikutuksilleen ja saavutuksilleen arvoa, suhtautuu muihin usein väheksyvästi.
– Arvostelee tehtäviä ristiriitaisesti. Kiusaaja aliarvioi tahallaan muiden töitä ja saavutuksia. Kun taas kiusaaja tekee jonkin työn, se on työläs, vaikea ja kiusaaja tarvitsee paljon tunnustusta. Kun uhri tekee saman työn, se on mitätön, sillä on vain vähän tai ei lankaan arvoa, eikä sitä kannata mainita.
– On kiittämätön ja sanoo vain harvoin (jos koskaan) “kiitos” tai “hyvin tehty”.
– On kaksinaamainen ja tekopyhä.
– On vilpillinen, pinnallinen, valheellinen ja pintapuolinen.
– On syntynyt ilman empatiakykyä, eikä ole koskaan oppinut (tai opetettu) olemaan empaattinen.
– Saattaa yrittää olla empaattinen, mutta yritykset ovat pinnallisia, aloittelijamaisia, usein sopimattomia tai sopimattoman ylimielisiä. Yritykset perustuvat ennemminkin jäljittelyyn kuin aitoon tunteeseen. Niiden tarkoitus on saada kiusaaja näyttämään varsinkin todistajien edessä hyvältä saada hänet tuntemaan itsensä hyväksi.
– Reagoi usein kärsimättömyydellä ja aggressiivisuudella, jos häneltä vaaditaan empatiaa. (silloin kun joku muu on ahdistunut tai tarvitsee apua) tilanteessa, jossa todistajia ei ole läsnä. Jos paikalla on todistajia, empatiayritykset ovat usein valheellisia ja ylitsevuotavia.
– On piittaamaton ja halveksuva, jos hänet vaaditaan ottamaan huomioon muiden tarpeet tai tukemaan muita.
– On haluton pyytämään anteeksi virheitä, paitsi silloin tällöin, kun paikalla on todistajia. Silloin anteeksipyyntö on valheellinen, teennäinen, ylitsevuotava ja asiaton, mutta tarpeeksi vakuuttava, jotta samanarvoiset työntekijät ja esimiehet uskovat siihen.
– On nopea syyttämään toisia.
– On todistajien läsnä ollessa epäluonteenomaisen äitelä ja ylitsevuotava, muuten petollinen ja epärehellinen.
– On vilpillinen ja manipuloiva (varsinkin naiset)
– On pahansuopa ja kostonhimoinen
– Käyttäytyy melkein yksinomaan aggressiivisesti, mutta väittää sen olevan itsevarmuutta (itsevarmuus on tunnistaa ja osaa kunnioittaa omia ja toisen oikeuksia).
– Kokee herkästi mielialan muutoksia, vaihtelee kylmästä kuumaksi usein äkkiä ja varoituksetta.
– On ristiriitainen arvosteluissaan, usein hylkäävä, jättää huomiotta tai kieltää aiemmat puheensa.
– On joustamaton ja kykenemätön arvioimaan valintoja ja vaihtoehtoja.
– On leppymätön ja suurentelee toisten virheitä.
– Omaa ylimielisen asenteen terveys- ja turvallisuusasioihin.
– Suuttuu nopeasti. Kiusaajalla on usein arvaamaton temperamentti.
– Voi olla arvaamatta aseistariisuvan miellyttävä, varsinkin kun olet paljastamassa häntä muiden edessä. Tällä tavalla he herättävät ihmisissä sympatiaa ja syyllistävät muita, jolloin ihmisiä on helpompi manipuloida ja kontrolloida.
– On usein huumorintajuton ja tunteiltaan laimea. Huumoriyritykset ovat usein pinnallisia ja teennäisiä.
– On epävarma ja kokee muut uhkana. Uhka näyttää syntyvän siitä pelosta, että kiusaajan epäpätevyys paljastuu ja usein se vaikuttaa harhaisuudelta. Kiusaajalla saattaa olla paranoidinen persoonallisuus.
– On kommunikointi- ja yhteistyökyvytön. Kiusaaja on välttelevä, kun toiset pyytävät.
– Ei osaa kuunnella, ei välitä tai mitätöi muut: tuntuu kuin puhuisi kiviseinälle.
– Ei pysty pitämään yllä kypsää aikuisten välistä keskustelua (saatat huomata tämän vasta jälkeenpäin).
– Näkee ihmiset esineinä tai välikappaleina.
– Ei omaa omaatuntoa, eikä näytä katumusta. Vallankahvassa oleva ihminen, jolla ei ole omaatuntoa, on vaarallinen.
– Pitää kiinni kohtuuttomasti ja joustamattomasti toimintatavoista ja säännöistä. Tällä tavoin peitetään usein kyvyttömyys uuden luomiseen. Heidän työnsä on byrokraattista ja ensisijalla on aina ylhäältätulevien käskyjen noudattaminen.
– Vaatii ja tukeutuu joustamattomaan toimintatapojen ja sääntöjen kiinnipitämiseen, jos häneltä vaaditaan päätöksentekoa. Tämä on vastuusta luopumista ja osoitus kyvyttömyydestä johtaa.
– On usein psykopaattinen persoonallisuus, jonka pääpiirteitä ovat:
– haluttomuus noudattaa yhteiskunnan sääntöjä. Kiusaaja ajattelee, että säännöt, toimintatavat ja lait eivät koske häntä. Mutta hän vaatii, että muut noudattavat niitä.
– kyvyttömyys selviytyä pienistä turhautumista.
– taipumus toimia impulsiivisesti, rauhattomasti ja sattumanvaraisesti.
– kyvyttömyys solmia pysyviä ihmissuhteita.
– kyvyttömyys oppia aikaisemmista kokemuksista, olivatpa ne kuinka epämiellyttäviä tahansa. Tämä “oppimisvaikeus” on avainpiirre kiusaajan persoonallisuudessa ja erottaa sarjakiusaajan tietämättään kiusaavasta ihmisestä. Oppimiskyvyttömyys näyttää kohdistuvan ihmissuhde-, kommunikaatio-, käyttäytymis- ja sosiaalisiin taitoihin.

Muita adjektiiveja, joilla voidaan kuvata kiusaajaa ovat juonitteleva, laskelmoiva, julma, sadistinen, ennakkoon harkitseva, välinpitämätön jne.

Ihmissuhde-, empatia- ja sosiaalisten taitojen puute muistuttaa autismia. Sarjakiusaaja tukeutuu melkein yksinomaan sääntöihin, vakiintuneisiin toimintatapoihin, aggressiivisuuteen, kieltämiseen ja jäljittelyyn peittääkseen ihmisten kanssa tarvittavien taitojen puutteen. Useimmat tähän profiiliin sopivat ovat työssään epäpäteviä ja kiusaamisella peitetään tämä puute.
Kuitenkin muutamat viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että jotkut sarjakiusaajat (erityisesti hiljaise)ovat hyviä töissä, jotka perustuvat sääntöihin ja vakiintuneisiin toimintatapoihin ja joissa ei tarvitse itse ajatella tai käyttää mielikuvitusta. Nämä ihmiset eivät selviydy, jos heidät pakotetaan ulos roolistaan, esimerkiksi pakotetaan työskentelemään ihmisten kanssa.
Ovat jopa erinomaisia jollakin tietyllä alalla, jossa heitä voidaan pitää asiantuntijoina, mutta heiltä puuttuvat lähes kaikki muut kyvyt (yleensä miehiä).

Hyväksynnän ja vastuun välttäminen – kieltäminen-

Sarjakiusaaja on ulospäin aikuinen, mutta sisimmältään lapsi. Hän on kuin lapsi, joka ei ole koskaan aikuistunut. Kiusaaja haluaa nauttia aikuisen maailman nautinnoista ja hyödystä, mutta on kykenemätön ja haluton hyväksymään vastuita, jotka liittyvät siihen maailmaan. Lyhyesti, ihminen ei ole koskaan oppinut – tai häntä ei ole opetettu – kantamaan vastuuta käyttäytymisestään. Kun kiusaaja vaaditaan tilille teoistaan, hän vaistonvaraisesti:

a) kieltää kaiken. Eri tapoihin kuuluu mitätöinti (ei näin mitättömästä kannata puhua). “uusi alku” -taktiikka (en ymmärrä miksi haluat kaivella menneitä, unohdan käytöksesi ja aloitetaan puhtaalta pöydältä). Näin kiusaaja yrittää välttää vastuun tekemisistään ja yrittää kääntää huomion ja hämätä käyttämällä valheellista sovittelua. Kuvittele, jos kaikki rikolliset käyttäisivät tällaisia puolustuksia (Tiedän että tapoin 12 ihmistä, mutta se on menneisyyttä, jota emme voi muuttaa. Unohdetaan se ja keskitytään tulevaisuuteen) Siten voimme kaikki jatkaa omaa elämäämme.). Se ratkaisisi hetkessä vankiloidemme ylikansoittumisongelman.
b) kieltämistä seuraa nopeasti aggressiivinen vastahyökkäys tai vastasyytös, joka on usein vääristelty tai sepitetty. Valehteleminen, petkuttaminen, kaksinaamaisuus, tekopyhyys ja syyttely ovat tällaisen tilan tunnusmerkkejä. Tarkoitus on taas kerran välttyä vastaamasta kysymykseen ja siten välttää vastuun ottaminen omasta käyttäytymisestä. Usein uhri houkutellaan – tai pakotetaan antamaan uusi pitkä selitys, jolla kiusaajan väitteet osoitettaisiin valheiksi. Siihen mennessä kun selitys on valmis, alkuperäinen kysymys on unohdettu.

Molemmat a) ja b) kohdat naamioidaan aggressiivisuudella itsevarmuudeksi. Itse asiassa kiusaajan itsevarmuus on harhaa. Huomattavaa on, että vastaus alkuperäiseen kysymykseen on itsestään selvä.

c) siinä epätodennäköisemmässä tapauksessa, että kieltäminen ja vastahyökkäys ei onnistu, kiusaaja käyttää jokeria ja teeskentelee olevansa uhri. Jos kiusaaja on nainen tai lapsi, he saattavat purskahtaa itkuun – näin syyllistetään muut ihmiset, jotta heitä voitaisiin manipuloida. Useimmat meistä eivät tiedä, mitä tehdä, kun toinen itkee ja näin kiusaaja voittaa keskeytyksellä. Eri tapoihin kuuluvat marttyyrius (jos minua ei olisi) ja “voi minua raukkaa” -draama (ei tiedä kuinka vaikeaa minulla on plsh plsh plsh ja aina minä joudun… ja sinä luulet että sinulla on vaikeaa…)

Käyttämällä tällaisia vastauksia kiusaaja välttää vastaamasta kysymyksiin. ja välttää vastuun siitä, mitä on tehnyt tai sanonut
Tämä on toimintatapa, joka on opittu kolme vuotiaana. Useimmat lapset opetetaan tai he oppivat välttämään tällaisen käytöksen. Osa ei opi koskaan ja aikuisina he ovat opetelleet tavan vältellä niin, että se hipoo täydellisyyttä.

Kun kiusaaja vaaditaan tilille siitä, miten he ovat päättäneet käyttäytyä, kypsät aikuiset eivät purskahda itkuun. Jos olet tekemisissä sarjakiusaajan kanssa, joka käyttää tätä välttämistekniikkaa, istu passiivisesti ja kiinnitä huomio siihen tapaan, millä kiusaaja reagoi juuri sillä hetkellä ja taktiikan tarkoitukseen. Sitten toista alkuperäinen kysymys.

Kiusaajat luottavat siihen, että muut kieltävät kiusaamisen ja jos uhri raportoi kiusaamisesta häntä ei uskota.(oletko varma asiasta? Minun on vaikea uskoa, oletko varma ettet kuvittele asiaa?) Usein uhrilta kysytään miksi hän ei ole aiemmin kertonut kiusaamisesta ja vastaus on yleensä “Koska luulin ettei kukaan usko minua”. Ikävä kyllä he ovat usein oikeassa.

Asian kieltäminen on yleistä myös seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa. Työpaikkakiusatut joutuvat usein saman asenteen kohteeksi, kun he raportoivat kollegan kiusaamisesta johtotasolle. Työpaikalla kiusaaja värvää yksi tai kaksi kollegaa, jotka pönkittävät kiusaamisen kieltämistä, jos asia tulee esille.

Heijastaminen

Kiusaaja heijastaa riittämättömyyttään, puutteitaan käyttäytymisessään jne. toisiin ihmisiin välttääkseen sen, että hänen itsensä täytyisi hyväksyä omat puutteensa ja tehdä sitten asialle jotain (itsensä tuntemaan oppiminen voi olla kivuliasta) ja samalla hän hämää ja kääntää huomion pois itsestään. Heijastaminen saadaan aikaan syyllistämällä, kritisoimalla ja esittämällä syytöksiä. Kun tämän tajuaa, jokainen kritiikki tai syytös , jonka kiusaaja uhrista tekee, onkin paljastus hänestä itsestään. Tätä tietoa voidaan käyttää hyväksi, jotta löydetään kiusaajan omat väärinkäytökset. Esimerkiksi, kun syytökset koskevat taloudellisia tai seksuaalisia väärinkäytöksiä, on todennäköistä, että kiusaaja on itse syyllistynyt siihen. Tällaisessa tapauksessa kiusaaja on saatava ymmärtämään, että jos hän tekee päteviltä vaikuttavia, mutta valheellisia syytöksiä, hän joutuu myös itse tutkimuksen kohteeksi.

Kun muut alkavat ymmärtää uhrille syntyneet psyykkiset vammat, useimmat kiusaajat virittävät “mielenterveysansan” väittämällä, että uhri on psyykeltään sairas tai psyykkisesti tasapainoton tai että hänellä on mielenterveysongelmia. On hyvin todennäköistä, että tämä syytös on kiusaajan oman mielenterveysongelman heijastuma. Jos ansaa käytetään sinua vastaan, käytä tätä syytöstä kurinpitorangaistusta vastaan tai liitä se oikeusprosessiin.

Suhteet työpaikalla

Kaikista yli 2300 tapauksesta, jotka ovat tulleet Tim Fieldin auttavaan puhelimeen, ainakin puolissa tapauksissa kiusaajalla on suhde jonkun henkilökuntaan kuuluvan kanssa. Näillä suhteilla on hyvin vähän tekemistä ystävyyden kanssa, enemmänkin niillä varmistetaan strateginen liittolainen .

Neljäsosassa tapauksista oli olemassa epäilys suhteesta ja lopussa neljäsosassa oli olemassa suhde, joka ei ole perustunut seksuaaliseen vetovoimaan vaan keskinäiseen toisen käyttäytymisen ihailuun.

Jos kiusaaja on nainen ja alemmassa asemassa, hän etsii heikon miehen ylemmästä asemasta (tämä ei yleensä ole vaikeaa) esimerkiksi yrityksen presidentin, vanhemman johtajan, talousjohtajan, henkilöstöjohtajan, osastopäällikön jne. Sitten hän ansaitsee palkkioita, tukea ja suojelua (esim. ylennyksen) eräin perinteisin keinoin. Kun ylennys on saavutettu, kiusaaja laskelmoi, kuka voi auttaa seuraavassa ylennyksessä. Jos ensimmäinen mies ei voi, hänet hylätään ja etsitään seuraava. Miehet eivät todennäköisesti myönnä, että näin käy tai on käynyt.

Jos kiusaaja on mies ja ylemmässä asemassa, hän usein makaa sihteerin tai toimistopäällikön kanssa. Tällä tavalla hän saa tietoa ja levittää väärää tietoa. Joskus alempiarvoisen naisen tunnistaa palkkioista, kuten esim. hän on ainut ihminen, jolla on toimistotarvikekaapin avain. Muuta saavat ryömiä hänen edessään saadakseen uuden kynän. Tai hänet jätetäänvastuuseen kun kiusaaja on poissa, vaikka talossa olisi pätevämpiä ja kauemmin talossa olleita sijaisia.

Monilla sarjakiusaajilla on onneton ja epätyydyttävä yksityiselämä, jolle on tyypillistä yksi tai useampi epäonnistunut ihmissuhde. Jos olet sarjakiusaajan tämänhetkinen uhri ja olet viemässä asiaa oikeuteen, pieni kiusaajan menneisyyden kaiveleminen saattaa tuoda esiin asioita, joita kiusaaja pitäisi mieluummin salassa. Joissakin tapauksissa kiusaajalla on ollut tuomioita petoksista, heidät on aiemmin pakotettu osallistumaan terapioihin valehtelun takia tai heillä on rikosrekisterissä merkintöjä kotiväkivallasta. Normaaleissa olosuhteissa tällaisten asioiden kaivelu olisi epäeettistä, kuitenkin jos olet sarjakiusaajan uhri, olosuhteet eivät ole normaalit.

Todistuksen paikkansapitävyys

Koska sarjakiusaajalla on Jekyll&Hyde -persoonallisuus, koska hän on pakonomainen valehtelija ja koska hän on vakuuttava ja charmikas, hänen todistuksensa paikkansapitävyyteen ei voi luottaa kurinpitotoimenpiteiden, alustavien kuulusteluiden tai tuomioistuimen käsittelyn yhteydessä. Tähdennä tätä, kun alat toimimaan.

Tällaisen ihmisen kanssa sovittelu on epäasianmukaista. Sarjakiusaajat pitävät sovittelua rauhoitteluna, jonka he ymmärtävät vihreäksi valoksi jatkaa kiusaamista. Sovittelu antaa heille mahdollisuuden näyttää yleisölle, että he ovat sovittelevia ja neuvottelevia, kun todellisuudessa kulissien takana kiusaaminen jatkuu. 1900-luvun opetus on, että hyökkäävää osapuolta ei kannata rauhoitella.

Kiusaaminen, stressi ja terveys


Tämä kirjoitus perustuu brittiläisen Tim Fieldin tekemiin tutkimuksiin ja kirjaan, ”Kiusaaja näköpiirissä”(eng. ”Bully in Sight”)

Stressi

Stressi tekee tuhoja kehon immuniteettijärjestelmälle.

On olemassa kahdenlaista stressiä: positiivista ja negatiivista. Positiivinen stressi syntyy, kun työpaikalla on pätevä johto, kypsä johtaja, jonka alaisena kaikki työskentelevät ahkerasti ja heidän työtään arvostetaan ja tuetaan. Positiivista stressiä voidaan käyttää parantamaan suorituksia. Negatiivinen stressi syntyy ympäristössä, jossa kiusataan sekä ilmapiirissä, jossa uhka ja pakottaminen korvaavat olemattomat johtamiskyvyt. Yleensä kun puhutaan stressistä, tarkoitetaan negatiivista stressiä. CDI (Confederation of British Industry) arvioi, että Britanniassa stressiin ja stressiperäisiin sairauksiin kuluu teollisuudelta ja veronmaksajilta 12 miljardia puntaa vuodessa.

Tim Field uskoo, että työpaikkakiusaaminen on pääsyy – joskin vähiten tunnustettu – negatiiviseen stressiin.

Stressin oireet näyttävät valtaavan yhä enemmän sivuja niissä kirjoissa, joissa kerrotaan stressistä. Kiusaaminen aiheuttaa samoja oireita (ja muutakin).

– Pääoireet: stressi, ahdistus, unettomuus, väsymys, traumat

– Fyysiset oireet: vähentynyt immuniteetti, joka aiheuttaa jatkuvia flunssia, yskiä, vilustumisia jne. erityisesti vapaapäivinä (viikonloppuina ja lomilla), tuskat ja kivut, joille ei löydy syytä (tämä viittaa siihen, että ne ovat stressin aiheuttamia), päänsäryt ja migreenit, hikoileminen, sydämentykytys, vapiseminen, fyysinen tunnottomuus (varsinkin varpaiden, sormien ja huulien), tunnetunnottomuus (kyvyttömyys tuntea iloa tai rakkautta), vatsan ärtyneisyys, kilpirauhasongelmat, ihon ärsytys (jalkasieni, rohtumat, psoriasis, vyöruusu, nokkosihottuma), ruokahaluttomuus (vaikka jotkut reagoivat ylensyönnillä), jatkuva jano, ihminen herää väsyneempänä kuin meni nukkumaan jne.

– Psyykkiset oireet: paniikkikohtaukset, reaktiivinen masennus, itsemurha-ajatukset, stressiperäinen hermoromahdus, unohtelu, heikentynyt muisti tai muistikatkokset, huono keskittymiskyky, takaumat tai tilanteiden uudelleen eläminen, eristyneisyyden tunne, epävarmuus, epätoivo jne. Ihminen saattaa tuntea akuuttia pelkoa esimerkiksi siitä, että hän tapaa kiusaajan tai pelkää, että joutuu takaisin paikkaan, jossa häntä kiusattiin. Hän saattaa pelätä jo ajatusta, että joutuisi käsittelemään tapausta koskevia asiapapereita. Uhri saattaa olla kyvytön osallistumaan kokouksiin ja voi esimerkiksi oksentaa ennen sitä, sen aikana tai sen jälkeen. Joskus vain ajatus kokouksesta tai uhkaavan kirjeen saaminen aiheuttaa oksentelua.

-Käytöksessä ilmenevät oireet: itkuisuus, ärsyyntyneisyys, vihaiset purkaukset, pakkomielteen omaisuus (kokemus valtaa koko elämän) ylivarovaisuus (vaikuttaa paranoialta, mutta ei ole sitä), yliherkkyys (melkein joka sana ja teko otetaan kritiikkinä, vaikkei se olisikaan sellaiseksi tarkoitettu), synkkämielisyys (merkki siitä, että sisin psyyke on vahingoittunut), mielialanvaihtelut, vetäytyminen, päättämättömyys, huumorintajun katoaminen jne.

-Vaikutukset persoonallisuuteen: romutettu itsetunto ja itseluottamus, alhainen minäkuva, omanarvontunnon ja itsensä rakastamisen kyvyttömyys.

Yhä useammin esitetään, että diabetes, astma, allergiat, ms-tauti, krooniset väsymysoireet ja jopa jotkut syövän muodot aiheutuvat ja ainakin pahenevat stressin vaikutuksesta.
Trauman vaikutuksesta uhrin on mahdotonta selkeästi kertoa mitä tapahtuu ja kuka on siitä vastuussa. Uhri voi olla kykenemätön kertomaan kokemuksistaan vuoden tai pitemmänkin ajan kuluttua tapahtuneesta.

Kiusaamisesta aiheutuu voimakkaita häpeän, hämmennyksen ja syyllisyyden tunteita, joita kiusaaja ruokkii pitääkseen uhrinsa hiljaisena. Näin kaikki hyväksikäyttäjät ja pahoinpitelijät pitävät uhrinsa hiljaisena.

Psyykkinen vaurio
Pitkän ajan kuluessa yllä kuvatut oireet aiheuttavat psyykkisen vaurion, joka ei ole psyykkinen sairaus. Vaikkakin ne näyttävät päällisin puolin samalta ja ympäristön kommentit (niin suorat kuin vihjauksetkin) tukevat sairautta, on olemassa monia, hiuksenhienoja, mutta selkeitä eroja psyykkisen vaurion ja sairauden välillä.

Suurimmat erot ovat a) sairaus oletetaan periytyvän, kun taas vaurion on aiheuttanut jokin tai joku, joka on vastuussa siitä b) vaurio todennäköisesti paranee c) ihmisellä, jolla on psyykkinen sairaus, on myös siitä johtuvia oireita, jotka on luokiteltu mielisairauksien yhteydessä (paranoia, skitsofrenia, harhaisuus jne.) mutta ei psyykkisen vaurion yhteydessä. Ihminen, jolla on psyykkinen vaurio, oirehtii psyykkiselle vauriolle tyypillisesti (ylivarovaisuus, yliherkkyys , pakkomielteenomaisuus, ärsyyntyneisyys, väsymys, unettomuus).

Reaktiivinen masennus
Yksi psyykkisen vaurion oire on psyykkinen masennus. Jos kiusaaja ja työnantaja vaativat uhrin leimaamista psyykkisesti sairaaksi, kannattaa harkita sen kaltaisen panettelun liittämistä osaksi oikeustoimia. Jos uhria kiusaa terveydenhoitohenkilökunta, tai työnantajan lääkäri vaatii kiusatun leimaamista psyykkisesti sairaaksi, pitää kyseenalaistaa tällaisen henkilön pätevyys, joka ei osaa erottaa vauriota sairaudesta.

Mieti seuraavaa:

Kiusaaminen aiheuttaa:

Akuuttia jatkuvaa stressiä (psyykkinen vaurio), joka sisältää reaktiivisen masennuksen (psyykkinen vaurio) joka aiheuttaa epävakaan perustan objektiivisuudelle (mielen tasapaino järkkyy) joka johtaa itsemurha-ajatuksiin (kun leimataan mielisairaaksi) kulminoituu itsemurhayritykseen (avunhuuto) joka saattaa johtaa itsemurhaan.

On todennäköistä, että monet itsemurhat johtuvat kiusaamisesta, mutta uhrin tiedostamisen puute siitä, mitä tapahtuu, heidän haluttomuutensa kertomasta tapahtumista, traumatisoituminen, kyvyttömyys kertoa tarkkaan, ympäristön täydellinen asian kieltäminen, kiusaajan pakonomainen valehtelu ja Jekyll/Hyde persoonallisuus ynnä yleinen tiedonpuute ja tiedostamattomuus yhteiskunnassa estävät syyn selville saamisen.